Teitä rakentaessa joudutaan usein tekemään läpileikkauksia kallioiden läpi, jotta tien linja saadaan pidettyä kohdillaan. Kiertely ei ole taloudellista eikä kustannustehokasta. Niinpä kutsuin itseni juttelemaan ympäristövastuuasioista Petteri Kallion kanssa, joka edustaa kattavaa läpileikkausta Kuopion tapahtumakentässä.
Kallio on monessa mukana. Parikin omaa yritystä antavat hänelle yrittäjän äänen, lisäksi hän on mukana monessa järjestössä, kehittämistyöryhmässä ja tapahtumissa. Omista yrityksistä Audiogravity Oy on musiikki- ja tapahtuma-alan yritys, kun taas Flowdiet Oy edistää ihmisten hyvinvointia ja terveellisiä elämäntapoja ehdottomin asiantuntijavoimin, muttei liian ryppyotsaisesti.
Kallio myöntää mieltävänsä ympäristövastuuasiat enemmän saastuttavien kontolle. Vähän lisää linjattuna mieleen tulee konkreettisia keinoja pienemmillekin yrityksille: jätteiden lajittelua, kierrätystä, hybridiautoja ja lähiruuan sekä luomun suosimista. Omissa yrityksissä nämä asiat ovat ns. perustolalla ilman, että niihin on sen enempää paneuduttu tai perehdytty. Toimialoista yleisimmin festarit ovat lähteneet kuulemma kivasti mukaan vihertalkoisiin, ja muusikot tuntuvat muutenkin kokeneen ympäristöherätyksen keskimääräistä voimakkaammin, kun taas ravitsemuspuolella ympäristöystävällisyys näkyy juuri lähellä tuotetun ja luomun suositteluna. Kallio tosin mainitsee ylipäätään Suomessa tuotetun olevan hänelle lähiruokaa. Maiden välillä näkyy Kallion mukaan ehdottomasti eroja: Suomen normitaso on muiden maiden luomua. Enpä kyllä ihmettelisi, itsekin ruoka- ja lisäainekeskustelua aktiivisesti seuranneena saa aina todeta, kuinka pientä kuluttajaa viedään kuin pässiä narussa. Parvekeviljelmillä kun ei aivan omavaraisiksi ryhdytä, niin sitten ei auta muu, kuin tehdä parhaita mahdollisia valintoja vallitsevalla tietotasolla.
Ympäristöasioita ajatellessa Petteri Kallio kokee maailmantuskaa eläinasioiden kohdalla, ja voisikin kuvitella itsensä tekemään jotain konkreettista auttaakseen, kuten vetämään rantaan ajautuneita valaita takaisin meren syliin. Jokapäiväisessä elämässä Kallio ei mieti ympäristövalintoja aktiivisesti, mutta paljastuu aika perusvihreäksi; hän ei shoppaile vaan luottaa hankintoja tehdessään laatuun, hän ei omista autoa sekä kierrättää tarpeettomaksi jäänyttä omaisuutta.
Kallion suhtautuminen ympäristövastuuseen tuntuu heijastelevan myös hänen edustamansa näkökulman suhdetta asiaan. Lukemattomissa palavereissa istuneena Petteri Kallio voi kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, ettei asia tule ikinä puheeksi. Korkeintaan luonto huomioidaan Kuopion seudun (ja Suomessa minkä tahansa seudun) supertärkeänä matkailuvalttina, jonne voi pöräyttää vaikka kelkkasafarille tai puksutella laivalla risteilemään. Ristiriitaista, eikö? Money talks, nature waks.
Mitäs varten kallion läpileikkausta tehdään, jollei tien linjaamista ajatellen? Keskustellaan siis, kuinka asian kehittämiseksi voisi tehdä jotain. Ympäristöystävällisyys ei koskaan tule itsessään olemaan ratkaiseva tekijä, Kallio lataa. Koulutuksella voisi pyrkiä vaikuttamaan ihmisten arvomaailmaan ja asenteisiin, jolloin työntekijöiden ja asiakkaiden henkilökohtaisen kiinnostuksen kasvaessa yritystenkin intressit asiaa kohtaa voisivat nousta uudelle tasolle. Jos yrityksiin mennään ajamaan sisään muutosta, pitää edetä hyödyt edellä ja rahan kiilto silmissä, kuten jo moneen otteeseen on todettu tämänkin haastattelusarjan aikana.
Kallio ottaa esimerkiksi ulkomaisten ketjujen luomutuotannon. Viherpesun määritteet alkavat tulla täyteen, kun jättiketjuliikkeen tehotuotantopellon laidasta on siipale omistettu luomulle. Ekslusiivisuudella luomulle saadaan huomattavasti tavanomaista parempi hinta. ”Organic” on hittiä monella alalla ja niin tätä päivää, että bisnekseen lähdetään helposti mukaan heikoimmillakin eväillä. Tietämätön kuluttaja ratkaisee menekin.
Kulutuksen aiheuttama ympäristökuorma onkin noussut viime aikoina mediaan maaseutu- ja kaupunkiasumisen ympäristökuormaa vertailleen tutkimuksen myötä. Kaupunkilaisten perisynniksi kulminoituu juuri kuluttaminen: ympäristövastuulliset valinnat kun ovat usein hinnakkaampia. Ekoajattelu koetaankin pitkälti hyvin toimeentulevien etuoikeudeksi, ja silti: aidoimmin ympäristöystävällisiä ovat ne, joilla ei ole senttiäkään ylimääräistä rahaa kulutettavaksi. Heidän ei koskaan tarvitse tehdä valintaa, heidän kulutuksensa on muutenkin minimaalista.
Päteekö sama myös yrityksiin? Kehitystyötä tehdään usein silloin, kun se taloudellisesti on mahdollista ja järkevää, tai jos näkyvillä on muutoksen avulla tavoitettavia hyötyjä. Huonossa tilanteessa keskitytään jokapäiväiseen tulipalon sammutukseen ja seuraavan laskun maksamiseen. Jos vapaaehtoisuus ei riitä tahtotilan saavuttamiseen, tarvitaanko pakkoa? Pitänee jatkaa tutkiskelua jonkun päättävää tahoa edustavan kanssa… Muuten tutkimus alkaa toistaa itseään, eikä tämän kiven läpäisyssä taida auttaa edes se kuuluisa sisu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti