La(a)tua!

Maineensa huipulla patsastelevat bisnesgurut alleviivaavat monesti kiteytyksen tärkeyttä. Keep it simple ja selvitä asia niin, että lapsi tai naapurin mummeroinenkin sen tajuaa. Olen samaa mieltä. Yleensä tässä monimutkaisessa maailmassa kaivataan yksinkertaisia ja helppoja asioita. Siis sellaisia, jotka käsittää kohtuullisen vähällä vaivalla ja joiden pähkäily ei kuormita ylikierroksilla käyvää kapasiteettiä enää yhtään enempää. Tästä näkökulmasta katsoen oli mielestäni todella huolestuttavaa, että pari viikkoa sitten lukemassani jutussa liikkeenjohdon konsultti ei oikein osannut kiteyttää mitä tekee. Kotipuolessa hän oli tiivistänyt olevansa pääkaupunkiseudulla ja tekevänsä kaupungissa siistiä sisätyötä. Hieno mies, eittämättä hyvin tärkeä henkilö!

 

 

Olisikohan niin, että oman työn merkittävyys olisi saattanut herralla olla hiukan hakusessa? Ei kai se konsultin työ nyt niin älyttömän hienoa ja vaikeaa ole, ettei sitä tavalliselle ihmiselle osaa selittää?

Otinpa onkeeni, samalla alalla kun toimin, ja suuntasin testiyleisön luo. Aikuisille selvittäminen oli hankalaa, koska selvästi oletin liikaa. Järjestelmät ja prosessit kuulostivat vaikeasti ymmärrettäviltä (=tylsiltä ja pitkäveteisiltä) jopa omiin korviini. Minusta tuntui, että olisi pitänyt vääntää rautalangasta, mutten oikein kehdannut, etten olisi vaikuttanut aliarvioivan kohteen tietämystä. Niinpä tyydyin keskitiehen, ja sehän ei tunnetusti liikauta ketään mihinkään suuntaan, korkeintaan etsimään uutta keskustelukumppania.

Jos kaikki aikuiset eivät tajua, niin mitenkähän käy lasten kanssa, pohdiskelin. Toisin kuin pelkäsin, testilapsi auttoi minua niin valtavasti, että nyt osaan selvittää vaikka mitä! Puklun ja happaman maidon lisäksi lasten suusta siis tulee myös se paljon haettu totuus! Vai mitä sanotte tästä (en siis päässyt juuri alustusta pidemmälle):

Minä: Teen yritykselle laatupalvelua. Tiedätkö mitä laatu tarkoittaa?

Lapsi: Eikös se sitä, että kaikki hiihtää samaan suuntaan? Eli autat, että kaikki yrittävät hiihtää samaan suuntaan.

Lapsi kiteytti lauseessaan pienestä väärinymmärryksestä huolimatta kaiken oleellisen yrityksen laatutyöstä: Hyvän laadun takana on aina joukko ihmisiä, joilla kaikilla on selkeä ymmärrys oman työnsä merkityksellisyydestä asiakkaan kokeman laadun toteutumisessa. Siis kaikilla on tiedossaan päämäärä, jota kohti he yhdessä hiihtelevät. Kiitos lapsi, ymmärrän maailmasta taas himpun verran enemmän.

PS. Olen pohtinut laatua viime viikon aikana taas eri kanteilta. Vastaan on tullut yrityksiä, joilla on prosessit hienosti kuvattuna ja homma seilaa tuuliajolla siitä huolimatta (tai siitä johtuen) koettaen räpiköidä asiakasta kohti miten parhaiten taitaa. Sitten on yrityksiä, joiden avainhenkilöillä ei ole prosesseista tai järjestelmistä hajuakaan, mutta joissa asiakkaan kohtaaminen ja hänen toiveensa toteuttaminen on otettu sydämen asiaksi. Ja menestys on taattu!

Kun kaikki muu riisutaan, vain asiakkaan kokemus ratkaisee.

Painava(hko) sananen

Tässä blogissa on ennenkin koettu elähdyttäviä hetkiä erinäisten kirjallisten tuotosten parissa. Monestihan väki tuppaa ajattelemaan, että sana on tosi vain, jos siitä on mustaa valkoisella. Onhan toki kirjoitetulla sanalla enemmän painoa (tässä tapauksessa asiakohtainen paino lienee viitisen sataa grammaa, joka kuulostaa huomattavasti painavammalta kuin puolisen kiloa). Luen paljon toisten hengentuotoksia, sekä painettuna että bitteinä. Ainahan on olemassa se huikea mahdollisuus, että omaan olemiseen ja ajatukseen tarttuu jotain matkaan. Jaettu ilo on moninkertainen, avaan siis sanaisen arkkuni yhden melko perustavaa laatua olevan teoksen osalta.

Keskuskauppakamarin vuonna 2003 tekemän tutkimuksen mukaan organisaatioissa ymmärretään yhteiskuntavastuu tuotteiden ja palveluiden sekä lakien ja normien noudattamisen kautta. Tutkimuksen mukaan päättäjät eivät hahmota henkilöstön hyvinvointia vastuualueeseen kuuluvaksi. (Aaltonen, Luoma, Rautiainen. 2004.)

Tapio Aaltonen, Mikko Luoma ja Raija Rautiainen kirjoittivat vuonna 2004 kirjan Vastuullinen johtaminen, joka yhä vieläkin tuntuu olevan kattava suomalainen perusteos aiheesta. Kirja käsittelee nimensä mukaisesti yritysvastuuta johtamisen näkökulmasta. Edustettuina ovat kaikki yritysvastuun perinteiset näkökulmat; sosiaalinen -, taloudellinen - ja ympäristövastuu. Akateemista otetta maustavat filosofiseen taipuvat pohdinnat etiikasta ja moraalista yrityselämässä.

Kirjan alussa määritellään yrityselämän faktat: yritys on olemassa, koska se on rahan tekemisen väline. Raha taas on väline johonkin suurempaan hyvään: hyvinvointiin tai vaikka onnellisuuteen. Idealististen organisaatioiden olemassaolo mainitaan kuittaamalla niiden usein kadottavan taloudellisen realistisuudentajun, muutoin vastuu on kirjoittajien mukaan yrityksille pääosin kilpailuetu. Vastuukysymyksissäkin siis raha ratkaisee, mutta viis siitä; tärkeintä on, että kestävä kehitys edistyy edes jollain tavoin. Alun jälkeen aiheen käsittelyn pääpaino siirtyy vahvasti henkilöstöjohtamiseen. Teoriaa sekä tilanteita ja käytänteitä avataan yritys- ja organisaatioesimerkkien avulla, jotka tuovatkin lukijalle tartuntapintaa ja vertailukelpoisuutta oman elämän vastaaviin kinkkisiin tilanteisiin.

Akateemisuus puskee välillä läpi käytettävän termistön muodossa sekä vertailuna tehtyihin tutkimuksiin ja katsauksiin aiheeseen liittyen. Suuremmalle lukijakunnalle ystävällisemmäksi kirja on pyritty tekemään jättämällä lainausviitteet pois kappaleiden lopusta; lähteistöä ja suositeltavaa kirjallisuutta kiinnostuneille löytyy kuitenkin runsaasti kirjan lopusta.

2000-luvun alussa kirja lienee ollut uraa uurtava, nyt asia tuntuu välillä jo moneen kertaan pureskellulta. On kuitenkin niin, että tieto on vielä tälläkin hetkellä hajallaan ei lähteissä, keskusteluissa ja tutkimuksissa. Tästä näkökulmasta katsoen teos kokoaa paljon hyvää asiaa samojen kansien suojaan. Vastuullinen johtaminen-kirjan asia ei ole vanhentunut, vaan on päinvastoin erittäin ajankohtainen suurimmassa osassa organisaatioita.  Asiasta kiinnostuneille kirja toimii mainiosti, perustellen vastuullisuuden näkemyksiä ja antaen lukijalle pohdittavaa oman toiminnan moraaliin liittyen.

Yritysvastuukin lähtee aina yksilöstä ja hänen toiminnastaan. Yritys tai organisaatio ei voi antaa ohjeistusta jokaiseen tilanteeseen, vaan toimintakulttuurin on juurruttava jokaisen työntekijän selkäytimeen. Hyvät aikomukset ja raportoinnit eivät tee muutosta, vaan toiminta jokaisessa yksittäisessä tilanteessa luo kokonaisuuden.

Allekirjoitan edellisen julistuksen ja uskallan suositella kirjaa lämpimästi kaikille hyvästä ja vastuullisesta esimiestyöskentelystä ja vastuullisesta toimintatavasta yleisesti kiinnostuneille. Mikäli sitä vastoin kaipaa konkreettisia ohjeita yritysvastuun kasvattamiseen esimerkiksi ympäristötyön suhteen, siihen kirja ei anna vastauksia. Lisätietoja edellä mainitusta kaipaava voi kääntyä allekirjoittaneen puoleen tai käydä visiitillä osoitteessa talentree.fi.

Mitä sinä osaat?

Tässä postauksessa pohditaan, mitkä tavarat olisivat tärkeimpiä tiettyjen reunaehtojen vallitessa ja mikä on yrittäjyyden perimmäinen kysymys.

Aamun hesarista luin jutun Tavarataivas-dokumentin tehneestä Petri Luukkaisesta, joka laittoi kaiken omaisuuteensa varastoon ja aloitti tyhjältä pöydältä. Lyhykäisyydessään tarina meni niin, että tyyppi alkoi tarvita lisää tilaa, jotta selviäisi tavarapaljoutensa keskellä ja päätyi muutaman ajatuskatkelman jälkeen seisomaan alastomana asunnossaan keskellä yötä. Siinä sitten varmaan mietittiin, mitä tarvitsisin eniten. Ajatus oli, että vuoden ajan Luukkainen saisi hakea varastostaan yhden tavaran päivässä. Siinä sitten arvottaisiin tavaroiden tärkeysjärjestystä. Koko revohkasta tehtiin dokumentti, joka saa ensi-iltansa DocPoint-festivaaleilla 23.1. ja elokuvissa 1.2.13.

Aikalailla mielenkiintoista. Samaa asiaahan on pyöritelty hieman eri näkökulmista ennenkin. Joku rajoittaa ostamistaan (Colin Beavan, Ekovuosi Manhattanilla), joku luopuu omaisuudestaan (useasti joku tässä vaiheessa hyppää pois oravan pyörästä ja lähtee sukeltamaan Balille). Mielenkiintoiseksi Luukkaisen tarinasta tekee sen, että hän koittaa jatkaa normaalia elämää. HS.fi kyselee, mitkä 10 tavaraa sinä valitsisit ensimmäisenä?

Aloitin heti spekulaation ja asetin reunaehdot: Olisiko kesä vai talvi? Niiden osalta tulisi kaksi ihan erilaista listaa. Entä olisinko yksin, vai olisiko huolehdittavani alle 1-vuotias tytär ja kaksi koiraa, niin kuin nyt? Jaettaisiinko huolehdittavien tarvitsemat tavarat huoltajien kesken, vai laskettaisiinko ne omiksi kasoikseen? Oletus numero 1: on kesä ja oletus numero 2: huolehdittavana olen minä itse. Listani olisi seuraavanlainen:

1. Mekko (se yksi ja tietty, jossa on hihatkin)
2. Kasvovoide (tätä ilman ei kohta ole naamaa, jota kantaa mukana. Saisiko tähän valita toilettilaukun sisältöineen? Kyllä ripsiväri oikeastaan kuuluu tähän settiin myös.)
3. Läppäri (Yhteydenpitoon ja, työntekoon ja netinkäyttöön; arvoin pitkään puhelimen ja koneen välillä, mutta jos tarkoitus on jatkaa työntekoa, tarvitsen konetta)
4. Kengät
5. Alusvaatteet
6. Olkalaukku
7. Vihkisormus (Tunnesyistä. Tämä olisi listassa jo aiemmin, mikäli... no, ei enempää spekulaatiota.
8. Villatakki
9. Shampoo (Eipä olisi ensimmäinen kerta, kun luomusaippuashampoolla on pesty niin hiukset, kroppa kuin vaatteetkin, terveisin nimim. hädässä keinot sallitaan)
10. Tämän jätän avoimeksi reilun viikon aikana tullutta force majeure-tilannetta varten.

Aika vaikeaa on valita. Kaikki tämä tavara ympärillä tuntuu äkkiä aikalailla paljolta. Luksukselta. Jäin pohtimaan pelkästään olohuoneen kaappien sisältöjä. Mihin tätä kaikkea tarvitaan?

Seuraavaksi ajatukset liukuivat siihen, mitä ei voi ottaa eikä antaa pois. Henkiseen pääomaan. Entä jos tavaran varastoinnin sijasta pitäisi aloittaa aivan alusta? Jos vaikka luonnonkatasrofi tai kesäharjoittelijan pikkumoka ydinpommityömaalla pistäisi reunaehdot uusiksi. Tai sitten nykyinen meno kyllästyttää, ja haluaa alkaa oman itsensä herraksi.  Monella nimittäin tuntuu olevan haave yrittäjyydestä, mutta se tai tämä syy on tiellä. Päällimmäisenä on huoli siitä, että pitäisi keksiä ihan mielettömän hyvä bisnesidea. Seuraava kysymys voi auttaa alkuun:

Mitä sellaista toiset ihmiset tarvitsevat, jota sinä osaisit heille tarjota?

Jos ihmisen pitäisi aloittaa aivan alusta tai jos raha ei toimisikaan vaihdon välineenä, osaaminen nousisi arvoon arvaamattomaan. Nykyaikana moni työ on melko abstraktia, eikä oman tekemisen jälki välttämättä hahmotu selvästi. Kysymykseen omasta osaamisesta voi olla hankalaa vastata. Kuitenkin yllä esitettyyn kysymykseen kilpistyy elämässä moni asia; parinvalinta, hankinnat, työn saaminen tai yrittäjyys. Mitä sellaista sinä osaat, mitä muut eivät joko osaa, pysty tai viitsi itse tehdä?

Siitä vaan pohtimaan ja listaamaan vaikka 10 omaa ominaisuutta ja osaamista. Valitse näkökulma ja ala pyöritellä. Mitä sinulta ei saa otettua pois? Mitkä ovat vahvuutesi tässä betoniviidakon eloonjäämiskamppailussa?

Vastuullinen johtaminen

Minut pyydettiin pitämään koulutuspäivää aiheesta ”vastuullinen johtaminen”. Päivän kuvaus osallistujille (ja siis tehtävänanto minulle) oli seuraavanlainen:

Aiheen konkretisointi tutkinnon perusteista: mitä tarkoittaa omassa arkityössä, millä asioilla voi edistää kestävää kehitystä (pieniä arjen valintoja: kierrätys, lajittelu, hankinnat). Valintojen vaikutus prosesseihin, tietoisuus, valinnat ja päätökset suhteessa strategiaan.

Edellä mainitusta otsikosta huolimatta tehtävänanto kuulostaa minusta enemmän vastuullisuuden johtamiselta. Jälkimmäinen on enemmän omaa tonttiani, mutta ensin mainitustakin minulla lienee sananen sanottavana. Tai ainakin ajatus mietittävä.

Vastuullinen johtaminen on terminä haastava ja herättää mielessäni kysymyksen: mitä sitten on vastuuton johtaminen? (Varmaan sitä, mitä monet alaiset uskovat pomojensa harjoittavan joka tapauksessa, teki tämä niin tai näin...) Johtaja painii työssään monen tahon ristitulessa ja arki voi mennä tulipalojen sammutteluun. Stressaavassa tilanteessa ihminen toimii vaistonvaraisesti ja käyttää tilanteen ratkaisuun jo äidinmaidosta asti imemiään selviytymiskeinoja. Johtamista voi oppia elämällä, mutta kirjoista rohkeutta käytännön kohtaamisiin on vaikeaa ammentaa. Tiukassa tilanteessa käytössä ovat jo aiemmin opitut keinot.

Pysähdy hetki ja mieti. Kenen kaikuja sinun äänessäsi kuuluu? Onko äänessä ensimmäinen pomosi vuosien takaa? Reagoitko äitisi tai isäsi tavalla, vaikka olet mielessäsi vannonut tekeväsi toisin? Monet vanhemmat tunnistavat tapauksen perhe-elämästään. Sitä huomaa selvittävänsä taaperolleen sadatta kertaa, miksi pistorasiaan ei kannata työntää kieltä, identtisin äänenpainoin kuin oma vanhempansa aikoinaan. (EEEEIIIIIIIIII!!!!!!)

Vastuullinen johtaminen on ihmisten kohtaamista omana itsenään. Silloin esimiehen ja alaisen suhde perustuu rehellisyyteen ja avoimuuteen, todellisen kohtaamisen avulla voidaan luoda luottamuksellinen ilmapiiri, jossa jokainen voi olla aidosti oma itsensä, tehdä parhaansa ja uskaltaa kehittyä omalla polullaan eteenpäin. Vastuullinen johtaminen on asiajohtamista; otetaan asiat asioina. Asioiden ottamiseen vastaan sellaisenaan kuuluu todentaminen. Mittarointi, seuranta ja kehityksen systemaattisuus tuovatkin linkin vastuullisuuden johtamiseen ja laatutyöhön. 

Yritysvastuullisuuden kehittäminen yrityksessä on sitten ihan oma lukunsa. Tässäkin blogissa olen useampaankin otteeseen maininnut muutos- ja kehitystyöstä puhuttaessa, että ihmisethän siellä yrityksissä työskentelevät. Ihmiset ovat päätösten takana. ”Johto” ei päätä mitään, vaan siellä olevat ihmiset: Teijo Toimitusjohtaja, Hilla Henkilöstöihminen sekä Taru Talouspäällikkö. Sama toimii muuten toiseenkin suuntaan: ”tuotanto” ei ryppyile, vaan Petter on tuonut julki mielipiteensä liiasta työkuormasta. Maria taasen on keksinyt hienon tavan poistaa prosessista yksi ylimääräinen työvaihe, mutta on huolissaan työn riittävyydestä vastaisuudessa.

(Tunnistaako joku ajatuksen: pitää näyttää siltä, että töitä on yllin kyllin, jotta töitä olisi jatkossakin. Kyllä, olen ollut työpaikassa, jossa vakkarit kielsivät tekemästä tehokkaasti, jotta johto ei saa selville, että kyseiset työt tekisi oikeasti puolessa päivässä. Sanottakoon vielä, että syystä tai toisesta ko. yritys on jo tainnut nähdä parhaat päivänsä...) Kuunteleva ja läsnä oleva johtaja näkee syyt ”ryppyilyn” takana ja vastaa oikeaan kysymykseen, oikeaan huolen aiheeseen.

Vastuukysymykset

Mitä on vastuullisuus?

Filosofi Esa Saarinen puhuu systeemiajattelusta ihmisen henkisen kasvun tiellä. Olen huomannut, että systemaattisuus on avainasemassa kaikessa yritysten kehittämisessä. Oli kyseessä sitten strategian jalkauttaminen, ympäristöjärjestelmän käyttöönotto, parhaan mahdollisen henkilön löytäminen rekrytointiprosessin aikana tai vaikka brändin rakentaminen. Pienet askelmerkit, tavoitteiden asettaminen, asianmukaiset mittarit ja seuranta, siinä kova pala purtavaksi!

Mihin sitten jää intuitio? Pitääkö kaiken olla etukäteen päätettyä, eikä siltä polulta ainakaan poiketa? Miten käy normaalilla esimiestasolla, kun ratkaistavaksi tulee päivittäin tilanne toisensa perään? Muistetaanko silloin jalot päämäärät ja sateenkaaren päässä odottava aarre? Vai mennäänkö tilanteen mukana, päätetään siitä mikä on käsillä sillä hetkellä ja nopeasti, suurinta etua tavoitellen?

Edellä esitetyn ajattelun perusteella väitän, että vaikka yhteiset tavoitteet kuljettaisivatkin firmaa kohti suurempaa hyvää, päätösten tekemisen takana on ihminen, joka sillä hetkellä tekee ratkaisun oman kokemusperänsä mukaan parhaakseen katsomalla tavalla.

Sattuneesta syystä, joka myöhemmin paljastettakoon, otan epistolakseni vastuullisuuden tutkailemisen, niinpä se toimikoon esimerkkinä toimijoiden vastuullisuudenkehittämisprojektissa.

Jatkoa seuraa ensi numerossa.

Haluatko edes yrittää?

Luettuani Ekovuosi Manhattanilla-kirjan mielessäni on pyörinyt kysymys tekemisestä ja yrittämisestä. Miten helppoa loppujen lopuksi on kyseenalaistaa, ärsyttää ja neuvoa, mutta miten pirullisen vaikeaa on itse tehdä jotain. Kaiken lisäksi onnistumisesta ei ole takeita. Saattaa tulla lunta tupaan ja jäätä porstuaan niin, että pölisee. Kiinnostava kysymys kuuluu kuitenkin, haluaako edes yrittää? Myös epäonnistumisen uhalla.

Isn’t affraid to ask-haastattelusarja on pyörinyt blogissa vaihtelevalla aktiivisuustasolla viime keväästä lähtien. Helppohan minun on tietysti kysellä ja kirjoittaa, mitä kukakin on mieltä. Mitäs mieltä sitten itse olen? Täydeltä laidalta ammuttuna: mielestäni asiat täällä voisivat olla moninkertaisesti paremmin hoidettuja. Minua ärsyttää pelkkä tyhjän puhuminen, suurien maalailu ja työryhmien koostaminen, jos edellä mainitut toimet eivät aiheuta konkreettisia muutoksia. Pohjois-Savo ei suorastaan edelläkävijyydellä loista, ja siihen saattavat osaltaan olla vaikuttamassa jo historiallisetkin seikat. Jonnekin on hävinnyt männävuosisatojen vilkkaus satamasta ja kiivas kaupankäynti Koivumäen kartanolta, yksittäisinä esimerkkeinä. Pohjois-Savosta on aktiivisesti lähdetty muualle, pääosin Etelä-Suomeen työnhakuun. Sinnehän täältä karkaa yhäkin suuri osa opintonsa päättävistä uusista osaajista. Jos ajatellaan, että nurkkakuntaisimmat ja muutosvastarintaisimmat vain jäävät asuttamaan notkelmaa Kallaveden kainalossa, niin mitäpä voi olla odotettavissa?

Sanalla sanottakoon nyt kuitenkin, että onhan täällä pöhinääkin. On niitä, jotka haluavat kehittää alueen kilpailukykyä, rakentaa tänne parempia yrityksiä ja luoda kilpailuvaltteja. On paluumuuttajia, ja on niitäkin, jotka opintojensa loppupuolella mielellään jäisivät tänne, jos löytäisivät mieluisan työpaikan.  

Olenkin päättänyt haluta edes yrittää.

Myös Savonia-ammattikorkeakoululla on herätty. Olen parhaillaan suunnittelemassa hanketta, joka tähtää kestävän kehityksen integroimiseen opetukseen. Ei siis erillistä kurssia, vaan että kestävän kehityksen osa-alueet tuodaan jatkuvasti opetukseen mukaan osana normaaleja kurssikäytäntöjä läpi osaamisalojen. Lähtökohtana on toiminut idea, jossa yhdistyvät ammattikorkeakoulun kehittämistoiveet sekä esimerkiksi haastateltujen ilmoille heittämät ideat alueen kehittämisen lähtemisestä opetuksesta.

Idea pelkästä opetukseen integroimisesta lähti laajenemaan, ja hankkeesta ollaankin suunnittelemassa monivaiheista (kuten olemme jo aiemmin oppineet, muutosten tulee olla vaiheittaisia ja tapahtua askel kerrallaan). 

Vaihe 1: Kestävä kehitys opetuksessa ja yrityksissä

›  Savonia-amk kouluttaa työntekijöitä yrityksiin sekä tulevia yrittäjiä: yritysnäkökulma otettava mukaan heti alussa. (Ei viherpesua, ei ekoilua ekoilun vuoksi, vaan liiketoiminnalle kannattavaa bisnestä)

›  Ensin annettava opetushenkilökunnalle tarvittavat tiedot ja motivointi aiheeseen

›  Pyritään pieniin muutoksiin kerrallaan: kestävä muutos

à osallistaminen, suunnittelu yhteistyössä à sitoutumisen varmistaminen

›  Yrityksiltä aiheita kurssitöille ja opinnäytetöihin (OIS:n hyödyntäminen)

›  Opiskelijoiden omaehtoisen tuottamisen kasvattaminen ja omien ideoiden vieminen eteenpäin

›  Lisäksi: Yliopisto mukaan tutkimuksen muodossa jo vaiheen 1 aikana. (Samoja yrityksiä voisi käyttää.)(Jatko-opinnot ja väitöskirjan aiheen puitteissa?)

Vaihe 2: Jalkauttaminen yhteiskuntaan

›  Opiskelijavetoisen info-/tapahtumapisteen perustaminen esim. kaupungin museon tiloihin (vrt. Viretori terveyspuolella Kuopiossa, Ilmastoinfo Helsingissä) jne.

›   Kaupunkilaisille avoin tiedonjakokanava, lisäksi kaupunkilaiset otetaan itse suunnittelemaan mukaan Kuopion kehittymistä kestävän kehityksen ja vastuualueen edelläkävijänä

›  Infopisteessä opiskelijoiden suunnittelemia ja toteuttamia aktivoivia tapahtumia, tietoa, tehtäviä kaikenikäisille jne.

›  Esillä mahdollisesti myös tuotteita, prosesseja, jotka on toteutettu kestävän kehityksen uudistusten myötä

Vaiheet 3 ja 4 keskittyvät hankkeen tuotoksiin ja ohjeistuksen laatimiseen, seminaareihin ja tutkimustuloksiin.

Kirjoitan aiheesta lisää kirjoittamassani jutussa Kuopion Nuorkauppakamarin seuraavaksi ilmestyvässä numerossa, joka ilmestyy ympäristön teemanumerolla. Samoin vastaan mielelläni kysymyksiin suunniteltavaan hankkeeseen liittyen, myös kiinnostuneet yritykset voivat mielellään ilmasta halukkuutensa! Sähköpostia allekirjoittaneelle voi laittaa osoitteeseen suvi.monkkonen@savonia.fi.

Ekonärkästelijän laatutyö

Ympäristövastuusta yritysten kohdalla puhuttaessa puhutaan usein laatutyöstä. Hyväksytty tosiasia lienee, että laatutyöllä vähennetään hukkaa eli sekä ympäristön, että yrityksen kestävän talouden kannalta turhia materiaali-, energia- ja kuluvirtoja. Prosesseja päivitettäessä usein löydetään kysymyksiä, joihin vastauksena on hämillinen "kun niin on aina tehty, kai siihen hyvä syy on...". Kysymyksiä, joihin tehokkaan yritystoiminnan nimissä ei nimenomaan haluttaisi törmätä.

Nyt irrotan ympäristövastuukysymyksen yritystoiminnasta hetkeksi, ja pohdin asiaa yksilön kannalta. Oman elämän ei tule olla suorittamista, mutta laadukasta se saisi olla siitä huolimatta ainakin minun mielestäni. Ostin perjantaina heräteostoksena Colin Beavannin kirjoittaman Ekovuosi Manhattanilla-kirjan. Ajattelin, että kyseessä on ympäristöherätyksen saaneen ekonärkästelijän semiviihdyttävä opus siitä, kuinka huikeassa ja fäbylöösissä Manhattanin ihmemaassa trendiekoillaan sujuvasti (ja draaman kaaren kannalta välillä vähän vastaiskuja kohdaten).

Sain suoraan sanottuna näpeilleni ennakkoluuloineni.Ahmaisin kirjan viikonlopun aikana välillä melkein itkien ja välillä vallankumousta järjestäen. Jouduin välillä riistämään ilmeisen vastahakoisen mieheni talonmallinnustyöstään kuuntelemaan paasaustani filosofisesta pohdinnasta ja elämänlaadun parantamisesta. "Mmm..jooo. Aika mielenkiintoista", oli vastaus useampaan vallankumouksen aiheeseen. Ymmärsin olla loukkaantumatta, kun tiesin projektin deadlinen, ja jatkoinpahan lipun nostamista salkoon keskenäni. En silti aio antaa periksi, keskustelua on jatkettava, koska se on tärkeää!

Palataan laatuaiheeseen omassa elämässä. Beaven pohtii kirjassaan, pidämmekö väkinäisesti yllä "oletettavan haluttavaa" elämäntapaamme vain, jotta voimme osallistua kertakäyttökulttuuriin? Jotta olisimme niin väsyneitä, että voisimme mieluummin passivoitua parhaan kaverimme telkkarin ääreen ennemmin kuin viettäisimme aikaa jutellen ja pelaillen ystäviemme kanssa? Jotta voisimme syödä määräämättömästi epälaadukasta ruokaa, jotta voimme tuskailla lihomisen kanssa ja sitten urheilla hullun lailla laihtuaksemme (tai ainakin luvata urheilla joka uusi vuosi)? Mikäs laatutavoite se semmoinen on?

Aloin pohtimaan oman elämäni laatukäsikirjaa. Mikä minun elämässäni on hukkaa, mikä tärkeää ja panostettavaa? Tulin iloiseksi valinnastamme elää ilman omaa autoa, pyrkimyksestämme ostaa vain tarpeellista ja kierrätetyistä huonekaluistamme. On kuitenkin paljon, paljon asioita, jotka joutaisivat lähemmässä tarkastelussa suoraan hukkaosastolle. Tietoinen valinta vaalia laatua elämässä on kuitenkin tullut jäädäkseen, toivon mukaan.

Entäs yrityspuolella sitten, kun epätietoisuus taantumasta kolkuttelee taas ovella? Kirjassa herätettiin kysymyksiä myös yrityksille. Jos yrityksissä pidettäisiin strategiatalkoot ja tehtäisiin päätöksiä kestävämmän tulevaisuuden puolesta, kuinka kävisi? Jos valmistettaisiin ja myytäisiin oikeasti kestäviä tuotteita ja tarpeellisia ratkaisuja, huomattaisiin, etteivät taantumat enää niin heilauttelisikaan toimintaa.

Markkinoiden laki kuitenkin kertoo, että yritykset tarjoavat sitä, mitä kuluttajat vaativat. Vai onko niinkään? Aivan uuteen pohdintaan päästään aiheesta, tarjoavatko yritykset tuotteita, joita kuluttaja sitten oppivat pitämään haluttavina, tarpeellisina ja vähintäänkin normaaleina elämänedellytyksinä? Uuh, ei avata tuota ovea tällä kertaa...