La(a)tua!

Maineensa huipulla patsastelevat bisnesgurut alleviivaavat monesti kiteytyksen tärkeyttä. Keep it simple ja selvitä asia niin, että lapsi tai naapurin mummeroinenkin sen tajuaa. Olen samaa mieltä. Yleensä tässä monimutkaisessa maailmassa kaivataan yksinkertaisia ja helppoja asioita. Siis sellaisia, jotka käsittää kohtuullisen vähällä vaivalla ja joiden pähkäily ei kuormita ylikierroksilla käyvää kapasiteettiä enää yhtään enempää. Tästä näkökulmasta katsoen oli mielestäni todella huolestuttavaa, että pari viikkoa sitten lukemassani jutussa liikkeenjohdon konsultti ei oikein osannut kiteyttää mitä tekee. Kotipuolessa hän oli tiivistänyt olevansa pääkaupunkiseudulla ja tekevänsä kaupungissa siistiä sisätyötä. Hieno mies, eittämättä hyvin tärkeä henkilö!

 

 

Olisikohan niin, että oman työn merkittävyys olisi saattanut herralla olla hiukan hakusessa? Ei kai se konsultin työ nyt niin älyttömän hienoa ja vaikeaa ole, ettei sitä tavalliselle ihmiselle osaa selittää?

Otinpa onkeeni, samalla alalla kun toimin, ja suuntasin testiyleisön luo. Aikuisille selvittäminen oli hankalaa, koska selvästi oletin liikaa. Järjestelmät ja prosessit kuulostivat vaikeasti ymmärrettäviltä (=tylsiltä ja pitkäveteisiltä) jopa omiin korviini. Minusta tuntui, että olisi pitänyt vääntää rautalangasta, mutten oikein kehdannut, etten olisi vaikuttanut aliarvioivan kohteen tietämystä. Niinpä tyydyin keskitiehen, ja sehän ei tunnetusti liikauta ketään mihinkään suuntaan, korkeintaan etsimään uutta keskustelukumppania.

Jos kaikki aikuiset eivät tajua, niin mitenkähän käy lasten kanssa, pohdiskelin. Toisin kuin pelkäsin, testilapsi auttoi minua niin valtavasti, että nyt osaan selvittää vaikka mitä! Puklun ja happaman maidon lisäksi lasten suusta siis tulee myös se paljon haettu totuus! Vai mitä sanotte tästä (en siis päässyt juuri alustusta pidemmälle):

Minä: Teen yritykselle laatupalvelua. Tiedätkö mitä laatu tarkoittaa?

Lapsi: Eikös se sitä, että kaikki hiihtää samaan suuntaan? Eli autat, että kaikki yrittävät hiihtää samaan suuntaan.

Lapsi kiteytti lauseessaan pienestä väärinymmärryksestä huolimatta kaiken oleellisen yrityksen laatutyöstä: Hyvän laadun takana on aina joukko ihmisiä, joilla kaikilla on selkeä ymmärrys oman työnsä merkityksellisyydestä asiakkaan kokeman laadun toteutumisessa. Siis kaikilla on tiedossaan päämäärä, jota kohti he yhdessä hiihtelevät. Kiitos lapsi, ymmärrän maailmasta taas himpun verran enemmän.

PS. Olen pohtinut laatua viime viikon aikana taas eri kanteilta. Vastaan on tullut yrityksiä, joilla on prosessit hienosti kuvattuna ja homma seilaa tuuliajolla siitä huolimatta (tai siitä johtuen) koettaen räpiköidä asiakasta kohti miten parhaiten taitaa. Sitten on yrityksiä, joiden avainhenkilöillä ei ole prosesseista tai järjestelmistä hajuakaan, mutta joissa asiakkaan kohtaaminen ja hänen toiveensa toteuttaminen on otettu sydämen asiaksi. Ja menestys on taattu!

Kun kaikki muu riisutaan, vain asiakkaan kokemus ratkaisee.

Painava(hko) sananen

Tässä blogissa on ennenkin koettu elähdyttäviä hetkiä erinäisten kirjallisten tuotosten parissa. Monestihan väki tuppaa ajattelemaan, että sana on tosi vain, jos siitä on mustaa valkoisella. Onhan toki kirjoitetulla sanalla enemmän painoa (tässä tapauksessa asiakohtainen paino lienee viitisen sataa grammaa, joka kuulostaa huomattavasti painavammalta kuin puolisen kiloa). Luen paljon toisten hengentuotoksia, sekä painettuna että bitteinä. Ainahan on olemassa se huikea mahdollisuus, että omaan olemiseen ja ajatukseen tarttuu jotain matkaan. Jaettu ilo on moninkertainen, avaan siis sanaisen arkkuni yhden melko perustavaa laatua olevan teoksen osalta.

Keskuskauppakamarin vuonna 2003 tekemän tutkimuksen mukaan organisaatioissa ymmärretään yhteiskuntavastuu tuotteiden ja palveluiden sekä lakien ja normien noudattamisen kautta. Tutkimuksen mukaan päättäjät eivät hahmota henkilöstön hyvinvointia vastuualueeseen kuuluvaksi. (Aaltonen, Luoma, Rautiainen. 2004.)

Tapio Aaltonen, Mikko Luoma ja Raija Rautiainen kirjoittivat vuonna 2004 kirjan Vastuullinen johtaminen, joka yhä vieläkin tuntuu olevan kattava suomalainen perusteos aiheesta. Kirja käsittelee nimensä mukaisesti yritysvastuuta johtamisen näkökulmasta. Edustettuina ovat kaikki yritysvastuun perinteiset näkökulmat; sosiaalinen -, taloudellinen - ja ympäristövastuu. Akateemista otetta maustavat filosofiseen taipuvat pohdinnat etiikasta ja moraalista yrityselämässä.

Kirjan alussa määritellään yrityselämän faktat: yritys on olemassa, koska se on rahan tekemisen väline. Raha taas on väline johonkin suurempaan hyvään: hyvinvointiin tai vaikka onnellisuuteen. Idealististen organisaatioiden olemassaolo mainitaan kuittaamalla niiden usein kadottavan taloudellisen realistisuudentajun, muutoin vastuu on kirjoittajien mukaan yrityksille pääosin kilpailuetu. Vastuukysymyksissäkin siis raha ratkaisee, mutta viis siitä; tärkeintä on, että kestävä kehitys edistyy edes jollain tavoin. Alun jälkeen aiheen käsittelyn pääpaino siirtyy vahvasti henkilöstöjohtamiseen. Teoriaa sekä tilanteita ja käytänteitä avataan yritys- ja organisaatioesimerkkien avulla, jotka tuovatkin lukijalle tartuntapintaa ja vertailukelpoisuutta oman elämän vastaaviin kinkkisiin tilanteisiin.

Akateemisuus puskee välillä läpi käytettävän termistön muodossa sekä vertailuna tehtyihin tutkimuksiin ja katsauksiin aiheeseen liittyen. Suuremmalle lukijakunnalle ystävällisemmäksi kirja on pyritty tekemään jättämällä lainausviitteet pois kappaleiden lopusta; lähteistöä ja suositeltavaa kirjallisuutta kiinnostuneille löytyy kuitenkin runsaasti kirjan lopusta.

2000-luvun alussa kirja lienee ollut uraa uurtava, nyt asia tuntuu välillä jo moneen kertaan pureskellulta. On kuitenkin niin, että tieto on vielä tälläkin hetkellä hajallaan ei lähteissä, keskusteluissa ja tutkimuksissa. Tästä näkökulmasta katsoen teos kokoaa paljon hyvää asiaa samojen kansien suojaan. Vastuullinen johtaminen-kirjan asia ei ole vanhentunut, vaan on päinvastoin erittäin ajankohtainen suurimmassa osassa organisaatioita.  Asiasta kiinnostuneille kirja toimii mainiosti, perustellen vastuullisuuden näkemyksiä ja antaen lukijalle pohdittavaa oman toiminnan moraaliin liittyen.

Yritysvastuukin lähtee aina yksilöstä ja hänen toiminnastaan. Yritys tai organisaatio ei voi antaa ohjeistusta jokaiseen tilanteeseen, vaan toimintakulttuurin on juurruttava jokaisen työntekijän selkäytimeen. Hyvät aikomukset ja raportoinnit eivät tee muutosta, vaan toiminta jokaisessa yksittäisessä tilanteessa luo kokonaisuuden.

Allekirjoitan edellisen julistuksen ja uskallan suositella kirjaa lämpimästi kaikille hyvästä ja vastuullisesta esimiestyöskentelystä ja vastuullisesta toimintatavasta yleisesti kiinnostuneille. Mikäli sitä vastoin kaipaa konkreettisia ohjeita yritysvastuun kasvattamiseen esimerkiksi ympäristötyön suhteen, siihen kirja ei anna vastauksia. Lisätietoja edellä mainitusta kaipaava voi kääntyä allekirjoittaneen puoleen tai käydä visiitillä osoitteessa talentree.fi.

Mitä sinä osaat?

Tässä postauksessa pohditaan, mitkä tavarat olisivat tärkeimpiä tiettyjen reunaehtojen vallitessa ja mikä on yrittäjyyden perimmäinen kysymys.

Aamun hesarista luin jutun Tavarataivas-dokumentin tehneestä Petri Luukkaisesta, joka laittoi kaiken omaisuuteensa varastoon ja aloitti tyhjältä pöydältä. Lyhykäisyydessään tarina meni niin, että tyyppi alkoi tarvita lisää tilaa, jotta selviäisi tavarapaljoutensa keskellä ja päätyi muutaman ajatuskatkelman jälkeen seisomaan alastomana asunnossaan keskellä yötä. Siinä sitten varmaan mietittiin, mitä tarvitsisin eniten. Ajatus oli, että vuoden ajan Luukkainen saisi hakea varastostaan yhden tavaran päivässä. Siinä sitten arvottaisiin tavaroiden tärkeysjärjestystä. Koko revohkasta tehtiin dokumentti, joka saa ensi-iltansa DocPoint-festivaaleilla 23.1. ja elokuvissa 1.2.13.

Aikalailla mielenkiintoista. Samaa asiaahan on pyöritelty hieman eri näkökulmista ennenkin. Joku rajoittaa ostamistaan (Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla), joku luopuu omaisuudestaan (useasti joku tässä vaiheessa hyppää pois oravan pyörästä ja lähtee sukeltamaan Balille). Mielenkiintoiseksi Luukkaisen tarinasta tekee sen, että hän koittaa jatkaa normaalia elämää. HS.fi kyselee, mitkä 10 tavaraa sinä valitsisit ensimmäisenä?

Aloitin heti spekulaation ja asetin reunaehdot: Olisiko kesä vai talvi? Niiden osalta tulisi kaksi ihan erilaista listaa. Entä olisinko yksin, vai olisiko huolehdittavani alle 1-vuotias tytär ja kaksi koiraa, niin kuin nyt? Jaettaisiinko huolehdittavien tarvitsemat tavarat huoltajien kesken, vai laskettaisiinko ne omiksi kasoikseen? Oletus numero 1: on kesä ja oletus numero 2: huolehdittavana olen minä itse. Listani olisi seuraavanlainen:

1. Mekko (se yksi ja tietty, jossa on hihatkin)
2. Kasvovoide (tätä ilman ei kohta ole naamaa, jota kantaa mukana. Saisiko tähän valita toilettilaukun sisältöineen? Kyllä ripsiväri oikeastaan kuuluu tähän settiin myös.)
3. Läppäri (Yhteydenpitoon ja, työntekoon ja netinkäyttöön; arvoin pitkään puhelimen ja koneen välillä, mutta jos tarkoitus on jatkaa työntekoa, tarvitsen konetta)
4. Kengät
5. Alusvaatteet
6. Olkalaukku
7. Vihkisormus (Tunnesyistä. Tämä olisi listassa jo aiemmin, mikäli... no, ei enempää spekulaatiota.
8. Villatakki
9. Shampoo (Eipä olisi ensimmäinen kerta, kun luomusaippuashampoolla on pesty niin hiukset, kroppa kuin vaatteetkin, terveisin nimim. hädässä keinot sallitaan)
10. Tämän jätän avoimeksi reilun viikon aikana tullutta force majeure-tilannetta varten.

Aika vaikeaa on valita. Kaikki tämä tavara ympärillä tuntuu äkkiä aikalailla paljolta. Luksukselta. Jäin pohtimaan pelkästään olohuoneen kaappien sisältöjä. Mihin tätä kaikkea tarvitaan?

Seuraavaksi ajatukset liukuivat siihen, mitä ei voi ottaa eikä antaa pois. Henkiseen pääomaan. Entä jos tavaran varastoinnin sijasta pitäisi aloittaa aivan alusta? Jos vaikka luonnonkatasrofi tai kesäharjoittelijan pikkumoka ydinpommityömaalla pistäisi reunaehdot uusiksi. Tai sitten nykyinen meno kyllästyttää, ja haluaa alkaa oman itsensä herraksi.  Monella nimittäin tuntuu olevan haave yrittäjyydestä, mutta se tai tämä syy on tiellä. Päällimmäisenä on huoli siitä, että pitäisi keksiä ihan mielettömän hyvä bisnesidea. Seuraava kysymys voi auttaa alkuun:

Mitä sellaista toiset ihmiset tarvitsevat, jota sinä osaisit heille tarjota?

Jos ihmisen pitäisi aloittaa aivan alusta tai jos raha ei toimisikaan vaihdon välineenä, osaaminen nousisi arvoon arvaamattomaan. Nykyaikana moni työ on melko abstraktia, eikä oman tekemisen jälki välttämättä hahmotu selvästi. Kysymykseen omasta osaamisesta voi olla hankalaa vastata. Kuitenkin yllä esitettyyn kysymykseen kilpistyy elämässä moni asia; parinvalinta, hankinnat, työn saaminen tai yrittäjyys. Mitä sellaista sinä osaat, mitä muut eivät joko osaa, pysty tai viitsi itse tehdä?

Siitä vaan pohtimaan ja listaamaan vaikka 10 omaa ominaisuutta ja osaamista. Valitse näkökulma ja ala pyöritellä. Mitä sinulta ei saa otettua pois? Mitkä ovat vahvuutesi tässä betoniviidakon eloonjäämiskamppailussa?