Part 3, Wild Wild West

Matka on jatkunut mukavaa tahtia kohti Tyyntä Valtamerta! Sitten on road tripin eka osa taitettu. Takapuoli on puutunut, mieli monta kokemusta rikkaampi... ja sama homma edessä takaisin päin reilun viikon päästä alkaen. Onneksi kyseessä on eri reitti ja uudet kujeet. Koti-ikävä vaivaa välillä, ainakin omaa jääkaappia ja kotiruokaa kaipaamme. Ravintolaruoka alkaa maistua aika samalta jo tässä vaiheessa!

Pitkä matka ja vaihtuvat maisemat ovat opettaneet koko lailla itsestä. Tiedän ainakin, että jos ammatinvaihto tulee joskus kyseeseen, niin rekkakuski ei ole ensimmäinen vaihtoehto. Myös olen huomannut kaipaavani kotoa niitä ihan yksinkertaisia asioita, joita nyt ei aina ihan niinä jänninpinä tule pitäneeksi: aamulenkkejä Rolfyn kanssa, hortoilua vesisateisessa metsässä ja ruuanlaittoa (tällä hetkellä ykkösinä mielessä ovat Jarin tekemä sosekeitto ja mantelileipäset, mummon lihapullat ja karppimoussaka).

Nyt olemme ylittäneet Kalliovuoret, ja saavumme huomenna Vegasiin! Ylihuomenna olemmekin jo sitten Losissa, joten ensimmäinen road trip alkaa olla päätöksessään. Kalliovuorilla vietimme yhden päivän Silverthornessa reippaillen ja ulkoillen, muuten olemme oikeastaan ajaa hurrutelleet eteenpäin vain. Syksy alkaa jo näkyä täälläkin, varsinkin vuorilla ilma oli kirpakkaa ja puissa jo ruskan sävyjä. Hauskaa oli huomata, että kasvillisuus oli samanlaista kuin Suomessakin, pihoilla kasvoi pelargonioita ja mustasilmäsusannoita, luonnossa mäntyjä, katajia ja puolukoita!

Ennen vuoria ollut preeria tuntui loputtoman pitkältä, kuumaa (noin 35 astetta lämmintä) ja kuivaa ruohokenttää jatkui ja jatkui. Pystyi hyvin kuvittelemaan joskus ammoin liikkuneet biisonilaumat kulkemaan tasangoille! Juuri, kun ajattelimme, että näinköhän preeria ikinä loppuu, vuoret ilmesyivätkin näkyviin! Jännä juttu, miten silmä turtuu sinänsä upeaan maisemaan. Oli miten oli, Denverin ohittaminen tuntui vapautukselta!Vuorten välissä kiemurteleva tie nousi nopeasti korkeammalle, ja pienten kävelylenkkien jälkeen kroppakin alkoi virkistyä preeriakoomasta. Kyllä tuntuu suomalaisen sielu nauttivan enemmän metsäisestä vuoripurojen läikittämästä maisemasta.

Vuorten jälkeen kuuma aavikko jatkui Utahin puolella. Kävimme katsomassa luonnon muovaamia Arches-kivikaaria ja ihastelemassa paria kanjonia matkan varrella. Eagle canyon on saanut nimensä siitä, että sen sanotaan olevan niin syvä, ettei kotkakaan pääse sieltä lentämällä pois. Sen pohjalla cowboysta hurjimmat ovat aikanaan metsästäneet ja pyydystäneet villihevosia. Huikea paikka, tosin luulen, että Grand Canyon myllyttää sen henkeäsalpaavuudessaan ihan pilliin!

Niin kuin sanottua, nykyisestä majapaikastamme on enää kuilunluiraus Las Vegasiin, jonne aiomme mennä koittamaan onneamme reissubudjetin kuittaamiseksi. Pelibudjetti tosin on maltillinen, tarkoitus on enemminkin ihmetellä ja pällistellä, niin kuin koko reissun ajan. Ylihuomenna suuntaamme sitten suoraan Losiin ja näemme toivottavasti meren!

Part two: Carlisle, Pennsylvania

Hei taas!

Seikkailun toinen osa on alkanut. New York on jäänyt taakse, ja lähdimme suuntaamaan kaaralla kohti Las Vegasia ja Los Angelesia. Päästiin ulos Manhattanilta ihmeen hyvin ruuhkasta huolimatta, ja ottaen huomioon, että autossamme ei ole navigaattoria, yllättävän hyvin perstuntuma myös ohjasi meidät oikealle tielle. Mainiosti alkanut matka tosin meinasi loppua lyhyeen: poikittaissuuntainen liikenne mantereen halki on käytännössä poikki hirmumyrskyn tuhojen ja tulvien takia. Joet ovat nostaneet vedet tielle useassa paikkaa, joka huoltoasema on täynnä yhtä ulalla olevia amerikkalaisia. Navigaattorista viis, ostimme koko mantereen kattavan karttakirjan ja painelimme juttusille. Monen tovin jälkeen oikeat kiertotiet alkoivat löytyä, ja siksakkia ajelemalla pohjois-etelä-suunnassa olemme edenneet länteen himpun verran kerrallaan. Tänään loppuillasta pääsimme pahimman joen yli, joten huomenna ajamisen pitäisi jo helpottaa.

Kaikki ovat olleet tosi ystävällisiä ja auttaneet parhaansa mukaan. Osa on tarjoutunut ajamaan edellä vaikeita kohtia, jos ovat olleet menossa samaan suuntaan, ja kirjallisia ohjeita on sadellut. Kyllä täällä etenee, jos nyt vaan ei taas uusi myräkkä puhalla teitä umpeen :)

Illalla otettiin walk-in-motelli, joka osoittautui paremmaksi kuin New Yorkin hotellimme, ja aika monta kertaa edullisemmaksi! Pitkän ajomatkan jälkeen teki hyvää käydä motellin kuntosalilla vähän huhkimassa. Käytiin vähän kävelylläkin, mutta huomattu on: Amerikka on rakennettu autoille. Kävely oli kuin venäläistä rulettia rekkojen seassa... Käytiin siis vain nopealla happihyppelyllä, ja tultiin takaisin motelliin.

Las Vegasiin ja Losiin tuntuu olevan vielä loputtoman pitkä matka, mutta kaipa se taittuu :) Paljon on nähtävää teiden varsilla, upeita maisemia ja jylhiä kallioita. Rekkoja on tiellä aivan tosi paljon, mutta toistaiseksi niistä ei ole ollut haittaa. Murheenkryyniksi osoittautui Turnpike-tiet, joilta ei hemmetti soikoon pääse kääntymään sitten minnekään. Kymmeniä maileja, sitten yksi ramppi (,jossa pitää maksaa vaikka tekisi vain U-käännöksen), ja sitten taas mailikaupalla tietä, josta ei lähde sitten rampin ramppia. Krhmm, ei tietenkään ajettu juuri yhdestä risteyksestä väärään suuntaan ja tehty sen takia parin tunnin ylimääräistä lenkkiä...

Kuten meillekin monta kertaa sanottua, täällä pitää tietää tietää, minne on menossa. Ohitettu risteys voi maksaa aikamoisen kierroksen. Kiire ei passaa olla, mutta aina passaa mennä juttusille paikallisten kanssa. ("Where are you going?" (kysytään stetsoni päässä) To west, Las Vegas. "No, You can't go there. Road is blocked,it  is floating. Why don't you guys just fly, if you can?" Ja sitten kuitenkin tosi avulias selostus isästä, joka oli puhelimen välityksellä katsonut netistä, koska oli kuullut radiosta, että korkein mahdollinen ylityskohta on täältä neljän tien päässä (ja kahden tunnin) etelässä, josta ehkä voi päästä tänään TAI mahdollisesti huomenna yli joesta, joka tosin saattaa tulvia yöllä lisää, jos alueella sataa yhtään lisää. Ja vaikkei oikeastaan sataisikaan).

Ja kaiken tämän seurauksena olemme nyt Pennsyvanian Carlislessa, paikassa jota lähelläkään meidän ei pitänyt käydä, mutta joka vaikuttaa perinteiseltä tien pätkältä ja parilta motellilta interstate-teiden välillä. Toivotaan parasta, matka jatkuu huomenna!

Adventures in USA, part 1.

Hei kaikille!

Perillä ollaan turvallisesti! Kännykät eivät toimi, joten ollaan
Starbucksin netin varassa. Samalla voi onneksi nautiskella erinomaiset
kahvit :)

Lento meni hyvin, ja perillä odottivat ennennäkemättömät ruuhkat.
Jonottaa sai joka paikassa tullitarkastuksesta lähtien, onneksi tosin
tullimies oli ystävällistä sorttia ja alkoi jonoista huolimatta
kirjoittaa meille ravintolasuosituksia :) Taksimatka kentältä
hotellille vei yli kaksi tuntia, mutta lopulta perille päästiin!
Hotelli on ok, ihan siisti ja lämmintä vettä tulee putkista. Lutikoita
ei ole näkynyt, tämä on plussaa! Hotelli sijaitsee seitsemännellä
avenuella keskellä kaikkea sykettä. Vieressä on Empire state building
(käytiin eilen illalla), Madison square garden ja times square
esimerkkinä.

Eilen käytiin kävelemässä kilometritolkulla, ja nähtiin päällispuolin
hienoja pilvenpiirtäjiä, monumentteja, museoita jne. Central Parkissa
kävimme pikniköimässä ja ihmettelemässä heppoja ja lenkkeilijöitä.
Kävellen tuntuu pääsevän parhaiten joka paikkaan, ruuhkat ovat koko
ajan niin isot. Metroa tosin ei olla vielä kokeiltu.

Irenen jäl´kiä ei näy, mutta uutisten mukaan New Jerseyn puolella on
vielä porukkaa ilman sähköä ja vettä. Tämän aamun uutisten mukaan
kaksi uutta myrskyä lähestyy, mutta hätää ei ainakaan vielä ole.

Tänään aiomme suunnata luomumarkkinoille ja ala-manhattanille.
Frendien talo on listalla, samoin vapauden patsas. Jalat varmaan taas
huutavat hoosiannaa illalla, mutta onneksi täällä on kivoja
ravintoloita pilvin pimein, johon voi istahtaa levähtämään.
Spidermanin työpaikka on vielä katsastamatta, sinne pitänee myös
suunnata joku päivä ;)

Eilen bongattiin Dr House siitä tv-sarjasta (ei könkännyt), muuten
julkkikset ovat pysyneet piilossa :) Bongaus jatkuu!

Päivitämme kuulumisia taas tilaisuuden tullen!

Vastuu on arvokasta

PwC:n yritysvastuun asiantuntija Sirpa Juutinen tuli haastetuksi Viherpesun haastatteluun Pekka Kantasen taholta. Samalla Viherpesua-blogin haastattelusarja laajentaa tutkimusreviiriään Pohjois-Savon ulkopuolelle, mutta aasin siltaa vahvempi yhteys löytyy kuitenkin. Sirpa on aikaisemmin asunut ja työskennellyt Kuopiossa, joten näkemystä Kuopionkin ympäristövastuuasioista löytyy. Keskustelumme käsitteli kuitenkin enemmän valtakunnan tasoa, maailmaakin toki parannettiin sopivissa määrin. Suomellahan on erinomainen maine yritysvastuun osaajana, miksipä siis emme voisi ratkoa ympäristövastuun ongelmia siinä sivussa!

Juutisen mukaan ympäristövastuun arvoketju lähtee omalta osaltaan kuluttajista. Kuluttajien herätessä huomaamaan ympäröivän luonnon muutkin kuin tuotantolähtöiset arvot, he alkavat luoda painetta poliitikkoihin päin, jotka taas pystyvät säätämään ympäristövastuuseen sitovia linjauksia niin kuntien kuin valtakunnankin tasolla.  Jotain ympäristönsuojelun tasosta tänä päivänä kertoo se, että 70-luvulla luonnon suojelua vaativat ekoterroristeiksi tituleeratut aktivistit. Nykyisin heidän radikaalisti ajamansa asiat ovat jo arkipäivää, ja edellä kävijöiden agendalla ovat uudet keihäänkärjet. Yhteiskunnan muutokset ovat hyvin pitkiä prosesseja, mutta lohdullista on se, että jotain on jo saatu aikaankin!

Kestävän kehityksen selitys ei Juutisen mukaan ole yksiselitteistä. Ympäristövastuun taso on maailmanlaajuisesti vaihteleva globaaleista toimijoista huolimatta. Kehittymisen tasa-arvon takaaminen ei ole sekään yksinkertaista. Yritysvastuun raportoinnilla tasoa kuitenkin pyritään selvittämään luotettavasti. Joidenkin yritysten raportoinnin tiedot varmennetaan, ja sellaisten yritysten kohdalla viherpesun riski on pieni. Lisäksi sosiaalinen media varmistaa, että huijauksesta jää kiinni yhä helpommin. Raportoinnin luotettavuutta arvioitaessa on muistettava, että jotain saatetaan jättää taktisesti mainitsematta. Tähän pyritään vaikuttamaan vaatimalla tiukkaa dataa; tavoitteiden tulee olla tarkasti määriteltyjä ja niiden toteutumista on tarkasti seurattava. Raportoinnissa Suomi sijoittuu mukavasti 20 parhaan maan joukkoon, viime vuosina tiukinta kärkeä ovat pitäneet USA, UK ja Japani.

Rakas vihamiehemme Ruotsi joutuu vertailun kohteeksi harva se päivä. Tosin Suomelle edullisempaa voisi olla vertailla johonkin muuhun. Ilmiö on sama kuin valokuvissa: ei kannata asettautua itseään hehkeämmän viereen.  Ruotsi kuitenkin porskuttaa monella tavalla menestyen, joten mainittakoon tässä yhteydessä eroavaisuus kehityskulttuurissa. Ruotsissa visioidaan rohkeammin, vaikkei ehkä vielä tiedetä ihan tarkalleen, miten asia meinataan hoitaa. Edistyksellisiä tavoitteita kuitenkin esitellään ja niiden ympärille luodaan pöhinää. Aika moni niistä asioista toteutuukin, tavalla tai toisella, kunhan draiverit ovat oikeat.

Sirpa Juutinen antaa yksiselitteisen vinkin yrityksille ja organisaatioille ympäristövastuun parantamiseksi: tehokkuuden näkökulma antaa potkua bisnekseen. Säästyneet ympäristövaikutukset ovat bonusta ja tuovat imagohyötyjä, mutta kustannussäästöt lisäävät kilinää kassanpohjalla. Sekös vasta kannustaakin!

Kun tehokkuutta lähdetään viilaamaan ja sitä kautta ympäristövastuutakin parantamaan, lähtee kaikki oman toiminnan kokonaisuuden ymmärtämisestä. Toiminnan muutosten jalkauttaminen tapahtuu nelivedolla, jossa vasemman jalan tahti on tämä:

1.       strategian viestintä

2.       koulutus, eli operatiivisen tason osaamisen lisääminen

3.       organisointi, vastuiden määrittäminen

4.       sisäinen valvonta ja asioiden johtaminen tietoisesti ja tavoitteellisesti kohti asetettuja tavoitteita

Faktana voi kertoa, että tiedon vähyys ei usein ole heikoin lenkki, vaan asioiden onnistuminen jää kiinni neljännestä kohdasta. Parempi olisikin tehdä yksi asia kerrallaan hyvin, kuin monta kerrallaan räpeltäen.

Miten meillä sitten menee? Miten yritysvastuun ammattilaisen mielestä Kuopio ja Suomi ovat asiansa hoitaneet? Jos ajattelee maan tasoa, ongelmat kärjistyvät suuremman asukas- ja yritystiheyden myötä. Toisaalta siellä on ympäristövastuun asioihinkin tartuttu melko nohevasti ainakin kuluttajien aktivoinnin tiimoilta. Mikseivät ympäristövastuullisen liiketoiminnan ja itse asiassa myös ympäristöliiketoiminnan edelläkävijät voisi sitten löytyä seutukunnista, kysyy Juutinen. Lopulliset asiakkaat ovat useimmiten muualla kuin Suomessa, joten maakuntien kilpailukyvylle voisi mainiosti löytyä potkua ympäristövastuun piiristä. Esimerkiksi Pohjois-Savossa ja etenkin Kuopiossa löytyy osaamista; on kehitystutkimusta yliopistolla ja ammattikorkeakoululla, ympäristöosaamiskeskus ja esimerkiksi elintarvikepuolella luomu- ja lähituottajia ja alan osaajia samoilla tanhuvilla. Miten eri toimijat saataisiin pelaamaan yhteen?

Yritystasolla apua ovat tulleet hakemaan varsinkin pörssiyhtiöt, joiden vastuun kantoa ohjaavat jo mahdollisesti globaalin konsernin yritysvastuun tavoitteet. Tavoitteiden määrittely, mittaukset ja luotettava raportointi tuovat liiketoimintauskottavuutta ja vaikuttavat tulevaisuudessa mahdollisesti myös sijoittajien innokkuuteen, mikäli aktivointi ja liiketoimintalähtöinen ympäristövastuullisuus saavat yrityksen tuloksen mojovasti plussalle.

Miltä näyttää muutaman vuoden päästä? Miten ympäristövastuun taakkaa kannetaan? Juutinen uskoo CO2-raportoinnin kehittyneen luotettavammaksi ja vertailtavammaksi ainakin yritystasolla, ehkä jopa tuotetasolla saakka. Toimitusketjujen tai –verkkojen vahvistuminen näkyy myös vastuun kannossa päätilaajan suorittamana, läpi ketjun kulkevana valvontana ja vaatimuksena. Laajemmin yritysvastuusta puhuttaessa sosiaalinen vastuu tulee kehittymään muuksikin kuin henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimiseksi. Yrityksillä on suuri rooli, kun pyritään ehkäisemään Englannissa jo nähtyjen väliinputoajaikäluokkien syntymistä.

Suo, kuokka ja melko päättäväinen Jussi

Oheinen kirjoitus on julkaistu alunperin YKO-hankkeen blogissa osoitteessa yko.savonia.fi. Meikäläinen kun tuntee asioita nykyään Savonia amk:n leivissä sekä YKO- että PIK-hankkeiden muodossa. Kirjoitan molempiin myös blogeja, joiden tarinoita silloin tällöin julkaisen myös täällä Viherpesun puolella... Kehitysasiat ovat niin mainion mielenkiintoisia, että tätä intoa jakaisi mielellään myös muille! Molempien hankkeiden blogeihin voivat kirjoittaa myös tiimimme muut jäsenet, mutta tunkua ei vielä ole ollut. Toistaiseksi siis hengentuotteeni saavat siellä herrastella keskenään :).

Auringon valo siivilöityy tuuheiden kuusien lomasta paljastaen aamun kosteudessa yhä viipyilevän usvan ja viulukonserttoaan surullisesti soittavan hyttysten armeijan. Aikainen aamu on hiljainen, täynnä lupauksia päivän mahdollisuuksista. Yksinäinen lintu nousee siivilleen ja rääkäisee närkästyneenä aamun rauhan rikkoutuessa. Kuokka on painava, mutta se iskeytyy suon kosteaan pintaan kerta toisensa jälkeen.

 Mitähän Suomesta olisi tullut, jos Jussi olisi aikoinaan ollut vähän vähemmän sisukkaaseen luonteenpiirteeseen taipuvainen jässikkä? Olisiko suo lopulta vienyt voiton kuokasta ja melko päättäväisestä Jussista?

Oleellisten henkilöiden vahva tahtotila erottuu myös kansainvälistymistyössä prosessia eniten edistäväksi tekijäksi. Vaikka osaamista ei alkuun olisikaan, sitä löytyy tarvittaessa. Verkostoja on mahdollista rakentaa. Rahoitusta voi hakea. Kieltä oppii. Vaan jos konkreettista päätöstä ei ole tehty, tai johdon sitoutuminen päätöksen täytäntöön viemiseksi ontuu, loppuu lysti lyhyeen ennen kuin pääsee kunnolla alkamaankaan.

Kääntäen voidaan ajatella, että tahtotilan puutos on erittäin vahva kansainvälistymistä estävä tekijä. Osittain YKO-hankkeen osana on selvitetty syitä, jotka estävät kansainvälistymispyrkimyksiä. Valtion, kunnan, innovaatioasiamiesten ja liike-elämän kerman mielestä kasvuyritysten koon kasvu ja niiden kansainvälistyminen ovat elintärkeitä Suomen kilpailukyvyn ja menestyksen kohentumisen kannalta. Jatkuvaan kasvuun on pyrittävä! No, mikä sitten estää, kun huikeita ideoita on maakunnat täynnä ja pieniä yrityksiä Suomessa kyllä riittää!

Vaasan yliopistossa vuonna 1998 (Larimo, J. & Arola, M. 1998. Pk-yritysten vienti ja kansainvälistyminen. Kirjallisuusyhteenveto aihealueen tutkimuksista vuosilta 1976 - 1998. Vaasan yliopiston julkaisuja. Selvityksiä ja raportteja 37. Vaasa: Vaasan yliopisto.) kootun selvityksen mukaan kansainvälistymisstrategian puutos yleisesti heikentää prosessin edistymistä. IBAM-analyyseistä kootut tiedot tukevat edellä mainitun tutkimuksen tuloksia sillä erotuksella, että varsinkin markkinointiin ja viestintään liittyneet haasteet ovat jokseenkin muuttuneet kuluneiden vuosien aikana Internetin ja sosiaalisen median käytön lisääntyessä räjähdysmäisesti. Liiketoimintaosaamisen alueella erityisesti priorisoinnissa on kehittämisen varaa. Vastuuhenkilöiden nimeäminen ja marssijärjestyksen päättäminen auttavat muun strategisen työn jalkauttamisessa.

Markkinointiosaamisen puolella estäviksi tekijöiksi näyttävät muodostuvan segmentoinnin puutteellisuus sekä toimialan tuntemus kohdemaassa. Onko rakenne ja laajuus sama, entä miten viranomaisvelvoitteet vaikuttavat liiketoiminnan käynnistämiseen? Markkinointi ja myyntimateriaalin tulee olla käännettynä vähintään englanniksi, ja erittäin vahvasti suositeltuna myös suoraan kohdemaan kielelle. Asiakasosaamisen hallintaan liittyvät edellä jo mainitun segmentoinnin lisäksi kansainvälisen asiakastietokannan hallinta, tilausprosessin määrittely ja toimitusketjun hallinta (näissä tosin kehittämistä riittää monessa tapauksessa ihan kotimaisillakin markkinoilla).

Kun esiin nousseita kansainvälisyyden kehittymistä estäviä tekijöitä yhdistellään ja mietitään niille yhteisiä nimittäjiä, palataan yhä uudelleen esimiestyöhön ja sen haasteisiin. Kuten muissakin muutos- ja kehittämisprosesseissa normipäivistä puhumattakaan, myös kansainvälistymisessä tarvitaan erinomaista johtamista. Se luo tukevan pohjan hyllyvänkin suon pohjalle.

Edellä kerrottu tosin herättää ainakin minut miettimään, mitä on tapahtunut 13 vuodessa? Konsultit, nuo nykyajan palkkasoturit, ovat nostaneet euron poikineen tunnettuaan asioita ja kerrottuaan yrityksissä, mitä kummaa asian eteen pitää tehdä. Vaikka maailma muuttuu, niin esteet ja haasteet ovat näköjään pysyneet ennallaan. Ehkä joku tärkeä työryhmä jo onkin nimetty miettimään, miten kansainvälistymisprosessiin saadaan jatkuvuutta, ettei takapuoli edellä tarvitse lähteä kipuamaan puuhun kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen. 

Tuloksia odotellessa voidaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin J YKO-hankkeeseen mahtuu vielä mukaan, ja monet opiskelijat ovat syksyllä valmiina vastaamaan yritysyhteistyön haasteisiin ja turvaamaan osaamisen siirtymisen työelämään siirtyessään. On myös väläytelty maakuntiin sijoitettavaa kv-head hunter-toimintaa, joka voisi välittää yrityksille kansainvälistä osaamista kulloiseenkin tarpeeseen. Mitäpä mieltä olisitte siitä?

Kv-kiitorata

Viherpesua-haastattelusarja on käynnissä ja voi hyvin, mutta kesälomien vuoksi osaa haastetuista on vaikea tavoittaa. Haastatteluja onkin sovittu elokuun puolelle, jolloin asia saa taas uutta pontta. Haastattelusarja ei jatkune iäisyyksiin, sillä olen jo alkanut koota haastattelututkimuksen osasista yhteenvetoa ja koota esiin nousseita ajatuksia. Maailmahan ei silti ole valmis paikka, ja näkemykset sekä asenteet muuttuvat jatkuvasti. Niinpä myöhemminkin tulevat haastattelut ovat kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeitä. Toivoisin, että ne yllättäisivät minut. 

Olen siirtynyt varsinaiseen leipätyöhön Savonia ammattikorkeakoululle TKI-asiantuntijaksi. Varsinainen postini koskee kv-liiketoiminnan buustausta Pohjois-Savossa, mutta teen osittain myös kehitystyötä Pk-yritykset innovaatioilla kasvuun-hankkeessa. Ajatelkaa, mitä työtä! Pääsen ideoimaan, kehittämään ja innostumaan -ja vielä työn puitteissa! Mahtavaa! Oppimisvauhti on suuri, joka päivä tulee esiin uusia asioita, vinkkejä ja keskusteluita, joista sitten seuraavalla juoksulenkillä huomaa prosessoineensa havaintoja ja tiedonmurusia. Lisäksi saan työskennellä ehdottomien asiantuntijoiden kanssa sekä amk-tiimin, että varsinkin yrittäjien ja johtoryhmien taholta. 

On taas laitettava yksi rasti omaan haaveiden ja suunnitelmien to do-listaan, jonka päivitän kerran vuodessa. Jo joidenkin vuosien ajan listalla on ollut löytää työ, jossa pääsee innostumaan kehittämisestä ja työskentelemään kansainvälisten asioiden parissa. Check! Täytyy olla varovainen mitä toivoo, olen huomannut monesti. Jos sen kirjaa ylös tai sanoo ääneen, se mitä todennäköisemmin toteutuu. 

Joku siellä saattaa hymähtää, mutta ei se ole huuhaata eikä rakettitiedettä. Se on vain yksinkertaista strategian toteuttamista. Kun tiedostaa omat toiveensa ja tulevaisuuden kuva on selkeänä mielessä, alkaa päätöstilanteissa toimia vision toteutumista tukevalla tavalla myös alitajuisesti. Toimii yksilötasolla, toimii myös organisaatioissa hiukan eri vivahtein. Psykologian opiskelu ei liene turhaa yritysjohtajillekaan...

Bloggailen työn puitteissa molempien hankkeiden näkökulmista. Lisää YKO-hankkeesta löytyy tästä ja PIK-hankkeen blogiin voi tutustua tästä. Molemmat hankkeet ovat jo käynnistyneet, mutta mukaan mahtuu vielä. YKO-hankkeeseen mahtuu vielä elokuun loppupuoleen mennessä muutama yritys, PIK-hankkeeseen on aikaa ilmottautua enemmän!

Kantaako luottamusmies vastuun?

Pakkoporkkanat, kepin heilutus vai vihertävät pyykit narulla iloisesti tuulessa heiluen? Millä keinolla saadaan ympäristövastuu edes kestävälle tasolle? Osa haastatelluista on esittänyt koulutuksen vaikutusta asian edistämiseen, osa heittää palloa hallinnon suuntaan. Ottaako päättäjä kopin? Vihreällä on tuhansia sävyjä, sanotaan. Seuraava haastateltava lienee sieltä sinisemmästä päästä.

Kuopiolainen poliitikko Pekka Kantanen on mukana aiemmin haastatellun Marko Kieman haasteesta. Kantasella on kuuleman mukaan ideoita siitä, kuinka asioiden pitäisi olla. Katsotaan kuinka käy, ainakin Kantanen suostuu mukaan haastatteluun mielellään. Millä tolalla ympäristövastuuasiat ovat Kuopion päättävissä elimissä?

Kuopiossa on laadittu ilmastostrategia, joka osaltaan linjaa kaupungin päätöksentekoa. Kantasen tiedon mukaan Kuopiossa on käytössä ainutlaatuinen järjestelmä, jossa esitettävää asiaa valmistellut virkamies joutuu huomioimaan päätöksen vaikutukset ympäristöön ja merkitsemään ne joko positiivisiksi, neutraaleiksi tai negatiivisiksi. Järjestely on ollut käytössä muutaman vuoden, ja sen tarkoituksena on herättää sekä virkamiehiä että päätöksentekijöitä havaitsemaan muutosten vaikutukset ympäristöön laajemmalti. Päätöksentekosysteemi tukee siis ilmastostrategian toteuttamista. Kuten niin monessa muussakin asiassa, on tälläkin takilla kääntöpuolensa. Käytäntöön on totuttu jo niin, että sitä voi verrata smalltalkkiin, joka pienellä viäntämisellä alkaa nykyisin irrota savolaisenkin suusta.. Amerikkalaisella hau aar juun kysyjällä ei ole yleensä mitään mielenkiintoa keskustelukumppanin vointiin. Joka muuta luulee, on idealisti ja pian myös entinen keskustelukumppani.

Virkamies on siis todellisuudessa saattanut olla laiska merkatessaan ympäristövaikutukset neutraaleiksi. Asiaa valmistellut taho pääsee lopulta kuin koira veräjästä, jollei päättäjä viitsi ja muista haastaa virkamiestä: voisitko tarkentaa, minkä vuoksi ympäristövaikutukset ovat neutraaleja? Voisitko selittää tarkemmin? Kantanen mainitsee yhdeksi ympäristövaikutusten arvioinnin tehostamiskeinoksi päättäjien nohevoitumisen ja ryhtiliikkeen asian tiimoilta, itsensä mukaan lukien. Kyllä päättäjällä pitääkin olla mielenkiintoa päätöstensä välillisiä vaikutuksia kohtaan! Eikö se ole jo oletettava normitaso?

Poliitikko kun on, Kantanen muistuttaa kuitenkin, että päätöksenteossa kokonaisuus ratkaisee. Joskus on tehtävä esimerkiksi ilmastostrategian vastaisia päätöksiä, jos ne palvelevat suurempaa hyvää ja edistävät oleellisesti jotain muuta. Mutta silti, eikö strategian kanssa ristiin meneviä päätöksiäkin olisi hyvä tehdä tietäen todelliset riskit ja vaikutukset, mitä niiden tekemisestä mahdollisesti seuraa? Jäniksen sanotaan pistävän päänsä pensaaseen vaaran uhatessa ja toivovan parasta. Mutta kuinka käy hännän töpökälle?

Ruotsissa ympäristöasioissa ollaan Suomea ja Kuopiota edellä, Kantanen lämpenee. Kuopion kokoluokkaa olevassa vertailukaupungissa osa joukkoliikenteestä kulkee viemärimateriaalilla, eli vesilaitoksella kerätyllä kiintoaineella, josta saadaan mädätyksen avulla käyttökelpoista biokaasua polttoaineeksi. Kuopiossahan vastaava olisi mahdollista, mikäli kunnallisten Kuopion energian, vesilaitoksen ja Jätekukon toimintaa rukattaisiin uuteen uskoon ja tehokkaampaan malliin. Jos tuotetulla biokaasulla saataisiin kulkemaan edes suurin osa keskustan alueella pörräävistä busseista, ilmanlaatukin saataisiin luultavasti selvästi paremmalle tasolle. Keskustelun edetessä hyödyt vaikuttavat yhä ilmiselvemmiltä. Herää kysymys: miksi asian edistämiseksi ei ole tehty mitään?

Keskustan mylläkän yhteydessä ollaan kyllä tekemässä paljonkin, Kantanen muistuttaa. Keskustelemme alatorihankkeesta, kävelykeskustasta ja Kuopion energian hukkalämmöllä lämmitettävistä torin ympäristön kaduista, joiden ansiosta talven aikainen hiekoitustarve vähenee. Jos taas edellä mainitun kolmen suuren kunnallisen toimijan uudistuksesta puhutaan valtuustotasolla, alkaa huumorin heitto ja muutosvastarinta. Muutoshan on pelottavaa, eivätkä edes asiantuntijat aina nää kaikkia tilanteen suomia mahdollisuuksia. Muistatteko klassisen esimerkin, jonka mukaan maailmassa oli tarvetta korkeintaan viidelle tietokoneelle? Kaikki muut ajatukset olivat hulluutta, vastuuttomuutta ja käsittämätöntä paskaa! No, hulluuden ja nerouden välimaasto on heikohkosti tutkittua seutua… Ehkä nykypäivän touhua muistellaan vielä joskus hämmästellen ja hymyssä suin.