PwC:n yritysvastuun asiantuntija Sirpa Juutinen tuli haastetuksi Viherpesun haastatteluun Pekka Kantasen taholta. Samalla Viherpesua-blogin haastattelusarja laajentaa tutkimusreviiriään Pohjois-Savon ulkopuolelle, mutta aasin siltaa vahvempi yhteys löytyy kuitenkin. Sirpa on aikaisemmin asunut ja työskennellyt Kuopiossa, joten näkemystä Kuopionkin ympäristövastuuasioista löytyy. Keskustelumme käsitteli kuitenkin enemmän valtakunnan tasoa, maailmaakin toki parannettiin sopivissa määrin. Suomellahan on erinomainen maine yritysvastuun osaajana, miksipä siis emme voisi ratkoa ympäristövastuun ongelmia siinä sivussa!
Juutisen mukaan ympäristövastuun arvoketju lähtee omalta osaltaan kuluttajista. Kuluttajien herätessä huomaamaan ympäröivän luonnon muutkin kuin tuotantolähtöiset arvot, he alkavat luoda painetta poliitikkoihin päin, jotka taas pystyvät säätämään ympäristövastuuseen sitovia linjauksia niin kuntien kuin valtakunnankin tasolla. Jotain ympäristönsuojelun tasosta tänä päivänä kertoo se, että 70-luvulla luonnon suojelua vaativat ekoterroristeiksi tituleeratut aktivistit. Nykyisin heidän radikaalisti ajamansa asiat ovat jo arkipäivää, ja edellä kävijöiden agendalla ovat uudet keihäänkärjet. Yhteiskunnan muutokset ovat hyvin pitkiä prosesseja, mutta lohdullista on se, että jotain on jo saatu aikaankin!
Kestävän kehityksen selitys ei Juutisen mukaan ole yksiselitteistä. Ympäristövastuun taso on maailmanlaajuisesti vaihteleva globaaleista toimijoista huolimatta. Kehittymisen tasa-arvon takaaminen ei ole sekään yksinkertaista. Yritysvastuun raportoinnilla tasoa kuitenkin pyritään selvittämään luotettavasti. Joidenkin yritysten raportoinnin tiedot varmennetaan, ja sellaisten yritysten kohdalla viherpesun riski on pieni. Lisäksi sosiaalinen media varmistaa, että huijauksesta jää kiinni yhä helpommin. Raportoinnin luotettavuutta arvioitaessa on muistettava, että jotain saatetaan jättää taktisesti mainitsematta. Tähän pyritään vaikuttamaan vaatimalla tiukkaa dataa; tavoitteiden tulee olla tarkasti määriteltyjä ja niiden toteutumista on tarkasti seurattava. Raportoinnissa Suomi sijoittuu mukavasti 20 parhaan maan joukkoon, viime vuosina tiukinta kärkeä ovat pitäneet USA, UK ja Japani.
Rakas vihamiehemme Ruotsi joutuu vertailun kohteeksi harva se päivä. Tosin Suomelle edullisempaa voisi olla vertailla johonkin muuhun. Ilmiö on sama kuin valokuvissa: ei kannata asettautua itseään hehkeämmän viereen. Ruotsi kuitenkin porskuttaa monella tavalla menestyen, joten mainittakoon tässä yhteydessä eroavaisuus kehityskulttuurissa. Ruotsissa visioidaan rohkeammin, vaikkei ehkä vielä tiedetä ihan tarkalleen, miten asia meinataan hoitaa. Edistyksellisiä tavoitteita kuitenkin esitellään ja niiden ympärille luodaan pöhinää. Aika moni niistä asioista toteutuukin, tavalla tai toisella, kunhan draiverit ovat oikeat.
Sirpa Juutinen antaa yksiselitteisen vinkin yrityksille ja organisaatioille ympäristövastuun parantamiseksi: tehokkuuden näkökulma antaa potkua bisnekseen. Säästyneet ympäristövaikutukset ovat bonusta ja tuovat imagohyötyjä, mutta kustannussäästöt lisäävät kilinää kassanpohjalla. Sekös vasta kannustaakin!
Kun tehokkuutta lähdetään viilaamaan ja sitä kautta ympäristövastuutakin parantamaan, lähtee kaikki oman toiminnan kokonaisuuden ymmärtämisestä. Toiminnan muutosten jalkauttaminen tapahtuu nelivedolla, jossa vasemman jalan tahti on tämä:
1. strategian viestintä
2. koulutus, eli operatiivisen tason osaamisen lisääminen
3. organisointi, vastuiden määrittäminen
4. sisäinen valvonta ja asioiden johtaminen tietoisesti ja tavoitteellisesti kohti asetettuja tavoitteita
Faktana voi kertoa, että tiedon vähyys ei usein ole heikoin lenkki, vaan asioiden onnistuminen jää kiinni neljännestä kohdasta. Parempi olisikin tehdä yksi asia kerrallaan hyvin, kuin monta kerrallaan räpeltäen.
Miten meillä sitten menee? Miten yritysvastuun ammattilaisen mielestä Kuopio ja Suomi ovat asiansa hoitaneet? Jos ajattelee maan tasoa, ongelmat kärjistyvät suuremman asukas- ja yritystiheyden myötä. Toisaalta siellä on ympäristövastuun asioihinkin tartuttu melko nohevasti ainakin kuluttajien aktivoinnin tiimoilta. Mikseivät ympäristövastuullisen liiketoiminnan ja itse asiassa myös ympäristöliiketoiminnan edelläkävijät voisi sitten löytyä seutukunnista, kysyy Juutinen. Lopulliset asiakkaat ovat useimmiten muualla kuin Suomessa, joten maakuntien kilpailukyvylle voisi mainiosti löytyä potkua ympäristövastuun piiristä. Esimerkiksi Pohjois-Savossa ja etenkin Kuopiossa löytyy osaamista; on kehitystutkimusta yliopistolla ja ammattikorkeakoululla, ympäristöosaamiskeskus ja esimerkiksi elintarvikepuolella luomu- ja lähituottajia ja alan osaajia samoilla tanhuvilla. Miten eri toimijat saataisiin pelaamaan yhteen?
Yritystasolla apua ovat tulleet hakemaan varsinkin pörssiyhtiöt, joiden vastuun kantoa ohjaavat jo mahdollisesti globaalin konsernin yritysvastuun tavoitteet. Tavoitteiden määrittely, mittaukset ja luotettava raportointi tuovat liiketoimintauskottavuutta ja vaikuttavat tulevaisuudessa mahdollisesti myös sijoittajien innokkuuteen, mikäli aktivointi ja liiketoimintalähtöinen ympäristövastuullisuus saavat yrityksen tuloksen mojovasti plussalle.
Miltä näyttää muutaman vuoden päästä? Miten ympäristövastuun taakkaa kannetaan? Juutinen uskoo CO2-raportoinnin kehittyneen luotettavammaksi ja vertailtavammaksi ainakin yritystasolla, ehkä jopa tuotetasolla saakka. Toimitusketjujen tai –verkkojen vahvistuminen näkyy myös vastuun kannossa päätilaajan suorittamana, läpi ketjun kulkevana valvontana ja vaatimuksena. Laajemmin yritysvastuusta puhuttaessa sosiaalinen vastuu tulee kehittymään muuksikin kuin henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimiseksi. Yrityksillä on suuri rooli, kun pyritään ehkäisemään Englannissa jo nähtyjen väliinputoajaikäluokkien syntymistä.
