Ekonärkästelijän laatutyö

Ympäristövastuusta yritysten kohdalla puhuttaessa puhutaan usein laatutyöstä. Hyväksytty tosiasia lienee, että laatutyöllä vähennetään hukkaa eli sekä ympäristön, että yrityksen kestävän talouden kannalta turhia materiaali-, energia- ja kuluvirtoja. Prosesseja päivitettäessä usein löydetään kysymyksiä, joihin vastauksena on hämillinen "kun niin on aina tehty, kai siihen hyvä syy on...". Kysymyksiä, joihin tehokkaan yritystoiminnan nimissä ei nimenomaan haluttaisi törmätä.

Nyt irrotan ympäristövastuukysymyksen yritystoiminnasta hetkeksi, ja pohdin asiaa yksilön kannalta. Oman elämän ei tule olla suorittamista, mutta laadukasta se saisi olla siitä huolimatta ainakin minun mielestäni. Ostin perjantaina heräteostoksena Colin Beavannin kirjoittaman Ekovuosi Manhattanilla-kirjan. Ajattelin, että kyseessä on ympäristöherätyksen saaneen ekonärkästelijän semiviihdyttävä opus siitä, kuinka huikeassa ja fäbylöösissä Manhattanin ihmemaassa trendiekoillaan sujuvasti (ja draaman kaaren kannalta välillä vähän vastaiskuja kohdaten).

Sain suoraan sanottuna näpeilleni ennakkoluuloineni.Ahmaisin kirjan viikonlopun aikana välillä melkein itkien ja välillä vallankumousta järjestäen. Jouduin välillä riistämään ilmeisen vastahakoisen mieheni talonmallinnustyöstään kuuntelemaan paasaustani filosofisesta pohdinnasta ja elämänlaadun parantamisesta. "Mmm..jooo. Aika mielenkiintoista", oli vastaus useampaan vallankumouksen aiheeseen. Ymmärsin olla loukkaantumatta, kun tiesin projektin deadlinen, ja jatkoinpahan lipun nostamista salkoon keskenäni. En silti aio antaa periksi, keskustelua on jatkettava, koska se on tärkeää!

Palataan laatuaiheeseen omassa elämässä. Beaven pohtii kirjassaan, pidämmekö väkinäisesti yllä "oletettavan haluttavaa" elämäntapaamme vain, jotta voimme osallistua kertakäyttökulttuuriin? Jotta olisimme niin väsyneitä, että voisimme mieluummin passivoitua parhaan kaverimme telkkarin ääreen ennemmin kuin viettäisimme aikaa jutellen ja pelaillen ystäviemme kanssa? Jotta voisimme syödä määräämättömästi epälaadukasta ruokaa, jotta voimme tuskailla lihomisen kanssa ja sitten urheilla hullun lailla laihtuaksemme (tai ainakin luvata urheilla joka uusi vuosi)? Mikäs laatutavoite se semmoinen on?

Aloin pohtimaan oman elämäni laatukäsikirjaa. Mikä minun elämässäni on hukkaa, mikä tärkeää ja panostettavaa? Tulin iloiseksi valinnastamme elää ilman omaa autoa, pyrkimyksestämme ostaa vain tarpeellista ja kierrätetyistä huonekaluistamme. On kuitenkin paljon, paljon asioita, jotka joutaisivat lähemmässä tarkastelussa suoraan hukkaosastolle. Tietoinen valinta vaalia laatua elämässä on kuitenkin tullut jäädäkseen, toivon mukaan.

Entäs yrityspuolella sitten, kun epätietoisuus taantumasta kolkuttelee taas ovella? Kirjassa herätettiin kysymyksiä myös yrityksille. Jos yrityksissä pidettäisiin strategiatalkoot ja tehtäisiin päätöksiä kestävämmän tulevaisuuden puolesta, kuinka kävisi? Jos valmistettaisiin ja myytäisiin oikeasti kestäviä tuotteita ja tarpeellisia ratkaisuja, huomattaisiin, etteivät taantumat enää niin heilauttelisikaan toimintaa.

Markkinoiden laki kuitenkin kertoo, että yritykset tarjoavat sitä, mitä kuluttajat vaativat. Vai onko niinkään? Aivan uuteen pohdintaan päästään aiheesta, tarjoavatko yritykset tuotteita, joita kuluttaja sitten oppivat pitämään haluttavina, tarpeellisina ja vähintäänkin normaaleina elämänedellytyksinä? Uuh, ei avata tuota ovea tällä kertaa...

Yritysvastuushoppailua arvokentässä

Osallistuin torstaiaamuna Technopoliksen Business Breakfast-tapahtumaan, jossa aiheena oli hyvä työpaikka. Puhumassa oli Toni Eskola Great Place to Work Institutesta sekä case-tapausta esittelemässä Tarja Miettinen ja Kalle Kautovaara Istekki Oy:stä. Eskola on kiertänyt aiheen tiimoilta parissa sadassa yrityksessä viimeisten vuosien aikana, jälkimmäisillä taas on aiheesta omakohtaista kokemusta. Luulisivat siis, että tietävät mistä puhuvat, koko sakki.

Vaikka aamun aihe käsitteli hyvää työpaikkaa ennen kaikkea henkilöstöjohtamisen näkökulmasta, minulla heräsi aiheesta ajatuksia ylipäätänsä johtamisesta… ja aiheen johdattelemana; muutosjohtamisesta.

Nykyisessä työssäni Talentree Oy:n konsulttina olen päässyt syventymään asiakasyritysten laatutyön kehittämisen ihmeelliseen maailmaan. Täytyy sanoa, että ensi kosketus laatutyöhön laatujohtamisen peruskurssilla aikoinaan ei oikein tehnyt oikeutta prosessille! Kysehän on mitä monipuolisimmasta ja mielenkiintoisimmasta aiheesta! Harvan otsikon alla pääsee perehtymään yhtä laaja-alaisesti yrityksen toimintaan, kehittämään prosesseja aina arvojen pohdinnasta niiden jalkauttamiseen asti. Ja siinä vaiheessahan astuvat kuvaan juuri muutosjohtamisen haasteet.

Olen törmännyt monen yrityksen kohdalla nettisivuilta niin usein löytyvään arvopalikkaan: vastuullisuus. Olemme vastuullinen ja luotettava kumppani.  Mutta kysymys kuuluukin, miten tämä näkyy käytännössä? Miten arvo on jalkautettu, miten tämä monesti asiakaslähtöinen pykälä näkyy jokaisessa työpäivässä?

Kuva lainattu osoitteesta beta.sitra.fi.

Moni yritys katsoo toteuttavansa sosiaalista vastuutaan jo olemassa olemisellaan, työllistämisellä ja verojen maksamisella. Paljon porua tyhjästä, sanoisin! Vastuullisuus vaan on niin paljon muutakin! Työntekijät saattavat olla tyytymättömiä, jos työhyvinvoinnista ei ole huolehdittu asianmukaisesti. Onko yritys silloin huolehtinut vastuustaan, vaikka palkat maksetaankin ajallaan? Onko yritys selvillä tuottajavastuustaan, ympäristövastuustaan, sosiaalisesta vastuustaan? Entä kulttuurinen vastuu, tiedetäänkö edes mitä se tarkoittaa tai miten se toteutuu oman yrityksen kohdalla? Pelkkä taloudellisen vastuun hoitaminen ei tänä päivänä riitä, kun yhteiskunnan arvomaailma muuttuu tuote- ja tuotantolähtöisestä ajattelusta palvelulähtöiseksi, nyttemmin jopa elämys- ja arvolähtöiseksi yhteiskunnaksi.  

”Ei ole olemassa muuta bisnestä, kuin kuluttajabisnes”, sanoo Stora Enson Karvinen. ”Muu liiketoiminta palvelee sitä välillisesti tai välittömästi.” Yrityksen on siis ymmärrettävä asiakaslähtöisyys myös oman asiakkaansa asiakkaan näkökulmasta. Oman tontin hoitaminen ei riitä, yritys on osa yhteiskuntaa ja siten aktiivinen toimija vastuukentässä. On myös muistettava, että työntekijät ovat yhtä lailla yhä tiedostavampia ja arvokeskeisempiä kuluttajia. Ihmisiä siinä missä muutkin siviilit.

Arvoshoppailun myötä yhteiskunnan muuttuminen tietoisemmaksi ja kiinnostuneemmaksi tuo mukanaan hyviä ja huonoja puolia. Yksittäiset ihmiset saavat median kautta liikaa tietoa asioista, joita eivät oikeasti ymmärrä. Huoli kansannousuista, talouskriisistä ja ilmastonmuutoksista herättää ahdistusta ja kysymyksiä: pitäisikö minun muuttaa käytöstäni? Pitäisikö minun vaikuttaa jotenkin, pitäisikö huolestua? Yhä useampi tekee (välillä hölmöjäkin) päätöksiä paineen ja huolen alla, mutta sen epäloogisuuden kanssa yritysten vain on elettävä.

Aktiivisina yhteiskunnallisina toimijoina yritysten tulee kantaa kortensa kekoon. Ei vain markkinabuustauksen näkökulmasta, vaan vaikuttavuuden näkökulmasta. Tiedostavissa ihmisissä ja työntekijöissä (sosiaalisen) median käyttäjinä on myös yksi herkullinen puoli: he vaativat läpinäkyvyyttä ja äänestävät epäluulon herätessä herkästi jaloillaan! (Ai niin, ja Bisness Breakfastilta mieleen piti jäädäkin juuri se, että ihmisiähän ne työntekijätkin ovat. Meinasi taas lipsahtaa.).

Part 3, Wild Wild West

Matka on jatkunut mukavaa tahtia kohti Tyyntä Valtamerta! Sitten on road tripin eka osa taitettu. Takapuoli on puutunut, mieli monta kokemusta rikkaampi... ja sama homma edessä takaisin päin reilun viikon päästä alkaen. Onneksi kyseessä on eri reitti ja uudet kujeet. Koti-ikävä vaivaa välillä, ainakin omaa jääkaappia ja kotiruokaa kaipaamme. Ravintolaruoka alkaa maistua aika samalta jo tässä vaiheessa!

Pitkä matka ja vaihtuvat maisemat ovat opettaneet koko lailla itsestä. Tiedän ainakin, että jos ammatinvaihto tulee joskus kyseeseen, niin rekkakuski ei ole ensimmäinen vaihtoehto. Myös olen huomannut kaipaavani kotoa niitä ihan yksinkertaisia asioita, joita nyt ei aina ihan niinä jänninpinä tule pitäneeksi: aamulenkkejä Rolfyn kanssa, hortoilua vesisateisessa metsässä ja ruuanlaittoa (tällä hetkellä ykkösinä mielessä ovat Jarin tekemä sosekeitto ja mantelileipäset, mummon lihapullat ja karppimoussaka).

Nyt olemme ylittäneet Kalliovuoret, ja saavumme huomenna Vegasiin! Ylihuomenna olemmekin jo sitten Losissa, joten ensimmäinen road trip alkaa olla päätöksessään. Kalliovuorilla vietimme yhden päivän Silverthornessa reippaillen ja ulkoillen, muuten olemme oikeastaan ajaa hurrutelleet eteenpäin vain. Syksy alkaa jo näkyä täälläkin, varsinkin vuorilla ilma oli kirpakkaa ja puissa jo ruskan sävyjä. Hauskaa oli huomata, että kasvillisuus oli samanlaista kuin Suomessakin, pihoilla kasvoi pelargonioita ja mustasilmäsusannoita, luonnossa mäntyjä, katajia ja puolukoita!

Ennen vuoria ollut preeria tuntui loputtoman pitkältä, kuumaa (noin 35 astetta lämmintä) ja kuivaa ruohokenttää jatkui ja jatkui. Pystyi hyvin kuvittelemaan joskus ammoin liikkuneet biisonilaumat kulkemaan tasangoille! Juuri, kun ajattelimme, että näinköhän preeria ikinä loppuu, vuoret ilmesyivätkin näkyviin! Jännä juttu, miten silmä turtuu sinänsä upeaan maisemaan. Oli miten oli, Denverin ohittaminen tuntui vapautukselta!Vuorten välissä kiemurteleva tie nousi nopeasti korkeammalle, ja pienten kävelylenkkien jälkeen kroppakin alkoi virkistyä preeriakoomasta. Kyllä tuntuu suomalaisen sielu nauttivan enemmän metsäisestä vuoripurojen läikittämästä maisemasta.

Vuorten jälkeen kuuma aavikko jatkui Utahin puolella. Kävimme katsomassa luonnon muovaamia Arches-kivikaaria ja ihastelemassa paria kanjonia matkan varrella. Eagle canyon on saanut nimensä siitä, että sen sanotaan olevan niin syvä, ettei kotkakaan pääse sieltä lentämällä pois. Sen pohjalla cowboysta hurjimmat ovat aikanaan metsästäneet ja pyydystäneet villihevosia. Huikea paikka, tosin luulen, että Grand Canyon myllyttää sen henkeäsalpaavuudessaan ihan pilliin!

Niin kuin sanottua, nykyisestä majapaikastamme on enää kuilunluiraus Las Vegasiin, jonne aiomme mennä koittamaan onneamme reissubudjetin kuittaamiseksi. Pelibudjetti tosin on maltillinen, tarkoitus on enemminkin ihmetellä ja pällistellä, niin kuin koko reissun ajan. Ylihuomenna suuntaamme sitten suoraan Losiin ja näemme toivottavasti meren!

Part two: Carlisle, Pennsylvania

Hei taas!

Seikkailun toinen osa on alkanut. New York on jäänyt taakse, ja lähdimme suuntaamaan kaaralla kohti Las Vegasia ja Los Angelesia. Päästiin ulos Manhattanilta ihmeen hyvin ruuhkasta huolimatta, ja ottaen huomioon, että autossamme ei ole navigaattoria, yllättävän hyvin perstuntuma myös ohjasi meidät oikealle tielle. Mainiosti alkanut matka tosin meinasi loppua lyhyeen: poikittaissuuntainen liikenne mantereen halki on käytännössä poikki hirmumyrskyn tuhojen ja tulvien takia. Joet ovat nostaneet vedet tielle useassa paikkaa, joka huoltoasema on täynnä yhtä ulalla olevia amerikkalaisia. Navigaattorista viis, ostimme koko mantereen kattavan karttakirjan ja painelimme juttusille. Monen tovin jälkeen oikeat kiertotiet alkoivat löytyä, ja siksakkia ajelemalla pohjois-etelä-suunnassa olemme edenneet länteen himpun verran kerrallaan. Tänään loppuillasta pääsimme pahimman joen yli, joten huomenna ajamisen pitäisi jo helpottaa.

Kaikki ovat olleet tosi ystävällisiä ja auttaneet parhaansa mukaan. Osa on tarjoutunut ajamaan edellä vaikeita kohtia, jos ovat olleet menossa samaan suuntaan, ja kirjallisia ohjeita on sadellut. Kyllä täällä etenee, jos nyt vaan ei taas uusi myräkkä puhalla teitä umpeen :)

Illalla otettiin walk-in-motelli, joka osoittautui paremmaksi kuin New Yorkin hotellimme, ja aika monta kertaa edullisemmaksi! Pitkän ajomatkan jälkeen teki hyvää käydä motellin kuntosalilla vähän huhkimassa. Käytiin vähän kävelylläkin, mutta huomattu on: Amerikka on rakennettu autoille. Kävely oli kuin venäläistä rulettia rekkojen seassa... Käytiin siis vain nopealla happihyppelyllä, ja tultiin takaisin motelliin.

Las Vegasiin ja Losiin tuntuu olevan vielä loputtoman pitkä matka, mutta kaipa se taittuu :) Paljon on nähtävää teiden varsilla, upeita maisemia ja jylhiä kallioita. Rekkoja on tiellä aivan tosi paljon, mutta toistaiseksi niistä ei ole ollut haittaa. Murheenkryyniksi osoittautui Turnpike-tiet, joilta ei hemmetti soikoon pääse kääntymään sitten minnekään. Kymmeniä maileja, sitten yksi ramppi (,jossa pitää maksaa vaikka tekisi vain U-käännöksen), ja sitten taas mailikaupalla tietä, josta ei lähde sitten rampin ramppia. Krhmm, ei tietenkään ajettu juuri yhdestä risteyksestä väärään suuntaan ja tehty sen takia parin tunnin ylimääräistä lenkkiä...

Kuten meillekin monta kertaa sanottua, täällä pitää tietää tietää, minne on menossa. Ohitettu risteys voi maksaa aikamoisen kierroksen. Kiire ei passaa olla, mutta aina passaa mennä juttusille paikallisten kanssa. ("Where are you going?" (kysytään stetsoni päässä) To west, Las Vegas. "No, You can't go there. Road is blocked,it  is floating. Why don't you guys just fly, if you can?" Ja sitten kuitenkin tosi avulias selostus isästä, joka oli puhelimen välityksellä katsonut netistä, koska oli kuullut radiosta, että korkein mahdollinen ylityskohta on täältä neljän tien päässä (ja kahden tunnin) etelässä, josta ehkä voi päästä tänään TAI mahdollisesti huomenna yli joesta, joka tosin saattaa tulvia yöllä lisää, jos alueella sataa yhtään lisää. Ja vaikkei oikeastaan sataisikaan).

Ja kaiken tämän seurauksena olemme nyt Pennsyvanian Carlislessa, paikassa jota lähelläkään meidän ei pitänyt käydä, mutta joka vaikuttaa perinteiseltä tien pätkältä ja parilta motellilta interstate-teiden välillä. Toivotaan parasta, matka jatkuu huomenna!

Adventures in USA, part 1.

Hei kaikille!

Perillä ollaan turvallisesti! Kännykät eivät toimi, joten ollaan
Starbucksin netin varassa. Samalla voi onneksi nautiskella erinomaiset
kahvit :)

Lento meni hyvin, ja perillä odottivat ennennäkemättömät ruuhkat.
Jonottaa sai joka paikassa tullitarkastuksesta lähtien, onneksi tosin
tullimies oli ystävällistä sorttia ja alkoi jonoista huolimatta
kirjoittaa meille ravintolasuosituksia :) Taksimatka kentältä
hotellille vei yli kaksi tuntia, mutta lopulta perille päästiin!
Hotelli on ok, ihan siisti ja lämmintä vettä tulee putkista. Lutikoita
ei ole näkynyt, tämä on plussaa! Hotelli sijaitsee seitsemännellä
avenuella keskellä kaikkea sykettä. Vieressä on Empire state building
(käytiin eilen illalla), Madison square garden ja times square
esimerkkinä.

Eilen käytiin kävelemässä kilometritolkulla, ja nähtiin päällispuolin
hienoja pilvenpiirtäjiä, monumentteja, museoita jne. Central Parkissa
kävimme pikniköimässä ja ihmettelemässä heppoja ja lenkkeilijöitä.
Kävellen tuntuu pääsevän parhaiten joka paikkaan, ruuhkat ovat koko
ajan niin isot. Metroa tosin ei olla vielä kokeiltu.

Irenen jäl´kiä ei näy, mutta uutisten mukaan New Jerseyn puolella on
vielä porukkaa ilman sähköä ja vettä. Tämän aamun uutisten mukaan
kaksi uutta myrskyä lähestyy, mutta hätää ei ainakaan vielä ole.

Tänään aiomme suunnata luomumarkkinoille ja ala-manhattanille.
Frendien talo on listalla, samoin vapauden patsas. Jalat varmaan taas
huutavat hoosiannaa illalla, mutta onneksi täällä on kivoja
ravintoloita pilvin pimein, johon voi istahtaa levähtämään.
Spidermanin työpaikka on vielä katsastamatta, sinne pitänee myös
suunnata joku päivä ;)

Eilen bongattiin Dr House siitä tv-sarjasta (ei könkännyt), muuten
julkkikset ovat pysyneet piilossa :) Bongaus jatkuu!

Päivitämme kuulumisia taas tilaisuuden tullen!

Vastuu on arvokasta

PwC:n yritysvastuun asiantuntija Sirpa Juutinen tuli haastetuksi Viherpesun haastatteluun Pekka Kantasen taholta. Samalla Viherpesua-blogin haastattelusarja laajentaa tutkimusreviiriään Pohjois-Savon ulkopuolelle, mutta aasin siltaa vahvempi yhteys löytyy kuitenkin. Sirpa on aikaisemmin asunut ja työskennellyt Kuopiossa, joten näkemystä Kuopionkin ympäristövastuuasioista löytyy. Keskustelumme käsitteli kuitenkin enemmän valtakunnan tasoa, maailmaakin toki parannettiin sopivissa määrin. Suomellahan on erinomainen maine yritysvastuun osaajana, miksipä siis emme voisi ratkoa ympäristövastuun ongelmia siinä sivussa!

Juutisen mukaan ympäristövastuun arvoketju lähtee omalta osaltaan kuluttajista. Kuluttajien herätessä huomaamaan ympäröivän luonnon muutkin kuin tuotantolähtöiset arvot, he alkavat luoda painetta poliitikkoihin päin, jotka taas pystyvät säätämään ympäristövastuuseen sitovia linjauksia niin kuntien kuin valtakunnankin tasolla.  Jotain ympäristönsuojelun tasosta tänä päivänä kertoo se, että 70-luvulla luonnon suojelua vaativat ekoterroristeiksi tituleeratut aktivistit. Nykyisin heidän radikaalisti ajamansa asiat ovat jo arkipäivää, ja edellä kävijöiden agendalla ovat uudet keihäänkärjet. Yhteiskunnan muutokset ovat hyvin pitkiä prosesseja, mutta lohdullista on se, että jotain on jo saatu aikaankin!

Kestävän kehityksen selitys ei Juutisen mukaan ole yksiselitteistä. Ympäristövastuun taso on maailmanlaajuisesti vaihteleva globaaleista toimijoista huolimatta. Kehittymisen tasa-arvon takaaminen ei ole sekään yksinkertaista. Yritysvastuun raportoinnilla tasoa kuitenkin pyritään selvittämään luotettavasti. Joidenkin yritysten raportoinnin tiedot varmennetaan, ja sellaisten yritysten kohdalla viherpesun riski on pieni. Lisäksi sosiaalinen media varmistaa, että huijauksesta jää kiinni yhä helpommin. Raportoinnin luotettavuutta arvioitaessa on muistettava, että jotain saatetaan jättää taktisesti mainitsematta. Tähän pyritään vaikuttamaan vaatimalla tiukkaa dataa; tavoitteiden tulee olla tarkasti määriteltyjä ja niiden toteutumista on tarkasti seurattava. Raportoinnissa Suomi sijoittuu mukavasti 20 parhaan maan joukkoon, viime vuosina tiukinta kärkeä ovat pitäneet USA, UK ja Japani.

Rakas vihamiehemme Ruotsi joutuu vertailun kohteeksi harva se päivä. Tosin Suomelle edullisempaa voisi olla vertailla johonkin muuhun. Ilmiö on sama kuin valokuvissa: ei kannata asettautua itseään hehkeämmän viereen.  Ruotsi kuitenkin porskuttaa monella tavalla menestyen, joten mainittakoon tässä yhteydessä eroavaisuus kehityskulttuurissa. Ruotsissa visioidaan rohkeammin, vaikkei ehkä vielä tiedetä ihan tarkalleen, miten asia meinataan hoitaa. Edistyksellisiä tavoitteita kuitenkin esitellään ja niiden ympärille luodaan pöhinää. Aika moni niistä asioista toteutuukin, tavalla tai toisella, kunhan draiverit ovat oikeat.

Sirpa Juutinen antaa yksiselitteisen vinkin yrityksille ja organisaatioille ympäristövastuun parantamiseksi: tehokkuuden näkökulma antaa potkua bisnekseen. Säästyneet ympäristövaikutukset ovat bonusta ja tuovat imagohyötyjä, mutta kustannussäästöt lisäävät kilinää kassanpohjalla. Sekös vasta kannustaakin!

Kun tehokkuutta lähdetään viilaamaan ja sitä kautta ympäristövastuutakin parantamaan, lähtee kaikki oman toiminnan kokonaisuuden ymmärtämisestä. Toiminnan muutosten jalkauttaminen tapahtuu nelivedolla, jossa vasemman jalan tahti on tämä:

1.       strategian viestintä

2.       koulutus, eli operatiivisen tason osaamisen lisääminen

3.       organisointi, vastuiden määrittäminen

4.       sisäinen valvonta ja asioiden johtaminen tietoisesti ja tavoitteellisesti kohti asetettuja tavoitteita

Faktana voi kertoa, että tiedon vähyys ei usein ole heikoin lenkki, vaan asioiden onnistuminen jää kiinni neljännestä kohdasta. Parempi olisikin tehdä yksi asia kerrallaan hyvin, kuin monta kerrallaan räpeltäen.

Miten meillä sitten menee? Miten yritysvastuun ammattilaisen mielestä Kuopio ja Suomi ovat asiansa hoitaneet? Jos ajattelee maan tasoa, ongelmat kärjistyvät suuremman asukas- ja yritystiheyden myötä. Toisaalta siellä on ympäristövastuun asioihinkin tartuttu melko nohevasti ainakin kuluttajien aktivoinnin tiimoilta. Mikseivät ympäristövastuullisen liiketoiminnan ja itse asiassa myös ympäristöliiketoiminnan edelläkävijät voisi sitten löytyä seutukunnista, kysyy Juutinen. Lopulliset asiakkaat ovat useimmiten muualla kuin Suomessa, joten maakuntien kilpailukyvylle voisi mainiosti löytyä potkua ympäristövastuun piiristä. Esimerkiksi Pohjois-Savossa ja etenkin Kuopiossa löytyy osaamista; on kehitystutkimusta yliopistolla ja ammattikorkeakoululla, ympäristöosaamiskeskus ja esimerkiksi elintarvikepuolella luomu- ja lähituottajia ja alan osaajia samoilla tanhuvilla. Miten eri toimijat saataisiin pelaamaan yhteen?

Yritystasolla apua ovat tulleet hakemaan varsinkin pörssiyhtiöt, joiden vastuun kantoa ohjaavat jo mahdollisesti globaalin konsernin yritysvastuun tavoitteet. Tavoitteiden määrittely, mittaukset ja luotettava raportointi tuovat liiketoimintauskottavuutta ja vaikuttavat tulevaisuudessa mahdollisesti myös sijoittajien innokkuuteen, mikäli aktivointi ja liiketoimintalähtöinen ympäristövastuullisuus saavat yrityksen tuloksen mojovasti plussalle.

Miltä näyttää muutaman vuoden päästä? Miten ympäristövastuun taakkaa kannetaan? Juutinen uskoo CO2-raportoinnin kehittyneen luotettavammaksi ja vertailtavammaksi ainakin yritystasolla, ehkä jopa tuotetasolla saakka. Toimitusketjujen tai –verkkojen vahvistuminen näkyy myös vastuun kannossa päätilaajan suorittamana, läpi ketjun kulkevana valvontana ja vaatimuksena. Laajemmin yritysvastuusta puhuttaessa sosiaalinen vastuu tulee kehittymään muuksikin kuin henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimiseksi. Yrityksillä on suuri rooli, kun pyritään ehkäisemään Englannissa jo nähtyjen väliinputoajaikäluokkien syntymistä.

Suo, kuokka ja melko päättäväinen Jussi

Oheinen kirjoitus on julkaistu alunperin YKO-hankkeen blogissa osoitteessa yko.savonia.fi. Meikäläinen kun tuntee asioita nykyään Savonia amk:n leivissä sekä YKO- että PIK-hankkeiden muodossa. Kirjoitan molempiin myös blogeja, joiden tarinoita silloin tällöin julkaisen myös täällä Viherpesun puolella... Kehitysasiat ovat niin mainion mielenkiintoisia, että tätä intoa jakaisi mielellään myös muille! Molempien hankkeiden blogeihin voivat kirjoittaa myös tiimimme muut jäsenet, mutta tunkua ei vielä ole ollut. Toistaiseksi siis hengentuotteeni saavat siellä herrastella keskenään :).

Auringon valo siivilöityy tuuheiden kuusien lomasta paljastaen aamun kosteudessa yhä viipyilevän usvan ja viulukonserttoaan surullisesti soittavan hyttysten armeijan. Aikainen aamu on hiljainen, täynnä lupauksia päivän mahdollisuuksista. Yksinäinen lintu nousee siivilleen ja rääkäisee närkästyneenä aamun rauhan rikkoutuessa. Kuokka on painava, mutta se iskeytyy suon kosteaan pintaan kerta toisensa jälkeen.

 Mitähän Suomesta olisi tullut, jos Jussi olisi aikoinaan ollut vähän vähemmän sisukkaaseen luonteenpiirteeseen taipuvainen jässikkä? Olisiko suo lopulta vienyt voiton kuokasta ja melko päättäväisestä Jussista?

Oleellisten henkilöiden vahva tahtotila erottuu myös kansainvälistymistyössä prosessia eniten edistäväksi tekijäksi. Vaikka osaamista ei alkuun olisikaan, sitä löytyy tarvittaessa. Verkostoja on mahdollista rakentaa. Rahoitusta voi hakea. Kieltä oppii. Vaan jos konkreettista päätöstä ei ole tehty, tai johdon sitoutuminen päätöksen täytäntöön viemiseksi ontuu, loppuu lysti lyhyeen ennen kuin pääsee kunnolla alkamaankaan.

Kääntäen voidaan ajatella, että tahtotilan puutos on erittäin vahva kansainvälistymistä estävä tekijä. Osittain YKO-hankkeen osana on selvitetty syitä, jotka estävät kansainvälistymispyrkimyksiä. Valtion, kunnan, innovaatioasiamiesten ja liike-elämän kerman mielestä kasvuyritysten koon kasvu ja niiden kansainvälistyminen ovat elintärkeitä Suomen kilpailukyvyn ja menestyksen kohentumisen kannalta. Jatkuvaan kasvuun on pyrittävä! No, mikä sitten estää, kun huikeita ideoita on maakunnat täynnä ja pieniä yrityksiä Suomessa kyllä riittää!

Vaasan yliopistossa vuonna 1998 (Larimo, J. & Arola, M. 1998. Pk-yritysten vienti ja kansainvälistyminen. Kirjallisuusyhteenveto aihealueen tutkimuksista vuosilta 1976 - 1998. Vaasan yliopiston julkaisuja. Selvityksiä ja raportteja 37. Vaasa: Vaasan yliopisto.) kootun selvityksen mukaan kansainvälistymisstrategian puutos yleisesti heikentää prosessin edistymistä. IBAM-analyyseistä kootut tiedot tukevat edellä mainitun tutkimuksen tuloksia sillä erotuksella, että varsinkin markkinointiin ja viestintään liittyneet haasteet ovat jokseenkin muuttuneet kuluneiden vuosien aikana Internetin ja sosiaalisen median käytön lisääntyessä räjähdysmäisesti. Liiketoimintaosaamisen alueella erityisesti priorisoinnissa on kehittämisen varaa. Vastuuhenkilöiden nimeäminen ja marssijärjestyksen päättäminen auttavat muun strategisen työn jalkauttamisessa.

Markkinointiosaamisen puolella estäviksi tekijöiksi näyttävät muodostuvan segmentoinnin puutteellisuus sekä toimialan tuntemus kohdemaassa. Onko rakenne ja laajuus sama, entä miten viranomaisvelvoitteet vaikuttavat liiketoiminnan käynnistämiseen? Markkinointi ja myyntimateriaalin tulee olla käännettynä vähintään englanniksi, ja erittäin vahvasti suositeltuna myös suoraan kohdemaan kielelle. Asiakasosaamisen hallintaan liittyvät edellä jo mainitun segmentoinnin lisäksi kansainvälisen asiakastietokannan hallinta, tilausprosessin määrittely ja toimitusketjun hallinta (näissä tosin kehittämistä riittää monessa tapauksessa ihan kotimaisillakin markkinoilla).

Kun esiin nousseita kansainvälisyyden kehittymistä estäviä tekijöitä yhdistellään ja mietitään niille yhteisiä nimittäjiä, palataan yhä uudelleen esimiestyöhön ja sen haasteisiin. Kuten muissakin muutos- ja kehittämisprosesseissa normipäivistä puhumattakaan, myös kansainvälistymisessä tarvitaan erinomaista johtamista. Se luo tukevan pohjan hyllyvänkin suon pohjalle.

Edellä kerrottu tosin herättää ainakin minut miettimään, mitä on tapahtunut 13 vuodessa? Konsultit, nuo nykyajan palkkasoturit, ovat nostaneet euron poikineen tunnettuaan asioita ja kerrottuaan yrityksissä, mitä kummaa asian eteen pitää tehdä. Vaikka maailma muuttuu, niin esteet ja haasteet ovat näköjään pysyneet ennallaan. Ehkä joku tärkeä työryhmä jo onkin nimetty miettimään, miten kansainvälistymisprosessiin saadaan jatkuvuutta, ettei takapuoli edellä tarvitse lähteä kipuamaan puuhun kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen. 

Tuloksia odotellessa voidaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin J YKO-hankkeeseen mahtuu vielä mukaan, ja monet opiskelijat ovat syksyllä valmiina vastaamaan yritysyhteistyön haasteisiin ja turvaamaan osaamisen siirtymisen työelämään siirtyessään. On myös väläytelty maakuntiin sijoitettavaa kv-head hunter-toimintaa, joka voisi välittää yrityksille kansainvälistä osaamista kulloiseenkin tarpeeseen. Mitäpä mieltä olisitte siitä?