Otin eilen osaa Savosta maailmalle -seminaari-iltapäivään, jossa käsiteltiin valovoimaisten puhujien (tai pitäisikö tarkentaa; puhujan) ja esimerkkien kautta yritysten kansainvälistymisen haasteita ja mahdollisuuksia. Seminaari järjestettiin upeassa Fagernäsin kartanon navetassa Kuopiossa. Varsinaisia lehmiä navetta tosin ei liene nähnyt ihan vähään aikaan.
Seminaarin ajatus ja alku olivat lupaavia ja täyttivät mielen odotuksilla. Tyylikäs ja vilpittömän oloinen Jaakko Selin juontajana yritti parhaansa ja onnistui tehtävässään hyvin. Valovoimainen Lisa Sounio on esiintyjänä mainio puhumattakaan hänen tyylikkyydestään, josta tuli mieleen italialainen bisnesnainen. Kerran aiemmin hänen kuulijana olleena esitys ei asiasisällöltään tuonut mitään uutta, jos vaikka näkökulmaa olikin hiukan viritetty puhtaasta brändäyksestä kansainvälisten ajatusten puolelle. Veikkaan, että ensikertalaisia kuulijoita yleisön seassa kuitenkin riitti, sen verran hyvin sanoma tuntui uppoavan ja kirjakauppa käyvän. Hmm, Sounio lienee parantaisensa lukenut (ja niille lukijoille, jotka eivät vielä Guru Parantaiseen ole tutustuneet, niin kyseessä on markkinoinnin uusista tuulista mesonnut, gurun maineeseen itsensä nostanut heppu, jolta on ilmestynyt liuta blogeja ja kirjoja, joista asiaan pääsee perehtymään paremmin. Täräkkä tyyppi, johon pääsee käsiksi alkajaisiksi myös tästä.
Sounion jälkeen ja iltapäivän edetessä innostukselle ja hurmokselle kävi sitten niin kuin sille kuuluisalle lehmän hännälle. Yritysesimerkkien puhujat olivat hyvin kokeneita, esimerkit mielenkiintoisia ja asiasisältö aiheeseen sopivaa. Mutta mutta… Voi harmauden perikuva soikoon! Suomalaisen perusinsinöörin tauti iski jälleen. Kysymys kuuluukin jälleen: kun puhuja on alansa ehdoton asiantuntija, ja osaamista on vaikka muille jakaa (mikä tietysti tässä tapauksessa oli tarkoituksenakin), niin kuinka sen asiansa onnistuisi myös esittämään kiinnostavasti, mukaansatempaavasti ja ehkä säilyttää myös hiukan pilkettä silmäkulmassa?
Jaakko Selinin kivojen pikkutarinoiden ja välispiikkien (ja juuri tällaista tarinointia olisi voinut kaivata itse puhujiltakin!) lisäksi iltapäivän piristeenä toimi ex-tempore toteutettu laulukoulu Maestra Finland Oy:n minuutin mittainen taukolaulu. Aiemmin puhe oli ollut hetkeen ja tilaisuuteen tarttumisesta. Juuri tällaisia pikairtiottoja tarvitaan enemmän!
Iltapäivän aikana puhuttiin kovasti siitä, miten Savossa on osaamista, jota kannattaisi viedä ulkomaille. Miten kansainvälisyys ei ole enää vain keskisuurien ja isojen yritysten juttu, vaan myös pienet yritykset voidaan saada samaan veneeseen. Oikein, mutta olisin kaivannut päivältä yritysesimerkkien lisäksi innostavia esityksiä kansainvälistymisen keinoista ja vaatimuksista! Koko päivänä ei mainittu sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia, ei juurikaan Suomen valttikortteja viennissä (paitsi Sounion lyhyesti mainitsemat design ja nature), ei Suomen hyvän ympäristövastuullisen maineen hyödyntämistä eikä myöskään sitä, ovatko globaalit markkinat aina oikea vaihtoehto vaikkapa pienelle yritykselle?
On hienoa, että Savossa näiden asioiden ympärille kehitetään uutta pöhinää. Ely-keskuksen juhlallisin menoin lanseeraama Kultainen kuikka -kansainvälistymiskilpailu on suuri harppaus maailmalle vievällä tiellä. Nähtäväksi jää, kuinka se käytännössä toimii. Oppivatko suomalaiset tämän projektin seurauksena ammentamaan pottuja ja porkkanoita muiden laarista?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti