Part 3, Wild Wild West

Matka on jatkunut mukavaa tahtia kohti Tyyntä Valtamerta! Sitten on road tripin eka osa taitettu. Takapuoli on puutunut, mieli monta kokemusta rikkaampi... ja sama homma edessä takaisin päin reilun viikon päästä alkaen. Onneksi kyseessä on eri reitti ja uudet kujeet. Koti-ikävä vaivaa välillä, ainakin omaa jääkaappia ja kotiruokaa kaipaamme. Ravintolaruoka alkaa maistua aika samalta jo tässä vaiheessa!

Pitkä matka ja vaihtuvat maisemat ovat opettaneet koko lailla itsestä. Tiedän ainakin, että jos ammatinvaihto tulee joskus kyseeseen, niin rekkakuski ei ole ensimmäinen vaihtoehto. Myös olen huomannut kaipaavani kotoa niitä ihan yksinkertaisia asioita, joita nyt ei aina ihan niinä jänninpinä tule pitäneeksi: aamulenkkejä Rolfyn kanssa, hortoilua vesisateisessa metsässä ja ruuanlaittoa (tällä hetkellä ykkösinä mielessä ovat Jarin tekemä sosekeitto ja mantelileipäset, mummon lihapullat ja karppimoussaka).

Nyt olemme ylittäneet Kalliovuoret, ja saavumme huomenna Vegasiin! Ylihuomenna olemmekin jo sitten Losissa, joten ensimmäinen road trip alkaa olla päätöksessään. Kalliovuorilla vietimme yhden päivän Silverthornessa reippaillen ja ulkoillen, muuten olemme oikeastaan ajaa hurrutelleet eteenpäin vain. Syksy alkaa jo näkyä täälläkin, varsinkin vuorilla ilma oli kirpakkaa ja puissa jo ruskan sävyjä. Hauskaa oli huomata, että kasvillisuus oli samanlaista kuin Suomessakin, pihoilla kasvoi pelargonioita ja mustasilmäsusannoita, luonnossa mäntyjä, katajia ja puolukoita!

Ennen vuoria ollut preeria tuntui loputtoman pitkältä, kuumaa (noin 35 astetta lämmintä) ja kuivaa ruohokenttää jatkui ja jatkui. Pystyi hyvin kuvittelemaan joskus ammoin liikkuneet biisonilaumat kulkemaan tasangoille! Juuri, kun ajattelimme, että näinköhän preeria ikinä loppuu, vuoret ilmesyivätkin näkyviin! Jännä juttu, miten silmä turtuu sinänsä upeaan maisemaan. Oli miten oli, Denverin ohittaminen tuntui vapautukselta!Vuorten välissä kiemurteleva tie nousi nopeasti korkeammalle, ja pienten kävelylenkkien jälkeen kroppakin alkoi virkistyä preeriakoomasta. Kyllä tuntuu suomalaisen sielu nauttivan enemmän metsäisestä vuoripurojen läikittämästä maisemasta.

Vuorten jälkeen kuuma aavikko jatkui Utahin puolella. Kävimme katsomassa luonnon muovaamia Arches-kivikaaria ja ihastelemassa paria kanjonia matkan varrella. Eagle canyon on saanut nimensä siitä, että sen sanotaan olevan niin syvä, ettei kotkakaan pääse sieltä lentämällä pois. Sen pohjalla cowboysta hurjimmat ovat aikanaan metsästäneet ja pyydystäneet villihevosia. Huikea paikka, tosin luulen, että Grand Canyon myllyttää sen henkeäsalpaavuudessaan ihan pilliin!

Niin kuin sanottua, nykyisestä majapaikastamme on enää kuilunluiraus Las Vegasiin, jonne aiomme mennä koittamaan onneamme reissubudjetin kuittaamiseksi. Pelibudjetti tosin on maltillinen, tarkoitus on enemminkin ihmetellä ja pällistellä, niin kuin koko reissun ajan. Ylihuomenna suuntaamme sitten suoraan Losiin ja näemme toivottavasti meren!

Part two: Carlisle, Pennsylvania

Hei taas!

Seikkailun toinen osa on alkanut. New York on jäänyt taakse, ja lähdimme suuntaamaan kaaralla kohti Las Vegasia ja Los Angelesia. Päästiin ulos Manhattanilta ihmeen hyvin ruuhkasta huolimatta, ja ottaen huomioon, että autossamme ei ole navigaattoria, yllättävän hyvin perstuntuma myös ohjasi meidät oikealle tielle. Mainiosti alkanut matka tosin meinasi loppua lyhyeen: poikittaissuuntainen liikenne mantereen halki on käytännössä poikki hirmumyrskyn tuhojen ja tulvien takia. Joet ovat nostaneet vedet tielle useassa paikkaa, joka huoltoasema on täynnä yhtä ulalla olevia amerikkalaisia. Navigaattorista viis, ostimme koko mantereen kattavan karttakirjan ja painelimme juttusille. Monen tovin jälkeen oikeat kiertotiet alkoivat löytyä, ja siksakkia ajelemalla pohjois-etelä-suunnassa olemme edenneet länteen himpun verran kerrallaan. Tänään loppuillasta pääsimme pahimman joen yli, joten huomenna ajamisen pitäisi jo helpottaa.

Kaikki ovat olleet tosi ystävällisiä ja auttaneet parhaansa mukaan. Osa on tarjoutunut ajamaan edellä vaikeita kohtia, jos ovat olleet menossa samaan suuntaan, ja kirjallisia ohjeita on sadellut. Kyllä täällä etenee, jos nyt vaan ei taas uusi myräkkä puhalla teitä umpeen :)

Illalla otettiin walk-in-motelli, joka osoittautui paremmaksi kuin New Yorkin hotellimme, ja aika monta kertaa edullisemmaksi! Pitkän ajomatkan jälkeen teki hyvää käydä motellin kuntosalilla vähän huhkimassa. Käytiin vähän kävelylläkin, mutta huomattu on: Amerikka on rakennettu autoille. Kävely oli kuin venäläistä rulettia rekkojen seassa... Käytiin siis vain nopealla happihyppelyllä, ja tultiin takaisin motelliin.

Las Vegasiin ja Losiin tuntuu olevan vielä loputtoman pitkä matka, mutta kaipa se taittuu :) Paljon on nähtävää teiden varsilla, upeita maisemia ja jylhiä kallioita. Rekkoja on tiellä aivan tosi paljon, mutta toistaiseksi niistä ei ole ollut haittaa. Murheenkryyniksi osoittautui Turnpike-tiet, joilta ei hemmetti soikoon pääse kääntymään sitten minnekään. Kymmeniä maileja, sitten yksi ramppi (,jossa pitää maksaa vaikka tekisi vain U-käännöksen), ja sitten taas mailikaupalla tietä, josta ei lähde sitten rampin ramppia. Krhmm, ei tietenkään ajettu juuri yhdestä risteyksestä väärään suuntaan ja tehty sen takia parin tunnin ylimääräistä lenkkiä...

Kuten meillekin monta kertaa sanottua, täällä pitää tietää tietää, minne on menossa. Ohitettu risteys voi maksaa aikamoisen kierroksen. Kiire ei passaa olla, mutta aina passaa mennä juttusille paikallisten kanssa. ("Where are you going?" (kysytään stetsoni päässä) To west, Las Vegas. "No, You can't go there. Road is blocked,it  is floating. Why don't you guys just fly, if you can?" Ja sitten kuitenkin tosi avulias selostus isästä, joka oli puhelimen välityksellä katsonut netistä, koska oli kuullut radiosta, että korkein mahdollinen ylityskohta on täältä neljän tien päässä (ja kahden tunnin) etelässä, josta ehkä voi päästä tänään TAI mahdollisesti huomenna yli joesta, joka tosin saattaa tulvia yöllä lisää, jos alueella sataa yhtään lisää. Ja vaikkei oikeastaan sataisikaan).

Ja kaiken tämän seurauksena olemme nyt Pennsyvanian Carlislessa, paikassa jota lähelläkään meidän ei pitänyt käydä, mutta joka vaikuttaa perinteiseltä tien pätkältä ja parilta motellilta interstate-teiden välillä. Toivotaan parasta, matka jatkuu huomenna!

Adventures in USA, part 1.

Hei kaikille!

Perillä ollaan turvallisesti! Kännykät eivät toimi, joten ollaan
Starbucksin netin varassa. Samalla voi onneksi nautiskella erinomaiset
kahvit :)

Lento meni hyvin, ja perillä odottivat ennennäkemättömät ruuhkat.
Jonottaa sai joka paikassa tullitarkastuksesta lähtien, onneksi tosin
tullimies oli ystävällistä sorttia ja alkoi jonoista huolimatta
kirjoittaa meille ravintolasuosituksia :) Taksimatka kentältä
hotellille vei yli kaksi tuntia, mutta lopulta perille päästiin!
Hotelli on ok, ihan siisti ja lämmintä vettä tulee putkista. Lutikoita
ei ole näkynyt, tämä on plussaa! Hotelli sijaitsee seitsemännellä
avenuella keskellä kaikkea sykettä. Vieressä on Empire state building
(käytiin eilen illalla), Madison square garden ja times square
esimerkkinä.

Eilen käytiin kävelemässä kilometritolkulla, ja nähtiin päällispuolin
hienoja pilvenpiirtäjiä, monumentteja, museoita jne. Central Parkissa
kävimme pikniköimässä ja ihmettelemässä heppoja ja lenkkeilijöitä.
Kävellen tuntuu pääsevän parhaiten joka paikkaan, ruuhkat ovat koko
ajan niin isot. Metroa tosin ei olla vielä kokeiltu.

Irenen jäl´kiä ei näy, mutta uutisten mukaan New Jerseyn puolella on
vielä porukkaa ilman sähköä ja vettä. Tämän aamun uutisten mukaan
kaksi uutta myrskyä lähestyy, mutta hätää ei ainakaan vielä ole.

Tänään aiomme suunnata luomumarkkinoille ja ala-manhattanille.
Frendien talo on listalla, samoin vapauden patsas. Jalat varmaan taas
huutavat hoosiannaa illalla, mutta onneksi täällä on kivoja
ravintoloita pilvin pimein, johon voi istahtaa levähtämään.
Spidermanin työpaikka on vielä katsastamatta, sinne pitänee myös
suunnata joku päivä ;)

Eilen bongattiin Dr House siitä tv-sarjasta (ei könkännyt), muuten
julkkikset ovat pysyneet piilossa :) Bongaus jatkuu!

Päivitämme kuulumisia taas tilaisuuden tullen!