Ekonärkästelijän laatutyö

Ympäristövastuusta yritysten kohdalla puhuttaessa puhutaan usein laatutyöstä. Hyväksytty tosiasia lienee, että laatutyöllä vähennetään hukkaa eli sekä ympäristön, että yrityksen kestävän talouden kannalta turhia materiaali-, energia- ja kuluvirtoja. Prosesseja päivitettäessä usein löydetään kysymyksiä, joihin vastauksena on hämillinen "kun niin on aina tehty, kai siihen hyvä syy on...". Kysymyksiä, joihin tehokkaan yritystoiminnan nimissä ei nimenomaan haluttaisi törmätä.

Nyt irrotan ympäristövastuukysymyksen yritystoiminnasta hetkeksi, ja pohdin asiaa yksilön kannalta. Oman elämän ei tule olla suorittamista, mutta laadukasta se saisi olla siitä huolimatta ainakin minun mielestäni. Ostin perjantaina heräteostoksena Colin Beavannin kirjoittaman Ekovuosi Manhattanilla-kirjan. Ajattelin, että kyseessä on ympäristöherätyksen saaneen ekonärkästelijän semiviihdyttävä opus siitä, kuinka huikeassa ja fäbylöösissä Manhattanin ihmemaassa trendiekoillaan sujuvasti (ja draaman kaaren kannalta välillä vähän vastaiskuja kohdaten).

Sain suoraan sanottuna näpeilleni ennakkoluuloineni.Ahmaisin kirjan viikonlopun aikana välillä melkein itkien ja välillä vallankumousta järjestäen. Jouduin välillä riistämään ilmeisen vastahakoisen mieheni talonmallinnustyöstään kuuntelemaan paasaustani filosofisesta pohdinnasta ja elämänlaadun parantamisesta. "Mmm..jooo. Aika mielenkiintoista", oli vastaus useampaan vallankumouksen aiheeseen. Ymmärsin olla loukkaantumatta, kun tiesin projektin deadlinen, ja jatkoinpahan lipun nostamista salkoon keskenäni. En silti aio antaa periksi, keskustelua on jatkettava, koska se on tärkeää!

Palataan laatuaiheeseen omassa elämässä. Beaven pohtii kirjassaan, pidämmekö väkinäisesti yllä "oletettavan haluttavaa" elämäntapaamme vain, jotta voimme osallistua kertakäyttökulttuuriin? Jotta olisimme niin väsyneitä, että voisimme mieluummin passivoitua parhaan kaverimme telkkarin ääreen ennemmin kuin viettäisimme aikaa jutellen ja pelaillen ystäviemme kanssa? Jotta voisimme syödä määräämättömästi epälaadukasta ruokaa, jotta voimme tuskailla lihomisen kanssa ja sitten urheilla hullun lailla laihtuaksemme (tai ainakin luvata urheilla joka uusi vuosi)? Mikäs laatutavoite se semmoinen on?

Aloin pohtimaan oman elämäni laatukäsikirjaa. Mikä minun elämässäni on hukkaa, mikä tärkeää ja panostettavaa? Tulin iloiseksi valinnastamme elää ilman omaa autoa, pyrkimyksestämme ostaa vain tarpeellista ja kierrätetyistä huonekaluistamme. On kuitenkin paljon, paljon asioita, jotka joutaisivat lähemmässä tarkastelussa suoraan hukkaosastolle. Tietoinen valinta vaalia laatua elämässä on kuitenkin tullut jäädäkseen, toivon mukaan.

Entäs yrityspuolella sitten, kun epätietoisuus taantumasta kolkuttelee taas ovella? Kirjassa herätettiin kysymyksiä myös yrityksille. Jos yrityksissä pidettäisiin strategiatalkoot ja tehtäisiin päätöksiä kestävämmän tulevaisuuden puolesta, kuinka kävisi? Jos valmistettaisiin ja myytäisiin oikeasti kestäviä tuotteita ja tarpeellisia ratkaisuja, huomattaisiin, etteivät taantumat enää niin heilauttelisikaan toimintaa.

Markkinoiden laki kuitenkin kertoo, että yritykset tarjoavat sitä, mitä kuluttajat vaativat. Vai onko niinkään? Aivan uuteen pohdintaan päästään aiheesta, tarjoavatko yritykset tuotteita, joita kuluttaja sitten oppivat pitämään haluttavina, tarpeellisina ja vähintäänkin normaaleina elämänedellytyksinä? Uuh, ei avata tuota ovea tällä kertaa...

Suo, kuokka ja melko päättäväinen Jussi

Oheinen kirjoitus on julkaistu alunperin YKO-hankkeen blogissa osoitteessa yko.savonia.fi. Meikäläinen kun tuntee asioita nykyään Savonia amk:n leivissä sekä YKO- että PIK-hankkeiden muodossa. Kirjoitan molempiin myös blogeja, joiden tarinoita silloin tällöin julkaisen myös täällä Viherpesun puolella... Kehitysasiat ovat niin mainion mielenkiintoisia, että tätä intoa jakaisi mielellään myös muille! Molempien hankkeiden blogeihin voivat kirjoittaa myös tiimimme muut jäsenet, mutta tunkua ei vielä ole ollut. Toistaiseksi siis hengentuotteeni saavat siellä herrastella keskenään :).

Auringon valo siivilöityy tuuheiden kuusien lomasta paljastaen aamun kosteudessa yhä viipyilevän usvan ja viulukonserttoaan surullisesti soittavan hyttysten armeijan. Aikainen aamu on hiljainen, täynnä lupauksia päivän mahdollisuuksista. Yksinäinen lintu nousee siivilleen ja rääkäisee närkästyneenä aamun rauhan rikkoutuessa. Kuokka on painava, mutta se iskeytyy suon kosteaan pintaan kerta toisensa jälkeen.

 Mitähän Suomesta olisi tullut, jos Jussi olisi aikoinaan ollut vähän vähemmän sisukkaaseen luonteenpiirteeseen taipuvainen jässikkä? Olisiko suo lopulta vienyt voiton kuokasta ja melko päättäväisestä Jussista?

Oleellisten henkilöiden vahva tahtotila erottuu myös kansainvälistymistyössä prosessia eniten edistäväksi tekijäksi. Vaikka osaamista ei alkuun olisikaan, sitä löytyy tarvittaessa. Verkostoja on mahdollista rakentaa. Rahoitusta voi hakea. Kieltä oppii. Vaan jos konkreettista päätöstä ei ole tehty, tai johdon sitoutuminen päätöksen täytäntöön viemiseksi ontuu, loppuu lysti lyhyeen ennen kuin pääsee kunnolla alkamaankaan.

Kääntäen voidaan ajatella, että tahtotilan puutos on erittäin vahva kansainvälistymistä estävä tekijä. Osittain YKO-hankkeen osana on selvitetty syitä, jotka estävät kansainvälistymispyrkimyksiä. Valtion, kunnan, innovaatioasiamiesten ja liike-elämän kerman mielestä kasvuyritysten koon kasvu ja niiden kansainvälistyminen ovat elintärkeitä Suomen kilpailukyvyn ja menestyksen kohentumisen kannalta. Jatkuvaan kasvuun on pyrittävä! No, mikä sitten estää, kun huikeita ideoita on maakunnat täynnä ja pieniä yrityksiä Suomessa kyllä riittää!

Vaasan yliopistossa vuonna 1998 (Larimo, J. & Arola, M. 1998. Pk-yritysten vienti ja kansainvälistyminen. Kirjallisuusyhteenveto aihealueen tutkimuksista vuosilta 1976 - 1998. Vaasan yliopiston julkaisuja. Selvityksiä ja raportteja 37. Vaasa: Vaasan yliopisto.) kootun selvityksen mukaan kansainvälistymisstrategian puutos yleisesti heikentää prosessin edistymistä. IBAM-analyyseistä kootut tiedot tukevat edellä mainitun tutkimuksen tuloksia sillä erotuksella, että varsinkin markkinointiin ja viestintään liittyneet haasteet ovat jokseenkin muuttuneet kuluneiden vuosien aikana Internetin ja sosiaalisen median käytön lisääntyessä räjähdysmäisesti. Liiketoimintaosaamisen alueella erityisesti priorisoinnissa on kehittämisen varaa. Vastuuhenkilöiden nimeäminen ja marssijärjestyksen päättäminen auttavat muun strategisen työn jalkauttamisessa.

Markkinointiosaamisen puolella estäviksi tekijöiksi näyttävät muodostuvan segmentoinnin puutteellisuus sekä toimialan tuntemus kohdemaassa. Onko rakenne ja laajuus sama, entä miten viranomaisvelvoitteet vaikuttavat liiketoiminnan käynnistämiseen? Markkinointi ja myyntimateriaalin tulee olla käännettynä vähintään englanniksi, ja erittäin vahvasti suositeltuna myös suoraan kohdemaan kielelle. Asiakasosaamisen hallintaan liittyvät edellä jo mainitun segmentoinnin lisäksi kansainvälisen asiakastietokannan hallinta, tilausprosessin määrittely ja toimitusketjun hallinta (näissä tosin kehittämistä riittää monessa tapauksessa ihan kotimaisillakin markkinoilla).

Kun esiin nousseita kansainvälisyyden kehittymistä estäviä tekijöitä yhdistellään ja mietitään niille yhteisiä nimittäjiä, palataan yhä uudelleen esimiestyöhön ja sen haasteisiin. Kuten muissakin muutos- ja kehittämisprosesseissa normipäivistä puhumattakaan, myös kansainvälistymisessä tarvitaan erinomaista johtamista. Se luo tukevan pohjan hyllyvänkin suon pohjalle.

Edellä kerrottu tosin herättää ainakin minut miettimään, mitä on tapahtunut 13 vuodessa? Konsultit, nuo nykyajan palkkasoturit, ovat nostaneet euron poikineen tunnettuaan asioita ja kerrottuaan yrityksissä, mitä kummaa asian eteen pitää tehdä. Vaikka maailma muuttuu, niin esteet ja haasteet ovat näköjään pysyneet ennallaan. Ehkä joku tärkeä työryhmä jo onkin nimetty miettimään, miten kansainvälistymisprosessiin saadaan jatkuvuutta, ettei takapuoli edellä tarvitse lähteä kipuamaan puuhun kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen. 

Tuloksia odotellessa voidaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin J YKO-hankkeeseen mahtuu vielä mukaan, ja monet opiskelijat ovat syksyllä valmiina vastaamaan yritysyhteistyön haasteisiin ja turvaamaan osaamisen siirtymisen työelämään siirtyessään. On myös väläytelty maakuntiin sijoitettavaa kv-head hunter-toimintaa, joka voisi välittää yrityksille kansainvälistä osaamista kulloiseenkin tarpeeseen. Mitäpä mieltä olisitte siitä?

Kv-kiitorata

Viherpesua-haastattelusarja on käynnissä ja voi hyvin, mutta kesälomien vuoksi osaa haastetuista on vaikea tavoittaa. Haastatteluja onkin sovittu elokuun puolelle, jolloin asia saa taas uutta pontta. Haastattelusarja ei jatkune iäisyyksiin, sillä olen jo alkanut koota haastattelututkimuksen osasista yhteenvetoa ja koota esiin nousseita ajatuksia. Maailmahan ei silti ole valmis paikka, ja näkemykset sekä asenteet muuttuvat jatkuvasti. Niinpä myöhemminkin tulevat haastattelut ovat kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeitä. Toivoisin, että ne yllättäisivät minut. 

Olen siirtynyt varsinaiseen leipätyöhön Savonia ammattikorkeakoululle TKI-asiantuntijaksi. Varsinainen postini koskee kv-liiketoiminnan buustausta Pohjois-Savossa, mutta teen osittain myös kehitystyötä Pk-yritykset innovaatioilla kasvuun-hankkeessa. Ajatelkaa, mitä työtä! Pääsen ideoimaan, kehittämään ja innostumaan -ja vielä työn puitteissa! Mahtavaa! Oppimisvauhti on suuri, joka päivä tulee esiin uusia asioita, vinkkejä ja keskusteluita, joista sitten seuraavalla juoksulenkillä huomaa prosessoineensa havaintoja ja tiedonmurusia. Lisäksi saan työskennellä ehdottomien asiantuntijoiden kanssa sekä amk-tiimin, että varsinkin yrittäjien ja johtoryhmien taholta. 

On taas laitettava yksi rasti omaan haaveiden ja suunnitelmien to do-listaan, jonka päivitän kerran vuodessa. Jo joidenkin vuosien ajan listalla on ollut löytää työ, jossa pääsee innostumaan kehittämisestä ja työskentelemään kansainvälisten asioiden parissa. Check! Täytyy olla varovainen mitä toivoo, olen huomannut monesti. Jos sen kirjaa ylös tai sanoo ääneen, se mitä todennäköisemmin toteutuu. 

Joku siellä saattaa hymähtää, mutta ei se ole huuhaata eikä rakettitiedettä. Se on vain yksinkertaista strategian toteuttamista. Kun tiedostaa omat toiveensa ja tulevaisuuden kuva on selkeänä mielessä, alkaa päätöstilanteissa toimia vision toteutumista tukevalla tavalla myös alitajuisesti. Toimii yksilötasolla, toimii myös organisaatioissa hiukan eri vivahtein. Psykologian opiskelu ei liene turhaa yritysjohtajillekaan...

Bloggailen työn puitteissa molempien hankkeiden näkökulmista. Lisää YKO-hankkeesta löytyy tästä ja PIK-hankkeen blogiin voi tutustua tästä. Molemmat hankkeet ovat jo käynnistyneet, mutta mukaan mahtuu vielä. YKO-hankkeeseen mahtuu vielä elokuun loppupuoleen mennessä muutama yritys, PIK-hankkeeseen on aikaa ilmottautua enemmän!

And isn't affraid to ask

Mikä yhdistää menestyneitä ihmisiä tai yrityksiä? Olen tehnyt aiheesta omaa tutkimusta keräämällä inspiroivia lehtileikkeitä, artikkeleita ja henkilökuvia, lukenut kirjallisuutta ja sellaisten ihmisten blogeja, jotka ovat herättäneet huomioni. Olen pahoillani, kaikki suorittajat. Sellainen peli ei vetele, ei tuo menestystä eikä aja asiaansa parhaalla mahdollisella tavalla.

Suorittamisessa on usein kyse pakonomaisesta toiminnasta. Suorittamisen kohde voi olla ihan omaa keksintöä, ilman sinällään ulkopuolelta tulevaa pakkoa tehdä asia juuri tuolla tietyllä tavalla. Suorittaja hakee usein ympäröivän yhteisön hyväksyntää, ja suorittaa usein monilla elämän alueilla. Suorittaminen ei kuitenkaan tuo etua elämään, sillä avainsana menestymiseen näyttää olevan oma kiinnostus ja intohimo asiaa kohtaan.

Esimerkkinä voi toimia kaksi aivan erilaista professoria. Toinen pitää luennon joka vuosi kalvosta kalvoon samalla tavalla huolimatta siitä, että paikalle raahautuneet kaikki kaksi opiskelijaa torkkuvat päiväuniaan ruokailun jälkeen luentosalin pehmoisilla penkeillä. Luennon toimitus kuuluu proffan sopimukseen, mutta ei se niin kamalan kiinnostavaa ole. Toinen ääripää on professori, joka haastaa oppilaansa miettimään, keksimään ja esittämään johtopäätöksiä tunnilla. Kysyy vaikeita kysymyksiä ja vääriä väittämiä. Luennot ovat erilaisia, valmisteltuja ja keskustelulle jää sijaa. Vaikka luennot ovat opiskelijoille haastavia, luentosali pullistelee osallistujia. Professori on aiheestaan innostunut, osaa siirtää motivaationsa oppilaisiin ja varmistaa näin heidän oppimisensa. (Sitten on vielä se yksi proffatyyppi, joka on kamalan innostunut aiheestaan, muttei oikein osaa kanavoida intoaan opettamiseen ja päätyy näin ollen kirjoittamaan kaavaa liitutaululle 200 hengen salissa. Hänkin on kuitenkin parempi kuin ensimmäinen, jonka tunnilla sinänsä annetaan kaikki tarpellinen informaatio opiskelijan käyttöön.)

Menestyminen vaatii raakaa työtä, kyllä vain, mutta erotuksena suorittamisesta tekijää ohjaa intohimoinen kiinnostus tekemisen kohdetta kohtaan. Mikä siinä sitten on, että suorittaja saattaa tehdä asiat jopa paremmin, silti menestymättä sen enempää? Suorittaja saattaa tehdä myönnytyksiä, olla kaikkien mielestä tosi kiva ja tunnollinen. Silti hän päätyy hakkaamaan päätään seinään toistuvasti.

Menestyjä ei pelkää olla hankala. Hän ei pelkää esittää kysymyksiä, hän ei pelkää kyseenalaistaa vallitsevia totuuksia. Hän työskentelee itselleen tärkeän asian eteen, eikä pelkää saavuttaa menestystä. Menestymiseen kuuluu myös epäonnistuminen aika ajoin, mitä taas suorittaja saattaa kokea harvoin (ja silloin kyseessä on vähintään aikamoinen maailmanloppu). Jeesmiehen (tai -naisen) kanssa keskustelua pitää jatkaa vähän väen vängällä, jos kaikesta ollaan samaa mieltä. Paljon mielenkiintoisempaa keskustelu on, jos joku välillä hämmentää soppaa tahallaan.

Palasin keräämiini lehtileikkeisiin ja lueskelin niitä läpi ajatuksella. Alf Rehnin Vaaralliset ajatukset ja vastaavien totuuden torvien  epistolat saavat minut aina innostumaan ja naureskelemaan. Nykyisten toimintamallien haastaminen niin omassa elämässä, työyhteisössä kuin yhteiskunnassakin saattaa hyvinkin saada aikaan loistavan idean, potentiaalisen innovaation. Ikeakin sai alkunsa autotallista, viime kesän hitti Laitilan limonaditehdas taas alkoi kehittelystä suunnilleen tavallisella kotilimpparikoneella. Esimerkkejä on monia, monia. Mokat kuuluvat asiaan välittömästi.

Juuri tällaisena päivänä Kolumbus lähti Intiaan (ja päätyi Amerikkaan, mutta menestystähän siitä pitkällä aikavälillä seurasi). Mitähän minä tekisin? Voisin vaikka alkaa hankalaksi.