Yritysvastuushoppailua arvokentässä

Osallistuin torstaiaamuna Technopoliksen Business Breakfast-tapahtumaan, jossa aiheena oli hyvä työpaikka. Puhumassa oli Toni Eskola Great Place to Work Institutesta sekä case-tapausta esittelemässä Tarja Miettinen ja Kalle Kautovaara Istekki Oy:stä. Eskola on kiertänyt aiheen tiimoilta parissa sadassa yrityksessä viimeisten vuosien aikana, jälkimmäisillä taas on aiheesta omakohtaista kokemusta. Luulisivat siis, että tietävät mistä puhuvat, koko sakki.

Vaikka aamun aihe käsitteli hyvää työpaikkaa ennen kaikkea henkilöstöjohtamisen näkökulmasta, minulla heräsi aiheesta ajatuksia ylipäätänsä johtamisesta… ja aiheen johdattelemana; muutosjohtamisesta.

Nykyisessä työssäni Talentree Oy:n konsulttina olen päässyt syventymään asiakasyritysten laatutyön kehittämisen ihmeelliseen maailmaan. Täytyy sanoa, että ensi kosketus laatutyöhön laatujohtamisen peruskurssilla aikoinaan ei oikein tehnyt oikeutta prosessille! Kysehän on mitä monipuolisimmasta ja mielenkiintoisimmasta aiheesta! Harvan otsikon alla pääsee perehtymään yhtä laaja-alaisesti yrityksen toimintaan, kehittämään prosesseja aina arvojen pohdinnasta niiden jalkauttamiseen asti. Ja siinä vaiheessahan astuvat kuvaan juuri muutosjohtamisen haasteet.

Olen törmännyt monen yrityksen kohdalla nettisivuilta niin usein löytyvään arvopalikkaan: vastuullisuus. Olemme vastuullinen ja luotettava kumppani.  Mutta kysymys kuuluukin, miten tämä näkyy käytännössä? Miten arvo on jalkautettu, miten tämä monesti asiakaslähtöinen pykälä näkyy jokaisessa työpäivässä?

Kuva lainattu osoitteesta beta.sitra.fi.

Moni yritys katsoo toteuttavansa sosiaalista vastuutaan jo olemassa olemisellaan, työllistämisellä ja verojen maksamisella. Paljon porua tyhjästä, sanoisin! Vastuullisuus vaan on niin paljon muutakin! Työntekijät saattavat olla tyytymättömiä, jos työhyvinvoinnista ei ole huolehdittu asianmukaisesti. Onko yritys silloin huolehtinut vastuustaan, vaikka palkat maksetaankin ajallaan? Onko yritys selvillä tuottajavastuustaan, ympäristövastuustaan, sosiaalisesta vastuustaan? Entä kulttuurinen vastuu, tiedetäänkö edes mitä se tarkoittaa tai miten se toteutuu oman yrityksen kohdalla? Pelkkä taloudellisen vastuun hoitaminen ei tänä päivänä riitä, kun yhteiskunnan arvomaailma muuttuu tuote- ja tuotantolähtöisestä ajattelusta palvelulähtöiseksi, nyttemmin jopa elämys- ja arvolähtöiseksi yhteiskunnaksi.  

”Ei ole olemassa muuta bisnestä, kuin kuluttajabisnes”, sanoo Stora Enson Karvinen. ”Muu liiketoiminta palvelee sitä välillisesti tai välittömästi.” Yrityksen on siis ymmärrettävä asiakaslähtöisyys myös oman asiakkaansa asiakkaan näkökulmasta. Oman tontin hoitaminen ei riitä, yritys on osa yhteiskuntaa ja siten aktiivinen toimija vastuukentässä. On myös muistettava, että työntekijät ovat yhtä lailla yhä tiedostavampia ja arvokeskeisempiä kuluttajia. Ihmisiä siinä missä muutkin siviilit.

Arvoshoppailun myötä yhteiskunnan muuttuminen tietoisemmaksi ja kiinnostuneemmaksi tuo mukanaan hyviä ja huonoja puolia. Yksittäiset ihmiset saavat median kautta liikaa tietoa asioista, joita eivät oikeasti ymmärrä. Huoli kansannousuista, talouskriisistä ja ilmastonmuutoksista herättää ahdistusta ja kysymyksiä: pitäisikö minun muuttaa käytöstäni? Pitäisikö minun vaikuttaa jotenkin, pitäisikö huolestua? Yhä useampi tekee (välillä hölmöjäkin) päätöksiä paineen ja huolen alla, mutta sen epäloogisuuden kanssa yritysten vain on elettävä.

Aktiivisina yhteiskunnallisina toimijoina yritysten tulee kantaa kortensa kekoon. Ei vain markkinabuustauksen näkökulmasta, vaan vaikuttavuuden näkökulmasta. Tiedostavissa ihmisissä ja työntekijöissä (sosiaalisen) median käyttäjinä on myös yksi herkullinen puoli: he vaativat läpinäkyvyyttä ja äänestävät epäluulon herätessä herkästi jaloillaan! (Ai niin, ja Bisness Breakfastilta mieleen piti jäädäkin juuri se, että ihmisiähän ne työntekijätkin ovat. Meinasi taas lipsahtaa.).

Part 3, Wild Wild West

Matka on jatkunut mukavaa tahtia kohti Tyyntä Valtamerta! Sitten on road tripin eka osa taitettu. Takapuoli on puutunut, mieli monta kokemusta rikkaampi... ja sama homma edessä takaisin päin reilun viikon päästä alkaen. Onneksi kyseessä on eri reitti ja uudet kujeet. Koti-ikävä vaivaa välillä, ainakin omaa jääkaappia ja kotiruokaa kaipaamme. Ravintolaruoka alkaa maistua aika samalta jo tässä vaiheessa!

Pitkä matka ja vaihtuvat maisemat ovat opettaneet koko lailla itsestä. Tiedän ainakin, että jos ammatinvaihto tulee joskus kyseeseen, niin rekkakuski ei ole ensimmäinen vaihtoehto. Myös olen huomannut kaipaavani kotoa niitä ihan yksinkertaisia asioita, joita nyt ei aina ihan niinä jänninpinä tule pitäneeksi: aamulenkkejä Rolfyn kanssa, hortoilua vesisateisessa metsässä ja ruuanlaittoa (tällä hetkellä ykkösinä mielessä ovat Jarin tekemä sosekeitto ja mantelileipäset, mummon lihapullat ja karppimoussaka).

Nyt olemme ylittäneet Kalliovuoret, ja saavumme huomenna Vegasiin! Ylihuomenna olemmekin jo sitten Losissa, joten ensimmäinen road trip alkaa olla päätöksessään. Kalliovuorilla vietimme yhden päivän Silverthornessa reippaillen ja ulkoillen, muuten olemme oikeastaan ajaa hurrutelleet eteenpäin vain. Syksy alkaa jo näkyä täälläkin, varsinkin vuorilla ilma oli kirpakkaa ja puissa jo ruskan sävyjä. Hauskaa oli huomata, että kasvillisuus oli samanlaista kuin Suomessakin, pihoilla kasvoi pelargonioita ja mustasilmäsusannoita, luonnossa mäntyjä, katajia ja puolukoita!

Ennen vuoria ollut preeria tuntui loputtoman pitkältä, kuumaa (noin 35 astetta lämmintä) ja kuivaa ruohokenttää jatkui ja jatkui. Pystyi hyvin kuvittelemaan joskus ammoin liikkuneet biisonilaumat kulkemaan tasangoille! Juuri, kun ajattelimme, että näinköhän preeria ikinä loppuu, vuoret ilmesyivätkin näkyviin! Jännä juttu, miten silmä turtuu sinänsä upeaan maisemaan. Oli miten oli, Denverin ohittaminen tuntui vapautukselta!Vuorten välissä kiemurteleva tie nousi nopeasti korkeammalle, ja pienten kävelylenkkien jälkeen kroppakin alkoi virkistyä preeriakoomasta. Kyllä tuntuu suomalaisen sielu nauttivan enemmän metsäisestä vuoripurojen läikittämästä maisemasta.

Vuorten jälkeen kuuma aavikko jatkui Utahin puolella. Kävimme katsomassa luonnon muovaamia Arches-kivikaaria ja ihastelemassa paria kanjonia matkan varrella. Eagle canyon on saanut nimensä siitä, että sen sanotaan olevan niin syvä, ettei kotkakaan pääse sieltä lentämällä pois. Sen pohjalla cowboysta hurjimmat ovat aikanaan metsästäneet ja pyydystäneet villihevosia. Huikea paikka, tosin luulen, että Grand Canyon myllyttää sen henkeäsalpaavuudessaan ihan pilliin!

Niin kuin sanottua, nykyisestä majapaikastamme on enää kuilunluiraus Las Vegasiin, jonne aiomme mennä koittamaan onneamme reissubudjetin kuittaamiseksi. Pelibudjetti tosin on maltillinen, tarkoitus on enemminkin ihmetellä ja pällistellä, niin kuin koko reissun ajan. Ylihuomenna suuntaamme sitten suoraan Losiin ja näemme toivottavasti meren!

Part two: Carlisle, Pennsylvania

Hei taas!

Seikkailun toinen osa on alkanut. New York on jäänyt taakse, ja lähdimme suuntaamaan kaaralla kohti Las Vegasia ja Los Angelesia. Päästiin ulos Manhattanilta ihmeen hyvin ruuhkasta huolimatta, ja ottaen huomioon, että autossamme ei ole navigaattoria, yllättävän hyvin perstuntuma myös ohjasi meidät oikealle tielle. Mainiosti alkanut matka tosin meinasi loppua lyhyeen: poikittaissuuntainen liikenne mantereen halki on käytännössä poikki hirmumyrskyn tuhojen ja tulvien takia. Joet ovat nostaneet vedet tielle useassa paikkaa, joka huoltoasema on täynnä yhtä ulalla olevia amerikkalaisia. Navigaattorista viis, ostimme koko mantereen kattavan karttakirjan ja painelimme juttusille. Monen tovin jälkeen oikeat kiertotiet alkoivat löytyä, ja siksakkia ajelemalla pohjois-etelä-suunnassa olemme edenneet länteen himpun verran kerrallaan. Tänään loppuillasta pääsimme pahimman joen yli, joten huomenna ajamisen pitäisi jo helpottaa.

Kaikki ovat olleet tosi ystävällisiä ja auttaneet parhaansa mukaan. Osa on tarjoutunut ajamaan edellä vaikeita kohtia, jos ovat olleet menossa samaan suuntaan, ja kirjallisia ohjeita on sadellut. Kyllä täällä etenee, jos nyt vaan ei taas uusi myräkkä puhalla teitä umpeen :)

Illalla otettiin walk-in-motelli, joka osoittautui paremmaksi kuin New Yorkin hotellimme, ja aika monta kertaa edullisemmaksi! Pitkän ajomatkan jälkeen teki hyvää käydä motellin kuntosalilla vähän huhkimassa. Käytiin vähän kävelylläkin, mutta huomattu on: Amerikka on rakennettu autoille. Kävely oli kuin venäläistä rulettia rekkojen seassa... Käytiin siis vain nopealla happihyppelyllä, ja tultiin takaisin motelliin.

Las Vegasiin ja Losiin tuntuu olevan vielä loputtoman pitkä matka, mutta kaipa se taittuu :) Paljon on nähtävää teiden varsilla, upeita maisemia ja jylhiä kallioita. Rekkoja on tiellä aivan tosi paljon, mutta toistaiseksi niistä ei ole ollut haittaa. Murheenkryyniksi osoittautui Turnpike-tiet, joilta ei hemmetti soikoon pääse kääntymään sitten minnekään. Kymmeniä maileja, sitten yksi ramppi (,jossa pitää maksaa vaikka tekisi vain U-käännöksen), ja sitten taas mailikaupalla tietä, josta ei lähde sitten rampin ramppia. Krhmm, ei tietenkään ajettu juuri yhdestä risteyksestä väärään suuntaan ja tehty sen takia parin tunnin ylimääräistä lenkkiä...

Kuten meillekin monta kertaa sanottua, täällä pitää tietää tietää, minne on menossa. Ohitettu risteys voi maksaa aikamoisen kierroksen. Kiire ei passaa olla, mutta aina passaa mennä juttusille paikallisten kanssa. ("Where are you going?" (kysytään stetsoni päässä) To west, Las Vegas. "No, You can't go there. Road is blocked,it  is floating. Why don't you guys just fly, if you can?" Ja sitten kuitenkin tosi avulias selostus isästä, joka oli puhelimen välityksellä katsonut netistä, koska oli kuullut radiosta, että korkein mahdollinen ylityskohta on täältä neljän tien päässä (ja kahden tunnin) etelässä, josta ehkä voi päästä tänään TAI mahdollisesti huomenna yli joesta, joka tosin saattaa tulvia yöllä lisää, jos alueella sataa yhtään lisää. Ja vaikkei oikeastaan sataisikaan).

Ja kaiken tämän seurauksena olemme nyt Pennsyvanian Carlislessa, paikassa jota lähelläkään meidän ei pitänyt käydä, mutta joka vaikuttaa perinteiseltä tien pätkältä ja parilta motellilta interstate-teiden välillä. Toivotaan parasta, matka jatkuu huomenna!

Adventures in USA, part 1.

Hei kaikille!

Perillä ollaan turvallisesti! Kännykät eivät toimi, joten ollaan
Starbucksin netin varassa. Samalla voi onneksi nautiskella erinomaiset
kahvit :)

Lento meni hyvin, ja perillä odottivat ennennäkemättömät ruuhkat.
Jonottaa sai joka paikassa tullitarkastuksesta lähtien, onneksi tosin
tullimies oli ystävällistä sorttia ja alkoi jonoista huolimatta
kirjoittaa meille ravintolasuosituksia :) Taksimatka kentältä
hotellille vei yli kaksi tuntia, mutta lopulta perille päästiin!
Hotelli on ok, ihan siisti ja lämmintä vettä tulee putkista. Lutikoita
ei ole näkynyt, tämä on plussaa! Hotelli sijaitsee seitsemännellä
avenuella keskellä kaikkea sykettä. Vieressä on Empire state building
(käytiin eilen illalla), Madison square garden ja times square
esimerkkinä.

Eilen käytiin kävelemässä kilometritolkulla, ja nähtiin päällispuolin
hienoja pilvenpiirtäjiä, monumentteja, museoita jne. Central Parkissa
kävimme pikniköimässä ja ihmettelemässä heppoja ja lenkkeilijöitä.
Kävellen tuntuu pääsevän parhaiten joka paikkaan, ruuhkat ovat koko
ajan niin isot. Metroa tosin ei olla vielä kokeiltu.

Irenen jäl´kiä ei näy, mutta uutisten mukaan New Jerseyn puolella on
vielä porukkaa ilman sähköä ja vettä. Tämän aamun uutisten mukaan
kaksi uutta myrskyä lähestyy, mutta hätää ei ainakaan vielä ole.

Tänään aiomme suunnata luomumarkkinoille ja ala-manhattanille.
Frendien talo on listalla, samoin vapauden patsas. Jalat varmaan taas
huutavat hoosiannaa illalla, mutta onneksi täällä on kivoja
ravintoloita pilvin pimein, johon voi istahtaa levähtämään.
Spidermanin työpaikka on vielä katsastamatta, sinne pitänee myös
suunnata joku päivä ;)

Eilen bongattiin Dr House siitä tv-sarjasta (ei könkännyt), muuten
julkkikset ovat pysyneet piilossa :) Bongaus jatkuu!

Päivitämme kuulumisia taas tilaisuuden tullen!

Vastuu on arvokasta

PwC:n yritysvastuun asiantuntija Sirpa Juutinen tuli haastetuksi Viherpesun haastatteluun Pekka Kantasen taholta. Samalla Viherpesua-blogin haastattelusarja laajentaa tutkimusreviiriään Pohjois-Savon ulkopuolelle, mutta aasin siltaa vahvempi yhteys löytyy kuitenkin. Sirpa on aikaisemmin asunut ja työskennellyt Kuopiossa, joten näkemystä Kuopionkin ympäristövastuuasioista löytyy. Keskustelumme käsitteli kuitenkin enemmän valtakunnan tasoa, maailmaakin toki parannettiin sopivissa määrin. Suomellahan on erinomainen maine yritysvastuun osaajana, miksipä siis emme voisi ratkoa ympäristövastuun ongelmia siinä sivussa!

Juutisen mukaan ympäristövastuun arvoketju lähtee omalta osaltaan kuluttajista. Kuluttajien herätessä huomaamaan ympäröivän luonnon muutkin kuin tuotantolähtöiset arvot, he alkavat luoda painetta poliitikkoihin päin, jotka taas pystyvät säätämään ympäristövastuuseen sitovia linjauksia niin kuntien kuin valtakunnankin tasolla.  Jotain ympäristönsuojelun tasosta tänä päivänä kertoo se, että 70-luvulla luonnon suojelua vaativat ekoterroristeiksi tituleeratut aktivistit. Nykyisin heidän radikaalisti ajamansa asiat ovat jo arkipäivää, ja edellä kävijöiden agendalla ovat uudet keihäänkärjet. Yhteiskunnan muutokset ovat hyvin pitkiä prosesseja, mutta lohdullista on se, että jotain on jo saatu aikaankin!

Kestävän kehityksen selitys ei Juutisen mukaan ole yksiselitteistä. Ympäristövastuun taso on maailmanlaajuisesti vaihteleva globaaleista toimijoista huolimatta. Kehittymisen tasa-arvon takaaminen ei ole sekään yksinkertaista. Yritysvastuun raportoinnilla tasoa kuitenkin pyritään selvittämään luotettavasti. Joidenkin yritysten raportoinnin tiedot varmennetaan, ja sellaisten yritysten kohdalla viherpesun riski on pieni. Lisäksi sosiaalinen media varmistaa, että huijauksesta jää kiinni yhä helpommin. Raportoinnin luotettavuutta arvioitaessa on muistettava, että jotain saatetaan jättää taktisesti mainitsematta. Tähän pyritään vaikuttamaan vaatimalla tiukkaa dataa; tavoitteiden tulee olla tarkasti määriteltyjä ja niiden toteutumista on tarkasti seurattava. Raportoinnissa Suomi sijoittuu mukavasti 20 parhaan maan joukkoon, viime vuosina tiukinta kärkeä ovat pitäneet USA, UK ja Japani.

Rakas vihamiehemme Ruotsi joutuu vertailun kohteeksi harva se päivä. Tosin Suomelle edullisempaa voisi olla vertailla johonkin muuhun. Ilmiö on sama kuin valokuvissa: ei kannata asettautua itseään hehkeämmän viereen.  Ruotsi kuitenkin porskuttaa monella tavalla menestyen, joten mainittakoon tässä yhteydessä eroavaisuus kehityskulttuurissa. Ruotsissa visioidaan rohkeammin, vaikkei ehkä vielä tiedetä ihan tarkalleen, miten asia meinataan hoitaa. Edistyksellisiä tavoitteita kuitenkin esitellään ja niiden ympärille luodaan pöhinää. Aika moni niistä asioista toteutuukin, tavalla tai toisella, kunhan draiverit ovat oikeat.

Sirpa Juutinen antaa yksiselitteisen vinkin yrityksille ja organisaatioille ympäristövastuun parantamiseksi: tehokkuuden näkökulma antaa potkua bisnekseen. Säästyneet ympäristövaikutukset ovat bonusta ja tuovat imagohyötyjä, mutta kustannussäästöt lisäävät kilinää kassanpohjalla. Sekös vasta kannustaakin!

Kun tehokkuutta lähdetään viilaamaan ja sitä kautta ympäristövastuutakin parantamaan, lähtee kaikki oman toiminnan kokonaisuuden ymmärtämisestä. Toiminnan muutosten jalkauttaminen tapahtuu nelivedolla, jossa vasemman jalan tahti on tämä:

1.       strategian viestintä

2.       koulutus, eli operatiivisen tason osaamisen lisääminen

3.       organisointi, vastuiden määrittäminen

4.       sisäinen valvonta ja asioiden johtaminen tietoisesti ja tavoitteellisesti kohti asetettuja tavoitteita

Faktana voi kertoa, että tiedon vähyys ei usein ole heikoin lenkki, vaan asioiden onnistuminen jää kiinni neljännestä kohdasta. Parempi olisikin tehdä yksi asia kerrallaan hyvin, kuin monta kerrallaan räpeltäen.

Miten meillä sitten menee? Miten yritysvastuun ammattilaisen mielestä Kuopio ja Suomi ovat asiansa hoitaneet? Jos ajattelee maan tasoa, ongelmat kärjistyvät suuremman asukas- ja yritystiheyden myötä. Toisaalta siellä on ympäristövastuun asioihinkin tartuttu melko nohevasti ainakin kuluttajien aktivoinnin tiimoilta. Mikseivät ympäristövastuullisen liiketoiminnan ja itse asiassa myös ympäristöliiketoiminnan edelläkävijät voisi sitten löytyä seutukunnista, kysyy Juutinen. Lopulliset asiakkaat ovat useimmiten muualla kuin Suomessa, joten maakuntien kilpailukyvylle voisi mainiosti löytyä potkua ympäristövastuun piiristä. Esimerkiksi Pohjois-Savossa ja etenkin Kuopiossa löytyy osaamista; on kehitystutkimusta yliopistolla ja ammattikorkeakoululla, ympäristöosaamiskeskus ja esimerkiksi elintarvikepuolella luomu- ja lähituottajia ja alan osaajia samoilla tanhuvilla. Miten eri toimijat saataisiin pelaamaan yhteen?

Yritystasolla apua ovat tulleet hakemaan varsinkin pörssiyhtiöt, joiden vastuun kantoa ohjaavat jo mahdollisesti globaalin konsernin yritysvastuun tavoitteet. Tavoitteiden määrittely, mittaukset ja luotettava raportointi tuovat liiketoimintauskottavuutta ja vaikuttavat tulevaisuudessa mahdollisesti myös sijoittajien innokkuuteen, mikäli aktivointi ja liiketoimintalähtöinen ympäristövastuullisuus saavat yrityksen tuloksen mojovasti plussalle.

Miltä näyttää muutaman vuoden päästä? Miten ympäristövastuun taakkaa kannetaan? Juutinen uskoo CO2-raportoinnin kehittyneen luotettavammaksi ja vertailtavammaksi ainakin yritystasolla, ehkä jopa tuotetasolla saakka. Toimitusketjujen tai –verkkojen vahvistuminen näkyy myös vastuun kannossa päätilaajan suorittamana, läpi ketjun kulkevana valvontana ja vaatimuksena. Laajemmin yritysvastuusta puhuttaessa sosiaalinen vastuu tulee kehittymään muuksikin kuin henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimiseksi. Yrityksillä on suuri rooli, kun pyritään ehkäisemään Englannissa jo nähtyjen väliinputoajaikäluokkien syntymistä.

Suo, kuokka ja melko päättäväinen Jussi

Oheinen kirjoitus on julkaistu alunperin YKO-hankkeen blogissa osoitteessa yko.savonia.fi. Meikäläinen kun tuntee asioita nykyään Savonia amk:n leivissä sekä YKO- että PIK-hankkeiden muodossa. Kirjoitan molempiin myös blogeja, joiden tarinoita silloin tällöin julkaisen myös täällä Viherpesun puolella... Kehitysasiat ovat niin mainion mielenkiintoisia, että tätä intoa jakaisi mielellään myös muille! Molempien hankkeiden blogeihin voivat kirjoittaa myös tiimimme muut jäsenet, mutta tunkua ei vielä ole ollut. Toistaiseksi siis hengentuotteeni saavat siellä herrastella keskenään :).

Auringon valo siivilöityy tuuheiden kuusien lomasta paljastaen aamun kosteudessa yhä viipyilevän usvan ja viulukonserttoaan surullisesti soittavan hyttysten armeijan. Aikainen aamu on hiljainen, täynnä lupauksia päivän mahdollisuuksista. Yksinäinen lintu nousee siivilleen ja rääkäisee närkästyneenä aamun rauhan rikkoutuessa. Kuokka on painava, mutta se iskeytyy suon kosteaan pintaan kerta toisensa jälkeen.

 Mitähän Suomesta olisi tullut, jos Jussi olisi aikoinaan ollut vähän vähemmän sisukkaaseen luonteenpiirteeseen taipuvainen jässikkä? Olisiko suo lopulta vienyt voiton kuokasta ja melko päättäväisestä Jussista?

Oleellisten henkilöiden vahva tahtotila erottuu myös kansainvälistymistyössä prosessia eniten edistäväksi tekijäksi. Vaikka osaamista ei alkuun olisikaan, sitä löytyy tarvittaessa. Verkostoja on mahdollista rakentaa. Rahoitusta voi hakea. Kieltä oppii. Vaan jos konkreettista päätöstä ei ole tehty, tai johdon sitoutuminen päätöksen täytäntöön viemiseksi ontuu, loppuu lysti lyhyeen ennen kuin pääsee kunnolla alkamaankaan.

Kääntäen voidaan ajatella, että tahtotilan puutos on erittäin vahva kansainvälistymistä estävä tekijä. Osittain YKO-hankkeen osana on selvitetty syitä, jotka estävät kansainvälistymispyrkimyksiä. Valtion, kunnan, innovaatioasiamiesten ja liike-elämän kerman mielestä kasvuyritysten koon kasvu ja niiden kansainvälistyminen ovat elintärkeitä Suomen kilpailukyvyn ja menestyksen kohentumisen kannalta. Jatkuvaan kasvuun on pyrittävä! No, mikä sitten estää, kun huikeita ideoita on maakunnat täynnä ja pieniä yrityksiä Suomessa kyllä riittää!

Vaasan yliopistossa vuonna 1998 (Larimo, J. & Arola, M. 1998. Pk-yritysten vienti ja kansainvälistyminen. Kirjallisuusyhteenveto aihealueen tutkimuksista vuosilta 1976 - 1998. Vaasan yliopiston julkaisuja. Selvityksiä ja raportteja 37. Vaasa: Vaasan yliopisto.) kootun selvityksen mukaan kansainvälistymisstrategian puutos yleisesti heikentää prosessin edistymistä. IBAM-analyyseistä kootut tiedot tukevat edellä mainitun tutkimuksen tuloksia sillä erotuksella, että varsinkin markkinointiin ja viestintään liittyneet haasteet ovat jokseenkin muuttuneet kuluneiden vuosien aikana Internetin ja sosiaalisen median käytön lisääntyessä räjähdysmäisesti. Liiketoimintaosaamisen alueella erityisesti priorisoinnissa on kehittämisen varaa. Vastuuhenkilöiden nimeäminen ja marssijärjestyksen päättäminen auttavat muun strategisen työn jalkauttamisessa.

Markkinointiosaamisen puolella estäviksi tekijöiksi näyttävät muodostuvan segmentoinnin puutteellisuus sekä toimialan tuntemus kohdemaassa. Onko rakenne ja laajuus sama, entä miten viranomaisvelvoitteet vaikuttavat liiketoiminnan käynnistämiseen? Markkinointi ja myyntimateriaalin tulee olla käännettynä vähintään englanniksi, ja erittäin vahvasti suositeltuna myös suoraan kohdemaan kielelle. Asiakasosaamisen hallintaan liittyvät edellä jo mainitun segmentoinnin lisäksi kansainvälisen asiakastietokannan hallinta, tilausprosessin määrittely ja toimitusketjun hallinta (näissä tosin kehittämistä riittää monessa tapauksessa ihan kotimaisillakin markkinoilla).

Kun esiin nousseita kansainvälisyyden kehittymistä estäviä tekijöitä yhdistellään ja mietitään niille yhteisiä nimittäjiä, palataan yhä uudelleen esimiestyöhön ja sen haasteisiin. Kuten muissakin muutos- ja kehittämisprosesseissa normipäivistä puhumattakaan, myös kansainvälistymisessä tarvitaan erinomaista johtamista. Se luo tukevan pohjan hyllyvänkin suon pohjalle.

Edellä kerrottu tosin herättää ainakin minut miettimään, mitä on tapahtunut 13 vuodessa? Konsultit, nuo nykyajan palkkasoturit, ovat nostaneet euron poikineen tunnettuaan asioita ja kerrottuaan yrityksissä, mitä kummaa asian eteen pitää tehdä. Vaikka maailma muuttuu, niin esteet ja haasteet ovat näköjään pysyneet ennallaan. Ehkä joku tärkeä työryhmä jo onkin nimetty miettimään, miten kansainvälistymisprosessiin saadaan jatkuvuutta, ettei takapuoli edellä tarvitse lähteä kipuamaan puuhun kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen. 

Tuloksia odotellessa voidaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin J YKO-hankkeeseen mahtuu vielä mukaan, ja monet opiskelijat ovat syksyllä valmiina vastaamaan yritysyhteistyön haasteisiin ja turvaamaan osaamisen siirtymisen työelämään siirtyessään. On myös väläytelty maakuntiin sijoitettavaa kv-head hunter-toimintaa, joka voisi välittää yrityksille kansainvälistä osaamista kulloiseenkin tarpeeseen. Mitäpä mieltä olisitte siitä?

Kv-kiitorata

Viherpesua-haastattelusarja on käynnissä ja voi hyvin, mutta kesälomien vuoksi osaa haastetuista on vaikea tavoittaa. Haastatteluja onkin sovittu elokuun puolelle, jolloin asia saa taas uutta pontta. Haastattelusarja ei jatkune iäisyyksiin, sillä olen jo alkanut koota haastattelututkimuksen osasista yhteenvetoa ja koota esiin nousseita ajatuksia. Maailmahan ei silti ole valmis paikka, ja näkemykset sekä asenteet muuttuvat jatkuvasti. Niinpä myöhemminkin tulevat haastattelut ovat kokonaisuuden kannalta erittäin tärkeitä. Toivoisin, että ne yllättäisivät minut. 

Olen siirtynyt varsinaiseen leipätyöhön Savonia ammattikorkeakoululle TKI-asiantuntijaksi. Varsinainen postini koskee kv-liiketoiminnan buustausta Pohjois-Savossa, mutta teen osittain myös kehitystyötä Pk-yritykset innovaatioilla kasvuun-hankkeessa. Ajatelkaa, mitä työtä! Pääsen ideoimaan, kehittämään ja innostumaan -ja vielä työn puitteissa! Mahtavaa! Oppimisvauhti on suuri, joka päivä tulee esiin uusia asioita, vinkkejä ja keskusteluita, joista sitten seuraavalla juoksulenkillä huomaa prosessoineensa havaintoja ja tiedonmurusia. Lisäksi saan työskennellä ehdottomien asiantuntijoiden kanssa sekä amk-tiimin, että varsinkin yrittäjien ja johtoryhmien taholta. 

On taas laitettava yksi rasti omaan haaveiden ja suunnitelmien to do-listaan, jonka päivitän kerran vuodessa. Jo joidenkin vuosien ajan listalla on ollut löytää työ, jossa pääsee innostumaan kehittämisestä ja työskentelemään kansainvälisten asioiden parissa. Check! Täytyy olla varovainen mitä toivoo, olen huomannut monesti. Jos sen kirjaa ylös tai sanoo ääneen, se mitä todennäköisemmin toteutuu. 

Joku siellä saattaa hymähtää, mutta ei se ole huuhaata eikä rakettitiedettä. Se on vain yksinkertaista strategian toteuttamista. Kun tiedostaa omat toiveensa ja tulevaisuuden kuva on selkeänä mielessä, alkaa päätöstilanteissa toimia vision toteutumista tukevalla tavalla myös alitajuisesti. Toimii yksilötasolla, toimii myös organisaatioissa hiukan eri vivahtein. Psykologian opiskelu ei liene turhaa yritysjohtajillekaan...

Bloggailen työn puitteissa molempien hankkeiden näkökulmista. Lisää YKO-hankkeesta löytyy tästä ja PIK-hankkeen blogiin voi tutustua tästä. Molemmat hankkeet ovat jo käynnistyneet, mutta mukaan mahtuu vielä. YKO-hankkeeseen mahtuu vielä elokuun loppupuoleen mennessä muutama yritys, PIK-hankkeeseen on aikaa ilmottautua enemmän!

Kantaako luottamusmies vastuun?

Pakkoporkkanat, kepin heilutus vai vihertävät pyykit narulla iloisesti tuulessa heiluen? Millä keinolla saadaan ympäristövastuu edes kestävälle tasolle? Osa haastatelluista on esittänyt koulutuksen vaikutusta asian edistämiseen, osa heittää palloa hallinnon suuntaan. Ottaako päättäjä kopin? Vihreällä on tuhansia sävyjä, sanotaan. Seuraava haastateltava lienee sieltä sinisemmästä päästä.

Kuopiolainen poliitikko Pekka Kantanen on mukana aiemmin haastatellun Marko Kieman haasteesta. Kantasella on kuuleman mukaan ideoita siitä, kuinka asioiden pitäisi olla. Katsotaan kuinka käy, ainakin Kantanen suostuu mukaan haastatteluun mielellään. Millä tolalla ympäristövastuuasiat ovat Kuopion päättävissä elimissä?

Kuopiossa on laadittu ilmastostrategia, joka osaltaan linjaa kaupungin päätöksentekoa. Kantasen tiedon mukaan Kuopiossa on käytössä ainutlaatuinen järjestelmä, jossa esitettävää asiaa valmistellut virkamies joutuu huomioimaan päätöksen vaikutukset ympäristöön ja merkitsemään ne joko positiivisiksi, neutraaleiksi tai negatiivisiksi. Järjestely on ollut käytössä muutaman vuoden, ja sen tarkoituksena on herättää sekä virkamiehiä että päätöksentekijöitä havaitsemaan muutosten vaikutukset ympäristöön laajemmalti. Päätöksentekosysteemi tukee siis ilmastostrategian toteuttamista. Kuten niin monessa muussakin asiassa, on tälläkin takilla kääntöpuolensa. Käytäntöön on totuttu jo niin, että sitä voi verrata smalltalkkiin, joka pienellä viäntämisellä alkaa nykyisin irrota savolaisenkin suusta.. Amerikkalaisella hau aar juun kysyjällä ei ole yleensä mitään mielenkiintoa keskustelukumppanin vointiin. Joka muuta luulee, on idealisti ja pian myös entinen keskustelukumppani.

Virkamies on siis todellisuudessa saattanut olla laiska merkatessaan ympäristövaikutukset neutraaleiksi. Asiaa valmistellut taho pääsee lopulta kuin koira veräjästä, jollei päättäjä viitsi ja muista haastaa virkamiestä: voisitko tarkentaa, minkä vuoksi ympäristövaikutukset ovat neutraaleja? Voisitko selittää tarkemmin? Kantanen mainitsee yhdeksi ympäristövaikutusten arvioinnin tehostamiskeinoksi päättäjien nohevoitumisen ja ryhtiliikkeen asian tiimoilta, itsensä mukaan lukien. Kyllä päättäjällä pitääkin olla mielenkiintoa päätöstensä välillisiä vaikutuksia kohtaan! Eikö se ole jo oletettava normitaso?

Poliitikko kun on, Kantanen muistuttaa kuitenkin, että päätöksenteossa kokonaisuus ratkaisee. Joskus on tehtävä esimerkiksi ilmastostrategian vastaisia päätöksiä, jos ne palvelevat suurempaa hyvää ja edistävät oleellisesti jotain muuta. Mutta silti, eikö strategian kanssa ristiin meneviä päätöksiäkin olisi hyvä tehdä tietäen todelliset riskit ja vaikutukset, mitä niiden tekemisestä mahdollisesti seuraa? Jäniksen sanotaan pistävän päänsä pensaaseen vaaran uhatessa ja toivovan parasta. Mutta kuinka käy hännän töpökälle?

Ruotsissa ympäristöasioissa ollaan Suomea ja Kuopiota edellä, Kantanen lämpenee. Kuopion kokoluokkaa olevassa vertailukaupungissa osa joukkoliikenteestä kulkee viemärimateriaalilla, eli vesilaitoksella kerätyllä kiintoaineella, josta saadaan mädätyksen avulla käyttökelpoista biokaasua polttoaineeksi. Kuopiossahan vastaava olisi mahdollista, mikäli kunnallisten Kuopion energian, vesilaitoksen ja Jätekukon toimintaa rukattaisiin uuteen uskoon ja tehokkaampaan malliin. Jos tuotetulla biokaasulla saataisiin kulkemaan edes suurin osa keskustan alueella pörräävistä busseista, ilmanlaatukin saataisiin luultavasti selvästi paremmalle tasolle. Keskustelun edetessä hyödyt vaikuttavat yhä ilmiselvemmiltä. Herää kysymys: miksi asian edistämiseksi ei ole tehty mitään?

Keskustan mylläkän yhteydessä ollaan kyllä tekemässä paljonkin, Kantanen muistuttaa. Keskustelemme alatorihankkeesta, kävelykeskustasta ja Kuopion energian hukkalämmöllä lämmitettävistä torin ympäristön kaduista, joiden ansiosta talven aikainen hiekoitustarve vähenee. Jos taas edellä mainitun kolmen suuren kunnallisen toimijan uudistuksesta puhutaan valtuustotasolla, alkaa huumorin heitto ja muutosvastarinta. Muutoshan on pelottavaa, eivätkä edes asiantuntijat aina nää kaikkia tilanteen suomia mahdollisuuksia. Muistatteko klassisen esimerkin, jonka mukaan maailmassa oli tarvetta korkeintaan viidelle tietokoneelle? Kaikki muut ajatukset olivat hulluutta, vastuuttomuutta ja käsittämätöntä paskaa! No, hulluuden ja nerouden välimaasto on heikohkosti tutkittua seutua… Ehkä nykypäivän touhua muistellaan vielä joskus hämmästellen ja hymyssä suin.

Kallion läpileikkaus

Teitä rakentaessa joudutaan usein tekemään läpileikkauksia kallioiden läpi, jotta tien linja saadaan pidettyä kohdillaan. Kiertely ei ole taloudellista eikä kustannustehokasta. Niinpä kutsuin itseni juttelemaan ympäristövastuuasioista Petteri Kallion kanssa, joka edustaa kattavaa läpileikkausta Kuopion tapahtumakentässä.

Kallio on monessa mukana. Parikin omaa yritystä antavat hänelle yrittäjän äänen, lisäksi hän on mukana monessa järjestössä, kehittämistyöryhmässä ja tapahtumissa. Omista yrityksistä Audiogravity Oy on musiikki- ja tapahtuma-alan yritys, kun taas Flowdiet Oy edistää ihmisten hyvinvointia ja terveellisiä elämäntapoja ehdottomin asiantuntijavoimin, muttei liian ryppyotsaisesti.

Kallio myöntää mieltävänsä ympäristövastuuasiat enemmän saastuttavien kontolle. Vähän lisää linjattuna mieleen tulee konkreettisia keinoja pienemmillekin yrityksille: jätteiden lajittelua, kierrätystä, hybridiautoja ja lähiruuan sekä luomun suosimista. Omissa yrityksissä nämä asiat ovat ns. perustolalla ilman, että niihin on sen enempää paneuduttu tai perehdytty. Toimialoista yleisimmin festarit ovat lähteneet kuulemma kivasti mukaan vihertalkoisiin, ja muusikot tuntuvat muutenkin kokeneen ympäristöherätyksen keskimääräistä voimakkaammin, kun taas ravitsemuspuolella ympäristöystävällisyys näkyy juuri lähellä tuotetun ja luomun suositteluna. Kallio tosin mainitsee ylipäätään Suomessa tuotetun olevan hänelle lähiruokaa. Maiden välillä näkyy Kallion mukaan ehdottomasti eroja: Suomen normitaso on muiden maiden luomua. Enpä kyllä ihmettelisi, itsekin ruoka- ja lisäainekeskustelua aktiivisesti seuranneena saa aina todeta, kuinka pientä kuluttajaa viedään kuin pässiä narussa. Parvekeviljelmillä kun ei aivan omavaraisiksi ryhdytä, niin sitten ei auta muu, kuin tehdä parhaita mahdollisia valintoja vallitsevalla tietotasolla.

Ympäristöasioita ajatellessa Petteri Kallio kokee maailmantuskaa eläinasioiden kohdalla, ja voisikin kuvitella itsensä tekemään jotain konkreettista auttaakseen, kuten vetämään rantaan ajautuneita valaita takaisin meren syliin. Jokapäiväisessä elämässä Kallio ei mieti ympäristövalintoja aktiivisesti, mutta paljastuu aika perusvihreäksi; hän ei shoppaile vaan luottaa hankintoja tehdessään laatuun, hän ei omista autoa sekä kierrättää tarpeettomaksi jäänyttä omaisuutta.

Kallion suhtautuminen ympäristövastuuseen tuntuu heijastelevan myös hänen edustamansa näkökulman suhdetta asiaan. Lukemattomissa palavereissa istuneena Petteri Kallio voi kokemuksen syvällä rintaäänellä todeta, ettei asia tule ikinä puheeksi. Korkeintaan luonto huomioidaan Kuopion seudun (ja Suomessa minkä tahansa seudun) supertärkeänä matkailuvalttina, jonne voi pöräyttää vaikka kelkkasafarille tai puksutella laivalla risteilemään. Ristiriitaista, eikö? Money talks, nature waks.

Mitäs varten kallion läpileikkausta tehdään, jollei tien linjaamista ajatellen? Keskustellaan siis, kuinka asian kehittämiseksi voisi tehdä jotain. Ympäristöystävällisyys ei koskaan tule itsessään olemaan ratkaiseva tekijä, Kallio lataa. Koulutuksella voisi pyrkiä vaikuttamaan ihmisten arvomaailmaan ja asenteisiin, jolloin työntekijöiden ja asiakkaiden henkilökohtaisen kiinnostuksen kasvaessa yritystenkin intressit asiaa kohtaa voisivat nousta uudelle tasolle. Jos yrityksiin mennään ajamaan sisään muutosta, pitää edetä hyödyt edellä ja rahan kiilto silmissä, kuten jo moneen otteeseen on todettu tämänkin haastattelusarjan aikana.

Kallio ottaa esimerkiksi ulkomaisten ketjujen luomutuotannon. Viherpesun määritteet alkavat tulla täyteen, kun jättiketjuliikkeen tehotuotantopellon laidasta on siipale omistettu luomulle. Ekslusiivisuudella luomulle saadaan huomattavasti tavanomaista parempi hinta. ”Organic” on hittiä monella alalla ja niin tätä päivää, että bisnekseen lähdetään helposti mukaan heikoimmillakin eväillä. Tietämätön kuluttaja ratkaisee menekin.

Kulutuksen aiheuttama ympäristökuorma onkin noussut viime aikoina mediaan maaseutu- ja kaupunkiasumisen ympäristökuormaa vertailleen tutkimuksen myötä. Kaupunkilaisten perisynniksi kulminoituu juuri kuluttaminen: ympäristövastuulliset valinnat kun ovat usein hinnakkaampia. Ekoajattelu koetaankin pitkälti hyvin toimeentulevien etuoikeudeksi, ja silti: aidoimmin ympäristöystävällisiä ovat ne, joilla ei ole senttiäkään ylimääräistä rahaa kulutettavaksi. Heidän ei koskaan tarvitse tehdä valintaa, heidän kulutuksensa on muutenkin minimaalista.

Päteekö sama myös yrityksiin? Kehitystyötä tehdään usein silloin, kun se taloudellisesti on mahdollista ja järkevää, tai jos näkyvillä on muutoksen avulla tavoitettavia hyötyjä. Huonossa tilanteessa keskitytään jokapäiväiseen tulipalon sammutukseen ja seuraavan laskun maksamiseen. Jos vapaaehtoisuus ei riitä tahtotilan saavuttamiseen, tarvitaanko pakkoa? Pitänee jatkaa tutkiskelua jonkun päättävää tahoa edustavan kanssa… Muuten tutkimus alkaa toistaa itseään, eikä tämän kiven läpäisyssä taida auttaa edes se kuuluisa sisu. 

Harpotaan Savosta maailmalle

Otin eilen osaa Savosta maailmalle -seminaari-iltapäivään, jossa käsiteltiin valovoimaisten puhujien (tai pitäisikö tarkentaa; puhujan) ja esimerkkien kautta yritysten kansainvälistymisen haasteita ja mahdollisuuksia. Seminaari järjestettiin upeassa Fagernäsin kartanon navetassa Kuopiossa. Varsinaisia lehmiä navetta tosin ei liene nähnyt ihan vähään aikaan.

Seminaarin ajatus ja alku olivat lupaavia ja täyttivät mielen odotuksilla. Tyylikäs ja vilpittömän oloinen Jaakko Selin juontajana yritti parhaansa ja onnistui tehtävässään hyvin. Valovoimainen Lisa Sounio on esiintyjänä mainio puhumattakaan hänen tyylikkyydestään, josta tuli mieleen italialainen bisnesnainen. Kerran aiemmin hänen kuulijana olleena esitys ei asiasisällöltään tuonut mitään uutta, jos vaikka näkökulmaa olikin hiukan viritetty puhtaasta brändäyksestä kansainvälisten ajatusten puolelle. Veikkaan, että ensikertalaisia kuulijoita yleisön seassa kuitenkin riitti, sen verran hyvin sanoma tuntui uppoavan ja kirjakauppa käyvän. Hmm, Sounio lienee parantaisensa lukenut (ja niille lukijoille, jotka eivät vielä Guru Parantaiseen ole tutustuneet, niin kyseessä on markkinoinnin uusista tuulista mesonnut, gurun maineeseen itsensä nostanut heppu, jolta on ilmestynyt liuta blogeja ja kirjoja, joista asiaan pääsee perehtymään paremmin. Täräkkä tyyppi, johon pääsee käsiksi alkajaisiksi myös tästä.

Sounion jälkeen ja iltapäivän edetessä innostukselle ja hurmokselle kävi sitten niin kuin sille kuuluisalle lehmän hännälle. Yritysesimerkkien puhujat olivat hyvin kokeneita, esimerkit mielenkiintoisia ja asiasisältö aiheeseen sopivaa. Mutta mutta… Voi harmauden perikuva soikoon! Suomalaisen perusinsinöörin tauti iski jälleen. Kysymys kuuluukin jälleen: kun puhuja on alansa ehdoton asiantuntija, ja osaamista on vaikka muille jakaa (mikä tietysti tässä tapauksessa oli tarkoituksenakin), niin kuinka sen asiansa onnistuisi myös esittämään kiinnostavasti, mukaansatempaavasti ja ehkä säilyttää myös hiukan pilkettä silmäkulmassa?

Jaakko Selinin kivojen pikkutarinoiden ja välispiikkien (ja juuri tällaista tarinointia olisi voinut kaivata itse puhujiltakin!) lisäksi iltapäivän piristeenä toimi ex-tempore toteutettu laulukoulu Maestra Finland Oy:n minuutin mittainen taukolaulu. Aiemmin puhe oli ollut hetkeen ja tilaisuuteen tarttumisesta. Juuri tällaisia pikairtiottoja tarvitaan enemmän!

Iltapäivän aikana puhuttiin kovasti siitä, miten Savossa on osaamista, jota kannattaisi viedä ulkomaille. Miten kansainvälisyys ei ole enää vain keskisuurien ja isojen yritysten juttu, vaan myös pienet yritykset voidaan saada samaan veneeseen. Oikein, mutta olisin kaivannut päivältä yritysesimerkkien lisäksi innostavia esityksiä kansainvälistymisen keinoista ja vaatimuksista! Koko päivänä ei mainittu sosiaalisen median tarjoamia mahdollisuuksia, ei juurikaan Suomen valttikortteja viennissä (paitsi Sounion lyhyesti mainitsemat design ja nature), ei Suomen hyvän ympäristövastuullisen maineen hyödyntämistä eikä myöskään sitä, ovatko globaalit markkinat aina oikea vaihtoehto vaikkapa pienelle yritykselle?

On hienoa, että Savossa näiden asioiden ympärille kehitetään uutta pöhinää. Ely-keskuksen juhlallisin menoin lanseeraama Kultainen kuikka -kansainvälistymiskilpailu on suuri harppaus maailmalle vievällä tiellä. Nähtäväksi jää, kuinka se käytännössä toimii. Oppivatko suomalaiset tämän projektin seurauksena ammentamaan pottuja ja porkkanoita muiden laarista?

Tuntuuko vastuulliselta?

Yhtenä keinona ympäristövastuun parantamiseen edeltävien haastateltujen taholta on esitetty koulutuksen tärkeyttä sekä koulutuksellisessa vaiheessa ylipäätään, mutta myös osana yrittäjäkulutusta. Hautomopalveluissa ympäristövastuuta ei vielä ole otettu yhdeksi osa-alueeksi, ja yrittäjäopintoja itsekin läpikäyneenä kokemukseni mukaan ei muissakaan yrittäjäkoulutuksissa asiaa juuri huomioida. Yliopiston Oili-hankkeen projektipäällikkö Mari Mykkänen toimii jatkuvassa kanssakäymisessä tuoreiden yrittäjien tai sellaisiksi aikovien kanssa. Lisäksi Mykkäsellä on omakohtaista kokemusta yrittäjyydestä. Päivän valon on viime aikoina nähnyt kaksikin eri yritystä, uusimpana Fengshuisuunnittelu TUNTU. Mitä Mari ajattelee ympäristövastuusta ja mitkä ovat keltanokkien polttavimmat puheenaiheet?

Ympäristövastuu niin kuluttajan kuin yrityksenkin näkökulmasta on esitettävä positiivisessa valossa, Mari Mykkänen selvittää. Hänelle itselleen ympäristön kunnioittaminen ja vaaliminen kaikissa mahdollisissa tilanteissa on sisäänrakennettu toimintamalli jopa siinä määrin, että suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä eri tavalla toimivia kohtaan on pitänyt tietoisesti opetella. Sormi pystyssä saarnaaminen ei kuitenkaan toimi, sillä ihmiset eivät motivoidu toimimaan pelon alla. Hetkellisesti käyttäytymistä voi muuttaa pakon vuoksi, mutta kestävään käyttäytymisen muutokseen vaaditaan sisäistä motivaatiota niin yksittäiseltä henkilöltä kuin yritykseltä kokonaisuutenakin.

Yritysten muutosprosesseista puhuttaessa peräänkuulutetaan usein sitä paljon puhuttua johdon sitoutumista. Entä jos tässä tapauksessa johto olisi niin sitoutunut, kuin vain olla voi? Kuinka edetään, jotta ideologia etenee suorittavalle tasolle saakka? Mykkänen kertoo, että hän näkee strategian kokonaisuutena, joka ennen kaikkea pilkotaan pieniin osiin toteuttamista varten. Ympäristövastuun jalkauttamista varten Mykkänen toivoo, että kysymys ”mitä se voisi tarkoittaa meidän yrityksessämme?” tulisi kuulluksi. Kaikkien ei siis tarvitse tehdä asioita samalla tavalla, vaan ponnistaa omista lähtökohdistaan.

Pohjois-Savon ympäristövastuun tilasta Mykkänen on samoilla linjoilla, kuin muutkin haastateltavat: perässä tullaan muuhun maahan verrattuna. Suunta on jo oikea, mutta paljon olisi työn sarkaa. Miten Mykkänen sitten itse lähtisi liikkeelle? Ympäristövastuuasiat eivät totuuden nimessä ole ykkösenä aloittavan yrittäjän asialistalla, jollei ala suoraan liity ympäristöön. Projektipäällikön mukaan yrittäjäjärjestö voisi olla konkreettinen toimija ympäristövastuuajatuksen levittämiseen, sillä se saa paremmin koottua jo alkutaipaleensa ensi askeleet ottaneet yrittäjät, joilla toiminta on ehkä alkanut konkretisoitua itsellekin selvempään muotoon. Tässäkin kuitenkin alleviivataan positiivisen esimerkin voimaa: hyödyt edellä, innostavilla esimerkeillä ja potentiaalisen lisäarvon tarjoamisella päästään pidemmälle kuin syyllistämällä ja häpeäpuuhun lukitsemisen uhalla. Oili-hankkeen projektipäällikkö ottaa kuitenkin kopin nopeasti ja alkaa suunnitella, josko ympäristövastuun voisi ottaa näkökulmaksi yhteen ensi talven koulutusiltapäivään. Sitten vaan pohtimaan innostavia ja inspiroivia esimerkkejä ja tarjoamaan ympäristövastuullista lisäarvoa tulevaisuuden tähdille!

Mitä sitten tulee yrittäjyyden edistämisasiantuntijaan yrittäjänä? Onko tässä tapauksessa suutarin lapsella kenkiä? No, haastattelun perusteella kengät löytyvät ja ovat vieläpä hyvässä järjestyksessä! Fengshuisuunnittelu TUNTU pohjautuu ideologialtaan täysin luonnon ja ympäristön kiertokulun kunnioittamiseen. Uudistaminenkin pyritään tekemään vanhoja elementtejä hyödyntäen, enemmänkin kääntämällä tarkastelunäkökulma päälaelleen.

Mykkäsen asiakkaina ovat niin yksittäiset asiakkaat kuin yrityksetkin. Minulle tuli aivan yllätyksenä puun takaa, että esimerkiksi suurliikemies Donald Trump ja maailmanlaajuinen ketju McDonalds hyödyntävät bisnespaikkojensa valinnassa ja toimistojensa sisustuksessa fengshuiasiantuntijoita jopa siinä määrin, etteivät juuri mitään ratkaisuja teekään ennen kuin konsultti on suunnitelmansa tehnyt ja painavan sanansa (tai ehdotelmansa tehnyt). Fengshuilla voi kuuleman mukaan saadaan aikaan monenlaisia muutoksia elämässä tai liiketoiminnassa. Mykkänenkin tutustuu ensin kohteeseen ja asiakkaaseen, ennen kuin antaa perustellut ehdotuksensa ratkaisuille. Yrittäjä kertoo huomanneensa, että mitä enemmän ihmiset asiaan perehtyvät ja huomaavat edut, sitä vähemmän he haluavat tehdä mitään ilman, että fengshui on otettu huomioon. Miellyttävällä ja tasapainoisella ympäristöllä töissä ja kotona tuetaan energiaa ja ihmisten hyvinvointia lisäämällä tunnetusti löydetään uusia voimavaroja, työmotivaatiota ja edistetään työssä jaksamista.

Ihastuin aiheeseen kertoheitolla. Minusta on aina hirmuisen mielenkiintoista, että joku tekee jotain valtavirrasta poikkeavaa (ainakin minulle tämä oli aivan uutta tietoa!), mutta että tähän yritykseen vielä sisältyy kokonainen ideologia luonnon (sekä ihmisten ja eläinten) kunnioittamisesta. Herää kysymys, voiko maailma olla aivan hunningolla, jos seuraava ketju pitää paikkansa:

1.    Raha pyörittää maailmaa ja ympäristöteot ovat houkuttelevia vain, jos ne lisäävät bisnestä.

2.    Fengshuin ideologia lähtee luonnon kunnioittamisesta.

3.    Fengshuin avulla saadaan aikaan positiivisia muutoksia liiketoimintaan.

àFengshuin avulla liiketoimintaa voidaan edistää ympäristöä unohtamatta?

Ei oppi ojaan kaada, kuten sanotaan. Taas opimme lisää tarkastelunäkökantoja haastattelun seurauksena. Polkuja on monia, vaikka niillä monesti tähdätään suunnilleen samalla suunnalla häämöttäviin päämääriin. Nähdäkseen valoa tunnelin päässä eli jaksaakseen kehittyä kannattavasti jokaisen yrityksen pitää löytää oma polkunsa sinne päästääkseen. Matka voi olla mutkainen ja metsikköinen, mutta se ei saisi tuntua kivireen vetämiseltä. 

Vihertääkö rahapuu?

Ja nyt ei puhuta vanhoista satasen seteleistä, jotka tunnetusti eivät kasva puussa. Ympäristövastuun houkuttelevuudesta, pakollisuudesta ja kehittämisestä puhuttaessa päädytään näemmä jatkuvasti veisaamaan samaa virttä: raha ratkaisee. Mikä siis olisikaan tähän väliin otollisempi näkökulma Viherpesua -haastattelusarjaan, kuin sijoitusmaailma ja varainhoito. Raha pyörittää maailmaa, mikäs sitten pyörittää rahaa?

Lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan vastuullisesti (inc. ympäristövastuu) hoidetut yritykset ovat sijoituskohteina halutumpia ja niillä menee yleisesti ottaen paremmin. Edelliseen johtopäätökseen taas johtaa väite, jonka mukaan ympäristöasiat huomioimalla turhat kustannukset vähenevät, jolloin kulurakenne tervehtyy ja jättää mahdollisuuksia tulopuolen kasvuun. Jos ajatusketju pitää paikkansa, on suorastaan ihme ja kumma, jolleivät sijoitusmarkkinat pyöri kilpaa ympäristövastuunsa kiitettävästi hoitaneiden yritysten ympärillä kuin mehiläiset pesässään.

Risto Gråsten eQ Varainhoito Oy:sta Kuopiosta suostui haastateltavaksi, vaikka yhtymäkohdat sijoitusmaailman ja ympäristövastuun välimaastossa alkuun tuntuivatkin etäisiltä. Aikamme juteltuamme rajapintaa alkoi kuin alkoikin löytyä.

Luin osana diplomityöni tutkimusta lehtijutun, jossa kerrottiin rapakon takaisesta Dow Jones sustainability indexistä. Indeksi on perustettu erityisesti huomioimaan vastuullisesti toimivat yritykset. Lisää vastuullisuusindeksistä voi lukea osoitteesta http://www.sustainability-index.com/. Suurella rahakujalla vastuullisuus on siis huomioitu jo vuodesta 1999. Miltä tilanne vaikuttaa Suomessa?

Risto Gråstenin mukaan vastuullisuus sijoitustoiminnassa on näkynyt vahvasti vasta noin neljän viimeisen vuoden aikana, jona aikana vastuullisuuskysymyksistä on alettu keskustella selvästi enenevissä määrin TOP- ja ehkä jopa HOT- aiheina. Ympäristövastuu on yksi osa keskustelua, mutta enemmänkin kiinnostavaa on yritysvastuullisuus yleensä: taloudellinen, yhteiskunnallinen ja viimeisenä myös ympäristövastuullisuus. Mitä ympäristövastuullisuus sitten on? Konkreettisia asioita, jokapäiväistä toimintaa… Risto Gråstenin mielestä ennen kaikkea toimintaa niin, että ympäristö kokonaisuutena, mukaan lukien rakennettu ympäristö, säilyy asuinkelpoisena ja elämiskelpoisena. Tämän vastuun kantajiksi pitää ajatella yhtäläisesti sekä yritykset että kuluttajatkin.

Rahoitusmaailmassa puhutaan kasvusta, BKT:sta ja uusista nousevista alueista. Uhkia ja riskejä tarkastellaan siinä missä mahdollisuuksiakin; nousevia aloja ja alueita pitää löytää, kuten myös perusteita niiden kasvulle tai tuholle. Maailmaa pitää ymmärtää, eikä intuitiota ja ”musta tuntuu”-tietoa hyväksytä. Analyysi on tiukkaa, numerot eivät valehtele (niiden tulkitsijasta sitten ei voikaan aina mennä takuuseen: kauneushan on pitkälti katsojan silmissä).

Gråsten ottaa erinomaiseksi selventäväksi esimerkiksi Kiinan, jossa nopeaan kasvuun on totuttu jopa siinä määrin, että taantumaksi luetaan sen luokan vuosittainen kasvu, joka saisi Jyrki Kataisen takomaan rintaansa röyheänä ja tanssimaan villisti pöydällä. Ympäristövastuun pohtiminen saa meidät kuitenkin pohtimaan kasvun rajoja. Onko ikuinen jyrkkä kasvu mahdollista? Mihin kasvu lopulta loppuu? Tulevatko syynä olemaan markkinoiden kyllästymisvaihe, kun kaikilla on jo kaikkea, vai meneekö tilanne niin pitkälle, ettei enää ole mistä tuottaa? Kiina on ääriesimerkki, mutta todellinen sekin. Eri mittakaavassa samaa pyrkimystä kasvuun on havaittavissa joka puolella, voimakkaasti niinkin lähellä kuin Itä-Euroopassa.

Olen kirjoittanut tästä jo aiemmin kertoessani ympäristöjohtamisen kurssilla käydystä taistosta kalastusbisneksessä. Ahneus valtasi ympäristöihmisten mielen ja jokainen kiskoi merestä kalaa minkä irti sai. Lopulta ei ollut enää kalastettavaa ja kaikkien liiketoiminta romahti. Tarinan kokonaisuudessaan voi lukea tästä. ”Yli varojen käytön” ohella Gråsten näkee luonnonkatastrofien vaikutukset sijoittamistoimintaan. Japani ei ole viimeaikoina ollut ymmärrettävästä syystä halutuimpien sijoituskohteiden listalla. Riskit ovat nyt kaikkien mielissä ja kielissä. Entäs vähän ajan päästä?

Japanista keskustelu kääntyy takaisin ympäristöön sellaisena kuin se nykyisin on. Pohdimme energiapolitiikkaa, ydinvoimaa ja sähkön riemuisaa voittokulkua. Mitä tapahtuu itse kullekin, jos sähköä ei tulisikaan rasiasta totuttuun malliin? Onko energiahuolto Suomessakaan niin loppuun asti suunniteltu, etteikö kriisiä voisi sattua? Jos ruutu pimenee, loppuu työnteko siihen paikkaan, myöntää myös rahoitusalan ammattilainen. Maailmanlaajuisen energiakriisin sattuessa markkinat pysähtyvät, ruokahuolto pysähtyy… Yksistään öljyjohdannaiset vaikuttavat niin moneen alaan, että pelonsekaisella mielenkiinnolla voi jäädä odottamaan tulevaisuuden tapahtumia. Gråstenin havaintojen mukaan olemme siirtyneet manuaalitaloudesta uudelle tasolle, jossa tekniikka on elinehto. Mutta onko teknologian kehitys hallinnassa? Onko tekniikka nykyisin renki vai isäntä? Suosittelen lämpimästi asiasta kiinnostuneille luettavaksi Risto Isomäen fiktiivisen tieteisjännärin Sarasvatin hiekkaa.

Kun raha pyörittää maailmaa ja sijoittajat rahaa, tulee kehitystä hakea siis sijoittajiin vaikuttamalla. eQ Varainhoitokin on mukana vastuullisen sijoittamisen ohjelmassa, jossa asiakkaille pyritään jo valmiiksi tarjoamaan vastuunsa asiallisesti hoitaneita kohteita. Hyvä alku! Vastuullinen valinta pitääkin tehdä helpoksi ja kannattavaksi! Viherpesuun Risto Gråsten ei ole törmännyt aiemmin terminä eikä käytännössä, joskin hän tunnistaa idean markkinointiväen halusta hyötyä vastuullisuustrendistä. Rahoitusmaailmassakin huomataan, että suurissa yrityksissä (ympäristö)vastuuasiat on selvästi hoidettu jo paremmin, joskaan niissäkään ei mennä ympäristön etu edellä (Herää välikysymys: mitä tehdä, kun reippaasti yli 90 % suomalaisista yrityksistä kuitenkin on pieniä, jopa alle 1-5 henkeä työllistäviä yrityksiä? Seuraavaksi pitänee ottaa yhteyttä yrittäjäjärjestöön). Jos esimerkiksi lentäen tehtävistä reissuista siirrytään videoneuvotteluihin, on marssijärjestys hyötypuolella seuraava:

1.    säästyy rahaa 2. säästyy työntekijän työaikaa ja sen voi suunnata muuhun tuottavaan tekemiseen ja 3. on plussaa, että päästöt vähenevät ja siten ympäristö hyötyy.

Markkinointi-ihmisen pyörähtämisen jälkeen yhtiön Internet-sivuille ilmaantuukin selontekoa tähän malliin:

1.    Kannamme vastuumme ympäristöstä: siirryimme lentomatkustamisesta videoneuvotteluihin, ja CO2-päästömme vähenivät xx tn.

2.    Huolehdimme henkilökuntamme hyvinvoinnista! Ergonomiset videoneuvotteluvälineet säästävät henkilöstömme rasittavalta matkustamiselta ja he pääsevät yöksi perheidensä luo.

3.    (Toimitusjohtajan vuosikertomuksessa:) Tervehdytimme kulurakennettamme tehostamalla logistisia ratkaisujamme.

Ympäristövastuullisuuden problematiikaksi on tähän mennessä siis tunnistettu ja tunnustettu kannattavuus ja helppous. Aatteen palo ei näissä ympyröissä paljoa merkkaa. Marko Kiema aiemmassa haastattelussani totesi, että ”vaikean polun olet valinnut”. Ei tämä ehkä helpoin ole, myönnettäköön, mutta hykerryttävän mielenkiintoinen ainakin! Eipähän käy aika pitkäksi matkaa tehdessä.

Ympäristö maan perii

Kuopiossa ei voi puhua ympäristöasioista ilman, että Marko Kieman nimi tulee esiin. ENW Managementin yrittäjä onkin haastettu mukaan Viherpesun haastatteluun monen eri jututettavan taholta, joten samaan pöytään istuminen asian tiimoilta tuntuu tärkeältä ja hyödylliseltä. Kieman yritys ENW Management pitää päämajaansa Kuopiossa, vaikka suuri osa asiakkaista sijaitseekin ympäri Suomea. Päättäväistä kotiseutu-uskollisuutta on onneksi muillakin alan toimijoilla, kuin allekirjoittaneella…

Ympäristöjohtamisen ammattilainen tunnistaa ympäristövastuullisuuden problematiikan. Asiantuntijakin ahdistuu valintojen vaikeuden edessä, puhumattakaan normikuluttajasta. Tietoa on saatavilla ehkä liikaakin, mutta sen vertailu on tehty miltei mahdottomaksi. Yritysten ympäristövastuuasioita tarkasteltaessa taas tullaan perimmäisten kysymysten äärelle: yritystoiminnan tulee olla kannattavaa ja kasvaa. Jos se on ympäristön kannalta kestävää, hyvä. Jos ei, niin ei sitä itkemään jäädä, kunhan lakisääteiset velvoitteet täytetään.

Kiema on maailmanmatkoillaan nähnyt paljon toisenlaistakin ympäristöasioiden hoitoa, kuin mihin Suomessa on totuttu. Suomessa jo hallinnolliset keinot määräävät tietyn tilan vastuiden hoidossa, joten pääasiallisesti monet asiat ovat täällä hyvin jo nyt, ainakin periaatteen tasolla. Maailmalla ympäristöasioita ajatellaan yhä enemmän osana bisneksen onnistumista. Usein käykin niin, että ulkomaiseen omistukseen siirtyneen yrityksen asiat pistetään toisella tapaa järjestykseen alta aikayksikön. Ikään kuin lopetetaan puuhastelu ja aletaan tehdä töitä sillä silmänräpäyksellä, kun puumerkit on saatu kauppakirjoihin. Ja yhtä-äkkiä huomataan, että kappas! Muutos oli kuin olikin mahdollista. Eroja on myös Suomen sisällä. Pääkaupunkiseudulla ympäristövastuuasian edut ymmärretään, ja päätös suuntaan tai toiseen ryhtymisestä tehdään heti. Savossa taas… no suattaahan se olla.

Marko Kiema puhuu omassakin työssään ajavansa ympäristövastuun asiaa enemmän asiakkaan tehokkuusajattelun kautta. Vaikka globalisoitumisesta on liiketoiminnan kannalta paljon hyvääkin havaittavissa, ympäristövaikutuksia kansainvälinen tavara- ja ihmisliikenne tuppaa kasvattamaan. Laatuajattelulla voidaan kuitenkin vaikuttaa moneen, niin tähänkin. Yksittäisen tuotteen ympäristövaikutukset vähenevät, kun sitä ei tarvitse rahdata huoltoon tai korjaukseen elinkaarensa aikana lukemattomia kertoja. Ja tämä on vain yksi osa-alue. Kyse on hyvin vahvasti johdon sitoutumisesta ja yrityksen sisäisestä toimintakulttuurista. Kuinka päätös viedään täytäntöön?

Kiema käyttää puhuessaan paljon esimerkkejä, joilla valaisee tarkoitustaan ja saa näkemään tehokkuusajattelussa suorat yhteydet myös vastuullisuuskysymyksiin. Kun asioita aikansa pyörittelee, päästään taas strategiatyöhön. Liiketoiminta on tehokasta, kun se toimii niin kuin alun perin on aiottukin. Ja kun liiketoiminta on laadukasta ja tehokasta, ei ylimääräisiä ympäristövaikutuksiakaan synny niin tuhottomasti.

Meitähän tietysti kiinnostaa, mitä nykyiselle ympäristövastuun kehittymiselle sitten voisi tehdä? Tunnistan itsessänikin tietyn skeptisyyden, jonka Kiemakin mainitsee aiheesta puhuttaessa. Esimerkkinä toimikoot talouden jo niin tutuksi tullut taantuma muutama vuosi sitten, ja tuoreempana keväiset eduskuntavaalit. Ympäristöasioista kannetaan huolta juuri niin kauan, kun kaikki menee hyvin. Kun sitten tulee kuumempia tulipaloja sammutettavaksi, vähäinenkin harrastelu unohtuu muitta mutkitta. Samaan päädyimme jo Talentree Oy:n Antin kanssa (ks. edellinen haastattelu) yritysten sisäisestä toiminnasta puhuttaessa, ja samaan johtaa polkumme hieman suuremmassa mittakaavassa Marko Kieman kanssa.

Ei kuitenkaan heitetä pyyhettä kehään! Kiema uskoo, että yritysten mielenkiinto ympäristövastuuaiheeseen saa lisäpontta kahdella eri tavalla tulevaisuudessa. Ensimmäinen on hallinnollinen pakko, jossa sekä kansainväliset että valtiolliset tahot ottavat päänsä pois puskasta ja alkavat tehdä päättäväisiä toimenpiteitä. Asiaa auttaa, jos ympäristövastuun kantamisesta tehdään yrityksille helppoa ja kannattavaa. Toinen on yksinkertaisesti seuraavan sukupolven kasvu. He tuovat mukanaan selkäytimeen kasvaneen syvemmän ymmärryksen ympäristövastuusta ja sen vaikutuksesta liiketoimintaan.

Voi siis ajatella, että vaikutamme tulevaisuuteen vaikuttamalla nykyisiin lapsiin, nuoriin ja opiskelijoihin sekä eritoten koulutukseen, jossa alasta riippumatta opetetaan uusi sukupolvi ottamaan ympäristöasiat huomioon. Poikkitieteellisyyttä peräänkuulutetaan jälleen!

Strategiatyön savumerkkejä

Tällä viikolla haastateltavana ympäristövastuuasioista on strategianäkökulmaa edustava Antti Haapakorva Talentree Oy:sta.

Vastuullisuus ja ympäristö korostuvat nykyaikana monen yrityksen arvopalkissa. Läpinäkyvyys, jolla arvo saadaan näkymään yrityksen toiminnassa aina asiakkaalle saakka, on kipupiste, jonka kehittämistä ei voi koskaan lopettaa. Ei ole kyse pelkästään viherpesusta, joka alkaa ainakin tämän blogin lukiojoille olla tuttu sana. Riskinä on yleistäen arvopesu, jossa puhutaan toista ja tehdään kolmatta.

Strategiaa jalkauttaessa painoarvo lasketaan tunnistetulle oikealle tekemiselle, jota voidaan mitata ja kehittää systemaattisesti, Antti Haapakorva painottaa.

Haapakorva on asiantuntija strategiatyössä laajemmin, mutta tämän kirjoitussarjan hengessä peilataan yleisiä lainalaisuuksia yksittäiseen strategian osaan, ympäristövastuuseen. Samat ongelmat, riskit ja lainalaisuudet tuntuvat pätevän jokaisella osa-alueella. Suurimmiksi ongelmiksi tunnistetaan kaunistelematta ajanpuute. Tarve kehitystyölle ja nykytilanteen kartoittamiselle kyllä tiedostetaan, mutta havainto jää yhdeksi rastiksi pitkällä To do-listalla, joka komeilee itse kunkin seinällä tai pöytälaatikossa. Lista vain kasvaa kasvamistaan, päivittäiset tulipalon sammuttamiset vievät ajan ja voimavarat. Voi myös olla, että kehitystarve tiedostetaan, mutta voi olla vaikeaa ymmärtää, mitä pitäisi tehdä paremmin. Innostuneen ja strategiahurmoksellisen palaverin jälkeen takki on tyhjä, eivätkä ajatukset siirry tekemiseksi asti. Ymmärryksen hetket jäävät lopulta tuprahdukseksi sammutetusta roihusta.

Aivan samat asiat on tunnistettu ympäristövastuuasioissa muuallakin. Suurin osa yritysjohtajista uskoo seuraavan vuosikymmenen tekevän muutoksen yritysten ympäristövastuun edistämiseen. Vihreistä toimintatavoista tulee normaaleja käytäntöjä vihreiden arvoverkkojen kasvaessa. Suurimmaksi haasteeksi ei suinkaan muodostu visioiden puute, vaan toimintojen muuttaminen käytännössä. Näistä tuloksista kertoo 29.4.2011 ilmestynyt Tietoviikko-lehti (kirjoittajana Pete Brusi, Xerox Oy:n TJ), joka pohjaa tietonsa viime vuonna tehtyyn kansainväliseen tutkimukseen. Tutkimuksessa haastateltiin yli 700 toimitusjohtajaa, joista 93 % uskoo vihreyden vaikuttavan keskeisesti yrityksen menestykseen tulevaisuudessa.

Mitäpä tästä sanovat yritykset, jotka jättävät ympäristö- tai yhteiskuntavastuuasiat pois strategiatyönsä kehityskertomuksesta? Vihreyttä korostavien strategioiden ja toimenpiteiden käyttöönotto ei ole helppoa.  Olen huomannut omassa työssäni ja samaa kertoo Brusi Tietoviikon kirjoituksessaan, kuten myös strategiatyön ammattilainen Antti Haapakorva. Kaikki kuitenkin tunnustavat strategiatyön edut niin yleisesti kuin ympäristövastuuseenkin pureutumisen osalta. Monet yrittäjät saattavat kokea olevansa yhteiskunnallisesti vastuunkantajia jo siitä syystä, että he yrittävät ylipäätään ja mahdollisesti työllistävät ihmisiä. Tärkeää tämänkin, mutta vielä vastuullisempaa olisi kasvattaa yrityksestä vakaalla pohjalla seisova, mutta nykyajassa kiinni oleva kasvava menestys.

Miten strategiatyön ammattilaiset sitten itse linjaustaan hoitavat, tämähän meitä kiinnostaa! Onko suutarin lapsella tässä tapauksessa kenkiä? Kuopion Technopoliksen tiloissa sijaitsevassa toimistossa ainakin talenttipuut, menestyksen portaat ja To do-listat ovat näkyvästi seinillä (ja pahamaineisessa To do-listassakin tosin on jämäkästi tehdyksi ruksattuja kohtia ilahduttava määrä!).

Talentree Oy on sikäli alkutaipaleella, että yrityksen koko on vielä pieni. Tulevaisuuteen kuitenkin tähytään säännöllisesti ja kasvu sekä kehitystyö ovat jatkuvasti tavoitteena. Niiden eteen tehdään töitä päivittäin, ei vain strategiapäivinä. Ympäristövastuun osalta asiantuntijaorganisaatio on helpossa asemassa sinänsä, ettei suuren suuria ympäristövaikutuksia synny. Omaa vastuullisuutta parannetaan kuitenkin myös tarjoamalla asiakkaille erikseen vastuullisuus-näkökulmaa yhtenä strategiatyön osa-alueena, tulevaisuudessa ehkä jopa enemmän. Oman kasvun myötä ympäristövastuullisuus myös omassa toiminnassa luvataan ottaa huomioon normaalina toiminnan osana. No, aloituksen jälkeen on hyvä tukea prosessin edistymistä ja viestiä onnistumisesta eteenpäin. Muutosten ei tarvitse olla isoja, kunhan ne ovat konkreettisia. Jäämme odottamaan uutisia (ympäristö-) vastuullisesta kasvusta.

Antti Haapakorva on samaa mieltä ajatuksesta, jonka mukaan ympäristövastuullisuus pitäisi nykyisin ottaa normaaliksi osaksi toimintaa yrityksen perustamisesta lähtien. Yrityskoulutuksen lisäksi asiaa voisi käsitellä vaikka uusyrityskeskuksilla ja yrittäjäyhteisöissä. Liiketoimintasuunnitelmaan voisi päivittää kiinteäksi osaksi oman ”vastuullisuus”-osion, jonka myötä sitä olisi hyvä jatkuvasti kehittää osana systemaattista, jatkuvaa strategiatyötä yrityksen tulevaisuuden rakentamiseksi haluttuun, ja tutkimuksen mukaan kannattavaan, ympäristövastuulliseen suuntaan.

Kysymyksiä pukkaa -Kuopio Innovation

Kävin haastattelemassa ja juttelemassa Kuopio Innovationin Anneli Tuomaisen kanssa viime torstaina ympäristövastuuasioista. Kuopio Innovationhan on yksi ympäristöalan osaamiskeskuksista, ja siten erinomainen kohde pohdinnoissani ympäristövastuuasioiden olemassaolon ja kehittymisen saralla.

Nykyaikainen riskeistä suurin, eli Internetin jumiutuminen esti kuitenkin sananvapauden toteutumisen ennen vappujuhlimisia, joten ympäristövastuullisen aatteen palo pääsee leviämään Viherpesua-blogiin kirjoitetussa muodossa vasta tänään. Emme anna kuitenkaan viivästyksen haitata, asiahan ei tästä muukseen muutu.

Ympäristövastuu kiteytyy monen mielessä sekä perinteisiin energian ja jätteenkäsittelyyn, sekä siihen, miten yritys omassa toiminnassaan ympäristöarvoja toteuttaa. Anneli Tuomainen lisäsi listaan aiheellisesti cleantech:n käytön, joka eittämättä kuuluu listalle sellaisissa yrityksissä, missä puhtaan ja ympäristösäästävän teknologian käyttö on mahdollista.

KIO (eli Kuopio Innovation) on mukana monessa hankkeessa, ja vaikka sen osaamisalueisiin kuuluvatkin ympäristön lisäksi mm. hyvinvointi ja elintarvikeala, olin tässä juttutuokiossa kiinnostunut eniten ympäristövastuuasioista. Yhteistyötä tehdään kuulemma jonkin verran niin Kuopion kaupungin, yliopiston kuin AMK:nkin kanssa, mutta ei näemmä liikaa kuitenkaan. Tulevaisuuden strategialinjauksissa onkin mahdollista tehostaa yhteistyötä ja kehittää yhteisprojekteja entistä enemmän. Aidon ja hedelmällisen yhteistyön tuloksia tuskin kukaan voi kiistää, mutta on tietysti pidettävä huoli siitä, ettei yhteistyö ole pelkkää palavereissa istumista. Konkreettisia toimintoja on saatava aikaiseksi Kuopion alueen ympäristöosaamisen kasvattamiseksi ja kokoamiseksi, mikäli mielitään tehdä siitä yksi alueen osaamisen ja asiantuntijuuden keihäänkärjistä.

Kuopio Innovationin siipien suojassa toimii hautomo aloittaville yrityksille. Haudottavien kanssa käydään läpi asiantuntijan kanssa perustamiseen, kannattavuuteen ja ylipäätään toimivuuteen kuuluvia asioita. Itsekin olen Onnistamo Oy:n alkuvaiheessa käynyt hautomopalveluja hyödyntämässä, ja mielestäni ne ovat ehdottomasti hyödyllisiä. On aina rakentavaa, kun pääsee sparraamaan ideoitaan jonkun asiaa tuntevan tahon kanssa. On myös eteenpäin vievää, kun joku osaa kysyä oikeita kysymyksiä... Myös niitä kinkkisiä.

Kävi ilmi, että ympäristö- ja yritysvastuuasiat eivät kuulu hautomosuunnitelmaan lainkaan, jollei niitä erikseen pyydetä (eikä varmaan ole kamalasti pyydetty). Olisi kuitenkin ehdottoman tärkeää, että aloittavassa yrityksessä totuttaisiin heti alusta asti huomioimaan ympäristövastuuasiat yhtenä normaalina toimintamallina. Totuttuja tapoja on aina hankalampi alkaa muuttamaan myöhemmin. Kuopio Innovation yhtenä ympäristöosaamiskeskuksena olisi nimenomaan oikea taho vaikuttamaan yrityksiin tässä varhaiskasvatusvaiheessa, kuten myös yhtä lailla muun elinkaaren aikana. Hyviä mahdollisuuksia ei pidä hukata, niihin pitää tarttua!

Onko nyt kuitenkin niin, ettei suutarin lapsella ole kenkiä? Vaikka ympäristöosaamiskeskuksesta on puhe, ei kuulemma osaamiskeskuksilla ole omaa ympäristövastuuohjelmaa tai -ohjeistusta, joka näkyisi toimistolla työntekijöille tai yhteistyökumppaneille! Osaamista varmasti on asiaan liittyen enemmän, kuin keskiverrossa organisaatiossa, eikä toiminta ole tietenkään luonteeltaankaan mitä suurimmissa määrin maita ja mantuja pilaavaa, mutta silti! Myös osaamisintensiiviset yritykset voivat ottaa huomioon nämä asiat toiminnassaan, vieläpä vahvasti. Ensin omat asiat kuntoon, ja sitten opettamaan muita! Kyllä se homma siitä etenee.

Kuopio Innovation on yksi vahvoista toimijoista Kuopiossa, ja uusia tuulia lienee luvassa. Keväisen toimitusjohtajan vaihtumisen myötä strategiaa ja sen toimeenpanoa linjataan ahkerasti, ja ainakin haastateltavani oli toiveikkaana odottamassa uusia linjauksia. Onhan kaikkien osapuolien kannalta tehokkainta ja selkeintä, että Kuopion ympäristöosaamisen kehittämistä vetää asiastaan innostunut, luova, idearikas ja vahva osaaja! Jäämme seuraamaan tilannetta tiiviisti ja odottamaan tuloksia.

Seuraavana haastatteluvuorossa on Talentree Oy:n Antti Haapakorva, jonka kanssa juttelemme ympäristövastuusta strategisena näkökulmana.

Huastattelusarja

Valmistelen parhaillaan Viherpesua-blogiin kirjoitussarjaa, jonka jokaiseen osaan haastattelen asiantuntijoita ympäristövastuu- ja muutosjohtamisasioista. Ympäristövastuu näyttelee suunnitelmien mukaan pääroolia, mutta ansiokkaissa sivurooleissa starailevat kiitellyt kestotähdet muutosjohtaminen, strategiataso sekä henkilöstön johtaminen prosessissa. Tämä on siis karkea raami, käytäntö sitten näyttää, mitä kustakin haastateltavasta ja hänen mielipiteistään saa irti eli kuinka kehykset isketään seinään. (Sanottakoon, että remppa- ja raksakokemuksella pora pysyy kyllä kädessä, mutta lopputuloksesta jokaisella on tietenkin oma mielipiteensä.)

Varsinaisestihan kirjoitussarja sai jo alkunsa blogin edellisen osoitteen puolella, kun kutsuin itseni juttelemaan Kuopion kaupungin ympäristöjohtajan kanssa ja raportoin tapaamisen kohokohdista blogissa. Nyt juttelemaan ja asiantuntijan rooleihin on lupautunut jo erinomaisia henkilöitä, joilla varmasti on sananen jos toinenkin jaettavana tähän keskusteluun. Olen innoissani tästä sarjasta, jännittävää nähdä millainen kokonaisuudesta muodostuu! Asiantuntijoiden kanssa on mahtavaa jutella, aina oppii itsekin ainakin jotain uutta.

Mikäli saatte ideoita jonkun tietyn tahon pyytämiseksi mukaan, tai jos haluatte itse saada äänenne kuuluviin, niin laittakaa vinkkejä vaikka kommenttiboksiin tai osoitteeseen suvi.monkkonen@gmail.com.

Loppuun vielä kehotus käydä vilkaisemassa vasemman yläreunan linkkilistasta Alf Rehnin kirjoittama kolumni yrittämisen harmaudesta. Hyvä, tällaisia mielipiteitä lisää! (Ja sanalla sanoen, Talentreen Antille kiitos huomiosta, nyt linkkienkin pitäisi toimia oikein!)

And isn't affraid to ask

Mikä yhdistää menestyneitä ihmisiä tai yrityksiä? Olen tehnyt aiheesta omaa tutkimusta keräämällä inspiroivia lehtileikkeitä, artikkeleita ja henkilökuvia, lukenut kirjallisuutta ja sellaisten ihmisten blogeja, jotka ovat herättäneet huomioni. Olen pahoillani, kaikki suorittajat. Sellainen peli ei vetele, ei tuo menestystä eikä aja asiaansa parhaalla mahdollisella tavalla.

Suorittamisessa on usein kyse pakonomaisesta toiminnasta. Suorittamisen kohde voi olla ihan omaa keksintöä, ilman sinällään ulkopuolelta tulevaa pakkoa tehdä asia juuri tuolla tietyllä tavalla. Suorittaja hakee usein ympäröivän yhteisön hyväksyntää, ja suorittaa usein monilla elämän alueilla. Suorittaminen ei kuitenkaan tuo etua elämään, sillä avainsana menestymiseen näyttää olevan oma kiinnostus ja intohimo asiaa kohtaan.

Esimerkkinä voi toimia kaksi aivan erilaista professoria. Toinen pitää luennon joka vuosi kalvosta kalvoon samalla tavalla huolimatta siitä, että paikalle raahautuneet kaikki kaksi opiskelijaa torkkuvat päiväuniaan ruokailun jälkeen luentosalin pehmoisilla penkeillä. Luennon toimitus kuuluu proffan sopimukseen, mutta ei se niin kamalan kiinnostavaa ole. Toinen ääripää on professori, joka haastaa oppilaansa miettimään, keksimään ja esittämään johtopäätöksiä tunnilla. Kysyy vaikeita kysymyksiä ja vääriä väittämiä. Luennot ovat erilaisia, valmisteltuja ja keskustelulle jää sijaa. Vaikka luennot ovat opiskelijoille haastavia, luentosali pullistelee osallistujia. Professori on aiheestaan innostunut, osaa siirtää motivaationsa oppilaisiin ja varmistaa näin heidän oppimisensa. (Sitten on vielä se yksi proffatyyppi, joka on kamalan innostunut aiheestaan, muttei oikein osaa kanavoida intoaan opettamiseen ja päätyy näin ollen kirjoittamaan kaavaa liitutaululle 200 hengen salissa. Hänkin on kuitenkin parempi kuin ensimmäinen, jonka tunnilla sinänsä annetaan kaikki tarpellinen informaatio opiskelijan käyttöön.)

Menestyminen vaatii raakaa työtä, kyllä vain, mutta erotuksena suorittamisesta tekijää ohjaa intohimoinen kiinnostus tekemisen kohdetta kohtaan. Mikä siinä sitten on, että suorittaja saattaa tehdä asiat jopa paremmin, silti menestymättä sen enempää? Suorittaja saattaa tehdä myönnytyksiä, olla kaikkien mielestä tosi kiva ja tunnollinen. Silti hän päätyy hakkaamaan päätään seinään toistuvasti.

Menestyjä ei pelkää olla hankala. Hän ei pelkää esittää kysymyksiä, hän ei pelkää kyseenalaistaa vallitsevia totuuksia. Hän työskentelee itselleen tärkeän asian eteen, eikä pelkää saavuttaa menestystä. Menestymiseen kuuluu myös epäonnistuminen aika ajoin, mitä taas suorittaja saattaa kokea harvoin (ja silloin kyseessä on vähintään aikamoinen maailmanloppu). Jeesmiehen (tai -naisen) kanssa keskustelua pitää jatkaa vähän väen vängällä, jos kaikesta ollaan samaa mieltä. Paljon mielenkiintoisempaa keskustelu on, jos joku välillä hämmentää soppaa tahallaan.

Palasin keräämiini lehtileikkeisiin ja lueskelin niitä läpi ajatuksella. Alf Rehnin Vaaralliset ajatukset ja vastaavien totuuden torvien  epistolat saavat minut aina innostumaan ja naureskelemaan. Nykyisten toimintamallien haastaminen niin omassa elämässä, työyhteisössä kuin yhteiskunnassakin saattaa hyvinkin saada aikaan loistavan idean, potentiaalisen innovaation. Ikeakin sai alkunsa autotallista, viime kesän hitti Laitilan limonaditehdas taas alkoi kehittelystä suunnilleen tavallisella kotilimpparikoneella. Esimerkkejä on monia, monia. Mokat kuuluvat asiaan välittömästi.

Juuri tällaisena päivänä Kolumbus lähti Intiaan (ja päätyi Amerikkaan, mutta menestystähän siitä pitkällä aikavälillä seurasi). Mitähän minä tekisin? Voisin vaikka alkaa hankalaksi.

Arvoisat valmistuvat

Uuden blogialustan käytön aloittaa kirjoitus innovaatioiden synnystä. Kirjoitus on suunnattu ennen kaikkea kaikille tänä keväänä kanssavalmistuville henkilöille. Mutta milloin ihminen sitten on "valmis?" Yksi etappi ehkä saavutetaan kerrallaan, mutta toivon totisesti, että kypsyminen jatkuu itse kunkin kohdalla jokaisen välitarkastuksen jälkeenkin.

Kunnianhimo on huono tekosyy olla ymmärtämättä laiskottelun arvoa (Charlie McCarthy) eikä vimmainen puuhakkuus korvaa ymmärrystä (H.H. Williams). Suuret ajattelijat korostavat usein ajan merkitystä luovuuden esiinkaivamisessa. Kiireessä ja hopussa ei ymmärrettävästi ehdi oikein kuunnella omia ajatuksiaankaan, saati sitten sitä viereistä kaveria. Kumpaakin taitoa kuitenkin tarvittaisiin kipeästi elämässä, yhteiskunnassa ja yrityksissä. Uusien ideoiden keksiminen vaatii luovuutta, joka syntyy erilaisten rajapintojen kohtaamisesta, ajatusten vaihtamisesta ja uskaltautumisesta joskus oman mukavuusalueen ulkopuolelle esittämään tyhmiä kysymyksiä.

Kerran kuulin erään tuttuni sanovan, että hänestä tuntuu vaikealta keskustella joidenkin "tietävämpien" ihmisten kanssa, koska hänestä tuntuu niin tyhmältä. Itsekin olen ollut samaa mieltä tuskaisen useasti. Kuitenkin tiedän tilaisuuden olevan mainion uuden oppimiseen! Yleensä ihmiset puhuvat mielellään omasta osaamisalastaan ja kiinnostunut kysymysten esittäjä on tervetullut keskustelija. Ei ensimmäisenä tarvitse sanoa, etten tiedä asiasta mitään, koska muutaman tovin jälkeen tiedät jo huomattavan paljon enemmän. Ja aina kannattaa muistaa, että luultavasti tiedät jostain muusta asiasta enemmän kuin tuo toinen asiantuntija. Eri mieltäkin saa olla, loppujen lopuksi samaa mieltä olevien välillä keskustelu on aika pian antanut kaiken antinsa.

Perustavaa laatua oleva mitääntekemättömyys saattaa johdattaa perimmäisten kysymysten äärelle, jotka taas saattavat avartaa maailmankatsomusta innovaatioita synnyttävälle tasolle. Elämän menossa on kyse rytmistä; välillä mennään kiihkeässä virrassa, välillä pitää olla aikaa tarkastella suvanteita. Moni ei ole vielä oikein sisäistänyt alussa siteerattujen herrojen ajatusta. Paineet jyskyttävät takaraivossa: Nyt pitää kouluttautua! Nyt pitää hankkia töitä, luoda ura ja vielä menestyä! Iloisia uutisia töiden tekoa halajavalle: eläkeiät nousevat semmoista tahtia, ettei varttuneemman vaiheen joutilaisuutta tarvitse ihan ensihädässä pelätä.

Yrityselämässä innovaatiohakuisuus on jonkinlainen trendisana. Mitä jos innovaation tekisi omasta elämästään? Jokaiselle löytynee omien arvojen ja innostuksen mukainen työpaikka, jossa joka-aamuinen työhönlähtö ei tunnu kivireen vetämiseltä. Sopiva kokonaisuus rakentuu rytmistä; töitä ja ajanhukkaa sopivassa suhteessa yhdistelemällä ei luultavasti tarvita sydänkohtausta tai aivoverenvuotoa kirkastamaan omia tärkeimpiä asioitaan. Huolehtiminen lienee ajanviettotavoista joutavimpia, mutta sinnikkäästi vaan itsekin välillä hakkaan päätä seinään muiden kanssaihmisten kanssa rytmissä.

Älä kuitenkaan siirrä huomiseksi mitään, minkä voit kokonaan unohtaa (Tuntematon ajattelija). Tätä ohjetta opettelen noudattamaan ja kehotan kaikkia kanssavalmistuvia panikoinnin sijaan hengittelemään kevättä, kuuntelemaan ei-minkään-tekemisen mahdollisuuksia ja tarttumaan tilaisuuksiin täydellä sydämellään. Aikamoisen jännittävä elämä vielä edessä, mahtavaa!