Mikä yhdistää menestyneitä ihmisiä tai yrityksiä? Olen tehnyt aiheesta omaa tutkimusta keräämällä inspiroivia lehtileikkeitä, artikkeleita ja henkilökuvia, lukenut kirjallisuutta ja sellaisten ihmisten blogeja, jotka ovat herättäneet huomioni. Olen pahoillani, kaikki suorittajat. Sellainen peli ei vetele, ei tuo menestystä eikä aja asiaansa parhaalla mahdollisella tavalla.
Suorittamisessa on usein kyse pakonomaisesta toiminnasta. Suorittamisen kohde voi olla ihan omaa keksintöä, ilman sinällään ulkopuolelta tulevaa pakkoa tehdä asia juuri tuolla tietyllä tavalla. Suorittaja hakee usein ympäröivän yhteisön hyväksyntää, ja suorittaa usein monilla elämän alueilla. Suorittaminen ei kuitenkaan tuo etua elämään, sillä avainsana menestymiseen näyttää olevan oma kiinnostus ja intohimo asiaa kohtaan.
Esimerkkinä voi toimia kaksi aivan erilaista professoria. Toinen pitää luennon joka vuosi kalvosta kalvoon samalla tavalla huolimatta siitä, että paikalle raahautuneet kaikki kaksi opiskelijaa torkkuvat päiväuniaan ruokailun jälkeen luentosalin pehmoisilla penkeillä. Luennon toimitus kuuluu proffan sopimukseen, mutta ei se niin kamalan kiinnostavaa ole. Toinen ääripää on professori, joka haastaa oppilaansa miettimään, keksimään ja esittämään johtopäätöksiä tunnilla. Kysyy vaikeita kysymyksiä ja vääriä väittämiä. Luennot ovat erilaisia, valmisteltuja ja keskustelulle jää sijaa. Vaikka luennot ovat opiskelijoille haastavia, luentosali pullistelee osallistujia. Professori on aiheestaan innostunut, osaa siirtää motivaationsa oppilaisiin ja varmistaa näin heidän oppimisensa. (Sitten on vielä se yksi proffatyyppi, joka on kamalan innostunut aiheestaan, muttei oikein osaa kanavoida intoaan opettamiseen ja päätyy näin ollen kirjoittamaan kaavaa liitutaululle 200 hengen salissa. Hänkin on kuitenkin parempi kuin ensimmäinen, jonka tunnilla sinänsä annetaan kaikki tarpellinen informaatio opiskelijan käyttöön.)
Menestyminen vaatii raakaa työtä, kyllä vain, mutta erotuksena suorittamisesta tekijää ohjaa intohimoinen kiinnostus tekemisen kohdetta kohtaan. Mikä siinä sitten on, että suorittaja saattaa tehdä asiat jopa paremmin, silti menestymättä sen enempää? Suorittaja saattaa tehdä myönnytyksiä, olla kaikkien mielestä tosi kiva ja tunnollinen. Silti hän päätyy hakkaamaan päätään seinään toistuvasti.
Menestyjä ei pelkää olla hankala. Hän ei pelkää esittää kysymyksiä, hän ei pelkää kyseenalaistaa vallitsevia totuuksia. Hän työskentelee itselleen tärkeän asian eteen, eikä pelkää saavuttaa menestystä. Menestymiseen kuuluu myös epäonnistuminen aika ajoin, mitä taas suorittaja saattaa kokea harvoin (ja silloin kyseessä on vähintään aikamoinen maailmanloppu). Jeesmiehen (tai -naisen) kanssa keskustelua pitää jatkaa vähän väen vängällä, jos kaikesta ollaan samaa mieltä. Paljon mielenkiintoisempaa keskustelu on, jos joku välillä hämmentää soppaa tahallaan.
Palasin keräämiini lehtileikkeisiin ja lueskelin niitä läpi ajatuksella. Alf Rehnin Vaaralliset ajatukset ja vastaavien totuuden torvien epistolat saavat minut aina innostumaan ja naureskelemaan. Nykyisten toimintamallien haastaminen niin omassa elämässä, työyhteisössä kuin yhteiskunnassakin saattaa hyvinkin saada aikaan loistavan idean, potentiaalisen innovaation. Ikeakin sai alkunsa autotallista, viime kesän hitti Laitilan limonaditehdas taas alkoi kehittelystä suunnilleen tavallisella kotilimpparikoneella. Esimerkkejä on monia, monia. Mokat kuuluvat asiaan välittömästi.
Juuri tällaisena päivänä Kolumbus lähti Intiaan (ja päätyi Amerikkaan, mutta menestystähän siitä pitkällä aikavälillä seurasi). Mitähän minä tekisin? Voisin vaikka alkaa hankalaksi.
